lauantai 18. kesäkuuta 2016

Verdunin taistelusta 100 vuotta - Gangsta-rappia sankarihaudoilla?


Messu Verdunissa vuonna 1916

Vuosisata sitten vanha, kristitty Eurooppa raateli itseään lähes koko sivilisaatiomme kattavassa sisällissodassa, joka muistetaan ensimmäisenä maailmansotana. Nelivuotisen teurastuksen verisimmät suurtaistelut käytiin itse asiassa täsmälleen sata vuotta sitten. Ranskalaisten mieleen on jäänyt erityisesti Lorrainen maalauksellisen kauniissa maakunnassa, Meuse-joen varsilla käyty Verdunin taistelu (briteille tärkeämpi on samaan aikaan heidän omalla lohkollaan käyty Sommen taistelu). Verdunin taistelu kesti eri vaiheineen kaiken kaikkiaan järkyttävät kymmenen kuukautta, helmikuun 21. päivästä joulukuun 18. päivään vuonna 1916, ja se merkitsi raskasta suoneniskua sekä Saksalle että Ranskalle, mutta varsinkin jälkimmäiselle. Ranska menetti Verdunissa n. 300 000 miestä kaatuneina ja 400 000 haavoittuneina.

Verdunia on taistelun pituudesta johtuen muisteltu Ranskassa käytännössä koko kuluvan vuoden alusta saakka, mutta satavuotismuiston päätapahtumaa vietettiin toukokuun 29. päivänä 2016 Verdunin kaupungissa. Muutamat piirteet nykytasavaltalaisessa tavassa muistaa satoja tuhansia kaatuneita ovat herättäneet ymmärrettävää raivoa isänmaallisissa piireissä. Seuraavassa pari esimerkkiä.

***

Verdunin voittajan, kenraali (sittemmin marsalkka) Philippe Pétainin muistoa on pyritty systemaattisesti painamaan marginaaliin. Syynä tähän ovat tietenkin marsalkan yli kaksikymmentä vuotta Verdunin jälkeen tekemät poliittiset valinnat. Vuoden 1940 sotilaallisen romahduksen jälkeen Pétain osoitti paasikiveläistä todellisuudentajua ja katsoi, että kansallissosialistisen Saksan ylivalta Euroopassa oli realiteetti, jonka kanssa olisi opeteltava elämään; sen hetkisen tiedon valossa Pétainin toiminta oli läpikotaisin isänmaallista, mutta ideologisesti sokean ja kostonhimoisen tasavallan näkökulmasta hänestä tuli petturi, ja tämä stigma on siis takautuvasti kompromettoinut hänen saavutuksensa myös Verdunissa.       

Verdunissa vertaan vuodattaneista tavallisista rivimiesveteraaneista, poiluista, puhuttaessa on pyritty keinotekoisesti nostamaan framille taisteluihin osallistuneita siirtomaajoukkoja, siis lähinnä afrikkalais- ja muslimitaustaisia sotilaita, roimasti liioitellen sekä näiden lukumäärää että merkitystä. Kaiken kaikkiaan on helppo nähdä, että François Hollanden, Manuel Vallsin ja Najat Vallaud-Belkacemin kaltaisten kulttuurimarxistien arvojohtama Ranskan tasavalta on suruttomasti valjastanut jopa Verdunin taistelun muiston monikultturismin propagoimiseen; se siis yrittää anakronismeja pelkäämättä ja vastoin kaikkia historiallisia tosiasioita kasvattaa monikulttuurisuudelleen pitkälle menneisyyteen ulottuvia juuria.

Tasavallan osoittama ranskalaisvihamielisyys ei sinänsä yllätä, mutta muuan yksityiskohta tuossa yllämainitussa Verdunin muiston toukokuisessa pääjuhlassa vetää kyllä hiljaiseksi. Tarkoitan erään räikeän antiranskalaisen räppärin kutsumista esiintymään muistojuhlaan. Kyseisen ”taitelijan” nom d’artiste on Black M.

***

Minä olen vihannut rappia siitä lähtien kun sitä ensi kerran kuulin joskus 80-luvulla. Rap on aivan yhtä raakaa ja typerää meuhkaamista niin Bronxissa, Itä-Helsingissä kuin Saint-Denis’ssäkin, ja siinä tavallaan kristallisoituu kaikki se, mikä sivilisaatiomme nykytilassa on pielessä. Ranska on nykyisin rapin johtavia maita Euroopassa, sattuneesta syystä… Ja paikallisen skenen johtavia nimiä on jo pitkään ollut Alpha Diallo eli yllä mainittu Black M. Taitelijanimen alkuosa ei kaivanne selitystä, mutta tuo ”M” on kunnianosoitus Jacques Mesrine –nimiselle 60- ja 70-luvuilla vaikuttaneelle rikolliselle, jota tituleerattiin mm. ”yhteiskunnan viholliseksi numero 1” (l’ennemi de public no. 1.). Black M. siis julistaa avoimesti epäsosiaalisuuttaan afroamerikkalaisten gangsta-räppäreiden tapaan, toki pienellä afroranskalaisella twistillä.

