lauantai 16. heinäkuuta 2016

Euroopan kevät - arabikevät



Heinäkuun 14. päivänä 1789 Pariisin uljas rahvas valtasi kolkon Bastiljin linnan. Kansa kaikkivaltias amputoi linnan komendantin kaulasta alaspäin, asetti hänen päänsä sievästi seipään nenään ja kauniiksi lopuksi vapautti linnassa vangittuina viruneet tyrannian viattomat uhrit, joita sieltä löydettiin kokonaista seitsemän (7) henkilöä. (No, anekdootti kertoo, että joku näistä sankareista riehaantui yllättävästä vapautumisestaan siinä määrin, että hänet täytyi pian pistää takaisin lukkojen taa, mutta ei nyt siitä sen enempää.) Bastiljin valtauksesta alkoi monien mielestä Euroopan kevät, jonka myötä sivilisaatiomme ja itse asiassa koko ihmiskunta siirtyi uuteen onnellisempaan vaiheeseen. No, minä en sattumoisin ole tätä mieltä, mutta yhtä kaikki se päivämäärä, joka näki tuon suurenmoisen järjen ja vapauden spektaakkelin, ikuistui sittemmin Ranskan tasavallan kansallispäiväksi.

Kansallispäivä, Le quatorze juillet, on suuri juhla, jota juhlitaan värikkäämmin ja näyttävämmin kuin meikäläistä itsenäisyyspäivää, ainakin yhtä räiskyvästi kuin jenkit juhlivat The Fourth of July -kansallispäiväänsä. Olen kokenut heinäkuun 14. päivän juhlinnan pari kertaa paikan päällä, ja pakko myöntää (vaikka en suoraan sanoen näe itse vallankumouksen muistossa mitään juhlimista), että ne bileet ovat huomattavasti hauskemmat kuin pääosin hautajaistunnelmissa vietetyt joulukuun kuudennen päivän tilaisuudet meillä.     

Nizzan rekkarallin ajankohdan valinta järkyttää ymmärrettävästi erityisesti vallankumousromanttisen arvomaailman sekä radikaalitasavaltalaisen ihmiskuvan ja historiakäsityksen omaksuneita ranskalaisia. He kokevat iskun hyökkäyksenä juuri näitä vallankumouksellisia arvojaan vastaan eikä niinkään ikiaikaisen muukalaisen vihollissivilisaation sotatoimena, mikä tietenkin olisi ainakin terroristin motiivien valossa huomattavasti asianmukaisempi tulkinta.

*** 

Mutta mitä todella tiedämme Nizzan rekkamiehen motiiveista? Ne ovat helposti pääteltävissä. Tämän lähteen mukaan terroristi Mohamed Lahouaiej Bouhlel, s. 1985, oli kotoisin M'sekenin kylästä Tunisiasta ja asunut Ranskassa vuodesta 2008 alkaen. Tunisialaisten poliisilähteiden mukaan hänen isänsä on islamistipuolue Ennahdan jäsen, joka M'sekenissä tunnetaan väkivaltaisena äärimmäisyysmiehenä. Ennen ”arabikevättä” Tunisiaa hallinneen Ben Alin valtakaudella vanhempi Bouhlel oli pitkään ollut poliisin tarkkailussa, ja vuonna 2011 hänestä tuli yksi Ennahdan paikallisjohtajista alueella. Vaikka nämä tiedot eivät jostain syystä päätyneet Ranskan turvallisuusviranomaisten pöydille, niin Nizzan rekkakuskia ei ole mitään syytä pitää tavallisena rikollisena ja islamistiseen terrorismiin mahdollisesti hetken mielijohteesta suistuneena tasapainottamana nuorukaisena; ei, kaikesta päätellen Mohamed Bouhlel oli lapsuudestaan saakka imenyt itseensä islamistisen vihan ja väkivallan henkeä.

Islamistit vihaavat länttä täysin riippumatta siitä, millainen poliittinen järjestelmä tai yhteiskuntafilosofia siellä on vallalla. Heidän vihansa kohteena eivät siis ole ennen muuta ”vapauden, tasa-arvon ja veljeyden” tunnukset vaan länsimainen sivilisaatio kokonaisuudessaan. Länttä vihataan siksi, että se on länsi ja ennen muuta siksi, että se ei ole islamilainen. Se on apokalyptista vihaa eikä sitä voi taltuttaa myönnytyksin ja kompromissein. ”Arabikevään” alkamisesta on kulunut yli puoli vuosikymmentä, ja yhä vielä länsimaiden postmodernit liberaalit odottavat tuon siunatun kevään hedelmien kypsymistä eli Välimeren etelärannan ja Levantin muslimimaiden astumista (kuvitteellisen) ihmiskunnan (muka) yhteisen historian (luuloteltuun) valtauomaan, siihen joka (muka) avautui maailmalle Ranskan vallankumouksessa 14.7.1789. Siitä tulee pitkä, pitkä odotus.    

***     

Ranskan tasavalta syntyi vallankumouksessa, mutta sen kantavat periaatteet ovat vallankumousta vanhempia. On jossain määrin makuasia, pitääkö tasavallan sylttytehtaana ns. valistuksen propagoimia houreita koko ihmiskunnan ontologisesta yhteenkuuluvuudesta vai etsiikö sen juuria kauempaa, esim. tietyistä ns. uskonpuhdistuksen lanseeraamista käsityksistä; periaatteessa etsintä kai voitaisiin ulottaa niinkin kauas menneisyyteen kuin antiikin stoalaisten universalismiin saakka. Mutta yksi lysti, missä vallankumouksen juuret ovat, pääasia on se, että juuri sen takia niin moni länsimaalainen on nykyään kroonisen kyvytön näkemään tiettyjä ihmisryhmiä sellaisina kuin ne todella ovat.

Nyt kysellään, kuinka nämä iskut voidaan vastaisuudessa torjua. Vastaus on karu: Ranskan vallankumouksesta alkunsa saaneen, nykyisin jo kaikkialla länsimaissa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän ja ihmiskäsityksen vallitessa niitä ei voi torjua yhtään mitenkään. Niitä tulee tapahtumaan kaikkialla siellä, missä asuu vähänkään suurempia muslimipopulaatioita ”uskottomien” seassa, siis myös Suomessa. Unelmoikoot suvakit vain ”kotouttamisista” ja sympaattisen lojaaleista muslimiyhteisöistä iloisen monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Ranskalaiset ovat harjoittaneet kotouttamista hyvinkin viisikymmentä vuotta ja jäljet näkyvät. Pahempaa on edessä.

Nizzankin kohdalla voidaan tietysti sanoa, ja on jo ehditty sanoakin, että myös uhrien joukossa oli muslimeja. Totta kai oli. Mistä tahansa vähänkään suuremmasta ranskalaiskaupungista summittain valitusta vähänkään suuremmasta ihmisjoukosta löytyy väistämättä myös muslimeja. Mutta mitä se muka todistaa? Edelleen intetään, että suurin osa muslimeista ei hyväksy tämän kaltaista väkivaltaa. Ei varmasti hyväksykään. Mutta tosiasia on ja pysyy, että kaikki uskonnollisesti motivoitu ja perusteltu terrorismi nousee islamin piiristä. Euroopalla on siis kuolemanvakava muslimiongelma. Miten se ratkaistaan? Sen kun tietäisi.   

***      

Otetaanpa tähän loppuun kristitty puheenvuoro Lähi-idästä. Mosulin (Pohjois-Irak) kaldealais-katolinen arkkipiispa, Mgr. Amel Shimoun Nona kuuluu ikivanhaan kristittyyn kansanosaan, joka on erityisen raskaasti kärsinyt Isis-kalifaatin hallinnon alla (mutta jostain syystä viimeaikojen massiivisessa maahanmuutossa heidän osuutensa on ollut mitättömän pieni). Isis ei sinänsä ole näille ihmisille mitään järin uutta, sillä tosiasiassa he kantavat vuosituhantista kollektiivista kokemusta elämästä muslimien rinnalla. Tätä kokemusta kannattaisi meidänkin kuunnella. Arkkipiispan puheenvuoro on jo pari vuotta vanha juttu, mutta mielestäni sitä ei voi liikaa toistaa:           

”Meidän [Irakin kristittyjen] nykyinen kärsimyksemme on alkusoittoa sille, mitä te lännen ja Euroopan kristityt tulette kokemaan lähitulevaisuudessa. Yrittäkää nyt ymmärtää, että teidän liberaalit ja demokraattiset arvonne eivät paina tässä maailmankolkassa yhtikäs mitään. Teidän pitäisi oppia arviomaan Lähi-idän todellisuutta koskevat käsityksenne uudelleen jo siksikin, että te otatte kasvavassa määrin muslimeja asumaan keskuudessanne. Meidän laillamme tekin olette vaarassa. Teidän on tehtävä rohkeita ja kovia päätöksiä, sellaisiakin jotka eivät ole lainkaan sopusoinnussa omien arvojenne kanssa. Te uskotte, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta islam on tästä asiasta aivan toista mieltä. Teidän arvonne eivät ole islamin arvoja. Ellette hyvin pian ala ymmärtää tätä, te päädytte kotiinne päästämänne vihollisen uhriksi.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti