torstai 26. toukokuuta 2016

Itävallan presidentinvaaleista


”Äärioikeiston” tai ”oikeistopopulistien” vaalimenestys maassa kuin maassa pyritään usein kuittaamaan merkkinä äänestäjäkunnan tietyn osan ”syrjäytymisestä”, ”köyhyydestä”, ”näköalattomuudesta” ja niin poispäin. Äänestäjät nähdään tässä diskurssissa enemmän tai vähemmän julkilausutusti jonkinlaisina hieman yksinkertaisina reppanoina, jotka purkavat yhteiskunnallisesta huono-osaisuudestaan johtuvaa pahaa oloaan viattomiin maahanmuuttajiin sen sijaan että suuntaisivat vihansa kurjuutensa todelliseen syyhyn, eli "systeemiin"...

*** 

Itävallan äskettäisissä presidentinvaaleissa oikeistopopulistisen FPÖ:n ehdokas sai lähes puolet äänistä häviten siis äärimmäisen täpärästi vihreiden ehdokkaalle. Itävallan vapauspuolue (Freiheitliche Partei Österreich) on sinänsä vanha tuttu (kaikkihan muistanevat Jörg Haider -vainaan), mutta puolueen ehdokkaan Norbert Hoferin näissä vaaleissa saama äänivyöry on aivan ennennäkemätöntä Euroopan oikeistopopulististen liikkeiden historiassa. Sen selitykseksi ei kuitenkaan taida riittää niin monien suvakkien ja vihervassarien suosima syrjäytymisteoria – ei Itävallan kaltaisessa maassa!

FPÖ on tiukan maahanmuuttovastainen ja anti-islamilainen; se on toki myös euroskeptinen, mutta ei eurofobinen. FPÖ ei ole ensitöikseen hajottamassa Unionia vaan pyrkii sen kehittämiseen kohti kansakuntien Eurooppaa; myöskään eroa eurosta ei ehdottomasti vaadita. FPÖ on lähellä uuden identitaarisen oikeiston valtavirtaa, ja se eroaa muutamissa keskeisissä kysymyksissä hienoisesti edukseen vaikkapa saksalaisesta sisarpuolueestaan AfD:sta.    

Sinänsä tämä kuvio, jossa kansakunnan äänet jakautuvat lähes tasan oikeistopopulistien ja vihreiden välillä, on äärimmäisen mielenkiintoinen esimerkki siitä arvojen polarisaatiosta, joka on kaikki paikalliset erityispiirteetkin huomioon ottaen perimmältään yleiseurooppalainen ilmiö. Se koskee myös Suomea; kuten taannoin totesin, ”vihreät ja [oikeistopopulistit] sijaitsevat saman arvojanan vastakkaisissa päissä”. Vastaavaa polarisaatiota tullaan epäilemättä kasvavassa määrin näkemään kaikkialla Euroopassa: eläköön vastakkainasettelu, helvettiin konsensus!

Itävallan vaalituloksessa on vielä yksi mielenkiintoinen ja toiveita herättävä piirre. Harva nimittäin näkyy äänestäneen Hoferia niin sanotusti pienempänä pahana; rajat kiinni –linjallaan hän sai taakseen aitoa kannatusta, kun sen sijaan vihreiden ehdokasta, valituksi tullutta Van der Bellenia ilmeisesti äänestettiin suurelta osin negatiivisin perustein, siis ”äärioikeistolaiseen” Hoferiin nähden pienempänä pahana. Kolmannen valtakunnan mörkö kummittelee saksankielisessä Keski-Euroopassa yhä, valitettavasti.

***

Seuraavassa kääntämäni Boulevard Voltairen juttu Itävallan vaaleista parin päivän takaa. Kirjoittaja on Pierre Duriot.
    