Kuten linkistä selviää, Black M. on guinealaistaustainen ghettopaska mamu-nuorukainen. Hänen musiikkinsa punainen lanka on jo vuosien ajan ollut Ranskan ja oikeiden ranskalaisten herjaaminen. Jätän suoranaiset rivoudet tässä yhteydessä syrjään, mutta paljon Black M:n lojaliteetista kertoo vaikkapa Ranskan kutsuminen ”kafirien maaksi” (pays de kouffar)… Monet hänen sanoituksensa ovat peittelemättömän rasistisia, ja ainoa syy siihen, että ne eivät ole johtaneet oikeustoimiin, on niiden kohderyhmä, siis valkoiset perusranskalaiset. Black M:ään verrattuna joku Prinssi Jusuf tai Musta Barbaari ovat meillä kohtalaisen harmittomia tapauksia, niin ärsyttäviä kuin he yleisesti ottaen ovatkin.

Ja tämmöinen velikulta siis päätettiin kutsua esiintymään Verduniin toukokuun 29. päivän iltana kaatuneiden muistomerkin tuntumaan. Kutsun takana oli tasavallan sosialistinen eliitti, ennen kaikkea Verdunin tulipunainen pormestari Samuel Hazard. Myös presidentti Hollande näkyy alun alkaen hyväksyneen hankkeen vaikka tulikin nopeasti toisiin aatoksiin. Kun näiltä tovereilta tivattiin syytä valintaan, presidentin kansliasta vedottiin artistin suosioon nuorison keskuudessa. Pormestari Hazard puolestaan perusteli kutsua vieläkin vastaansanomattomammin: Black M. kuulemma oli ”tasavallan lapsi” (enfant de la République). Epäilemättä, epäilemättä. Mutta kun Verdunissa ei kaaduttu ja silpouduttu minkään tasavallan, eikä varsinkaan monikulttuurisen tasavallan, vaan Ranskan puolesta! Black M on oma-aloitteisesti profiloinut itsensä paitsi ranskalaisen kulttuurin myös koko länsimaisen sivilisaation viholliseksi, ja sellaisen läsnäolo Verdunin muistomerkillä olisi ollut skandaali. Jo pelkkä uutinen Verdunin pormestarin aivoituksista synnyttikin niin rajun vastalausemyrskyn, että tasavallan eliitti onneksi tuli järkiinsä ja perui konsertin.

***

Monikulttuurisen tasavallan ajatuksenjuoksua voi vain ihmetellä. Otetaan tähän kauniiksi lopuksi pittoreski yksityiskohta Black M:n "taiteesta". Hänen lyriikkansa ovat siis räikeän ranskalaisvastaisia, mutta on niissä yhtä ja toista muutakin mielenkiintoista, nimittäin avointa seksismiä ja – mikä riemukkainta – häntä on syytetty, nähdäkseni perustellusti, myös homofbobiasta! Ennen lähtöään soolouralle muutama vuosi sitten Black M. toimi osana pumppua nimeltä Sexion d'Assaut, ja kyseinen ryhmä suolsi muutamissa esiintymisissään erittäin raakaa verbaalista homovihaa. Jostain syystä tämä aspekti Black M:n taiteellisessa CV:ssä ei näytä mainittavassa määrin häiritsevän tasavaltaa, jonka kotkankatse yleensä havaitsee ”homofobiaa” sielläkin, missä siitä ei todellisuudessa ole vihiäkään; quod licet Iovi, non licet bovi?

Black M. - "tasavallan lapsi"...
       

3 kommenttia:

  1. Tämä sai minut voimaan fyysisesti pahoin. Hyi.

    Eipä olla kaukana Kolmannesta valtakunnasta kaikkine noine historianvääristelyineen ym. Vain keskitysleirit ja armeija puuttuu enää.

    VastaaPoista
  2. "Verdunissa vertaan vuodattaneista tavallisista rivimiesveteraaneista, poiluista, puhuttaessa on pyritty keinotekoisesti nostamaan framille taisteluihin osallistuneita siirtomaajoukkoja, siis lähinnä afrikkalais- ja muslimitaustaisia sotilaita, roimasti liioitellen sekä näiden lukumäärää että merkitystä."

    Yhtä hyvin monikulttuurisuutta voisi puolustaa silläkin, että Waffen-SS:ssä oli muslimidivisioona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh. Olihan Waffen-SS:ssä kasakka- ja tataarijoukko-osastoja sekä jopa pieni intialainen yksikkö! Heh.

      Off topic: Tuo "muslimidivisioona" eli tarkemmin sanottuna 13. Waffen-Gebirgs-Division der SS „Handschar“ on jossain määrin kiistanalainen juttu. Handscharin maine nimenomaan muslimijoukko-osastona on sikäli perusteltu, että huomattava osa sen jäsenistä oli taustaltaan bosniakeja eli Bosnian muslimeja. Mutta oli siinä muitakin, mm. kristittyjä kroaatteja ja myös Itä-Euroopan maiden etnisiä saksalaisia. Juuri nämä kaksi viimeksi mainittua ryhmää taistelivat loistavasti varsinkinn Unkarin torjuntataisteluissa 1944, ja heidän jäljiltään Handscharin sotilaallinen maine on varsin hyvä. Muslimeja ei kuitenkaan enää Unkarin taistelujen aikaan ollut remmissä juuri nimeksikään. Handscharin muslimijäsenten taistelusuoritukset on osoitettu poikkeuksetta surkeiksi.

      Poista