”Itävallan bruttokansantuote per capita on Euroopan unionin toiseksi korkein, maan luonnonolosuhteet ovat erittäin miellyttävät, sen pääkaupunki on suurenmoisen elegantti. Itävallan työttömyysaste on kadehdittava 5 %, mikä luku käsittää pääasiassa ne kansalaiset, joita ei kerta kaikkiaan voi millään keinoin työllistää; maassa vallitsee siis käytännössä täystyöllisyys. 
Ja kuitenkin Itävallan äärioikeisto sai [presidentinvaaleissa] äänivyöryn. Se johtuu siitä, että maa on joutunut kohtaamaan massiivisen islamilaislähtöisen immigraation ja sen seurauksena kokemaan piikin rikostilastoissa. Vaalitulosta on meillä [Ranskassa] kommentoitu jokseenkin väsyneesti: ”Itävalta on peloissaan” (Jean-Marie Cavada), ”Itse kunkin Euroopassa pitäisi ottaa tapahtuneesta opikseen” (Manuel Valls). Kommentit tuovat mieleen sen shokin, jonka Marine Le Penin saama 30 %:n kannatus taannoin aiheutti Ranskassa.  
Oikeiston ehdokas Norbert Hofer on leimattu ”islamofobiksi”. Tämä todistaa hänen haluttomuuttaan taipua ”modernin” Euroopan poliittisesti korrektiin käytöskoodiin, jonka oleellinen osa on islamin mielistely. Valitettavasti vain tilanne näkyy olevan politiikantutkija Anaïs Voy-Gillisin mukaan se, että ”moni on äänestänyt vihreiden ehdokasta ainoastaan torjuakseen äärioikeistolaisen ehdokkaan valinnan. On siis äänestetty pikemminkin Hoferia vastaan kuin Van der Bellenin puolesta. Sen sijaan äärioikeiston ehdokkaan takaa löytyy huomattavasti enemmän aitoa kannatusta.” Roolit ovat tässä siis kääntyneet päälaelleen. Onhan yleisenä tapana ollut selittää ääriainesten vaalimenestykset pikemminkin protestimielialan kuin aidon kannatuksen ilmauksina. 
[--] 
Näiden paljon kohua herättäneiden Itävallan vaalien eräänä oheisvaikutuksena voidaan pitää sitä, että viimeistään nyt on pudonnut pohja pois siltä viimeiset kolmisenkymmentä vuotta Ranskassa vallinneelta poliittisesti korrektilta oikeinajattelulta, jonka mukaan Front nationalin kaltaisten oikeistopopulististen puolueiden menestys perustuu yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen, työttömyyteen ja muuhun kurjuuteen; kyseisessä diskurssissa on tähän saakka visusti varottu kajoamasta kysymykseen alati leviävästä islamismin uhasta. Mutta nytpä Stéphane Le Foll joutui väsäämään tiedotteen, jossa hän toisteli kollegansa Jean-Marc Ayrault'n sanoja: ”Tänä aamuna ulkoministeri on ilmaissut huolensa [Itävallan] presidentinvaalien lopputuloksesta. Yhdistettynä nykyiseen siirtolaiskriisiin tällä vaalituloksella saattaa olla vaarallisia poliittisia seurausvaikutuksia.” Näinkö siis vihdoinkin myönnetään, että siirtolaiskriisi on todellinen uhka? 
Itävallan, tämän vauraan pikkumaan vaalitulos tekee siis omalta osaltaan tyhjäksi kolmekymmentä vuotta jatkuneet helppohintaiset yritykset selittää Front nationalin kansansuosion kasvu. Ja sehän ei johdu – ei ainakaan yksinomaan – kurjuudesta, työttömyydestä tai syrjäytymisestä. Selitystä siihen on etsittävä muista tekijöistä, silläkin uhalla että jouduttaisiin hieman pelottavalta tuntuvalle maaperälle. Lopultakin on oltava valmiutta myöntää, että ehkä olemme erehtyneet pitäessämme äänestäjiä idiootteina. [--]”

Itävallan Identitaarisen liikkeen (Identitäre Bewegung Österreich) mielenilmaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti