lauantai 9. tammikuuta 2016

Köln - toinen ranskalaisnäkökulma


Audrey d’Aguanno pohdiskelee Boulevard Voltairen kirjoituksessaan Euroopan naisten tulevaisuudennäkymiä Kölnin valossa. Ei hyvältä näytä, varsinkaan, kun kirjoittaja on itse nuoren tytön äiti. Tässä (hieman lyhennetty) käännökseni:

Kölnin uutiset herättivät minussa halun itkeä näiden pahoinpideltyjen ja nöyryytettyjen naisten vuoksi, joita kohdeltiin tällä tavoin ainoastaan heidän eurooppalaisuutensa takia. 
Mutta yhtä lailla itkettää, kun ajattelen viranomaisten reagoinnin hitautta näinkin vakavien asioiden ollessa kyseessä. Ja aina vain pahenee: itkettää, kun ajattelen niitä hulluja, joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan kaikkien erojen kiistäminen ihmisten ja kansojen väliltä ja jotka toivovat aina vain pidemmälle menevää monikulttuurisuutta; he näköjään tahtovat tehdä lopun kansakunnista kerta kaikkiaan. Pian saamme nähdä heidän osoittavan mieltään, ei äitiensä ja vaimojensa turvallisuuden puolesta, vaan sellaisten kylttien alla, joissa lukee ”Älkää syyllistäkö koko islamia” (pas d’amalgame) tai – suorastaan itsetuhoisesti! – ”Refugees welcome”.  
Näin me vähitellen totumme siihen, että tämä eksoottinen barbaria pesiytyy kaupunkeihimme, ottaa vähin erin haltuunsa julkisen tilan ja alkaa hallita elämäämme. Sillä Kölnin väkivallanteot eivät olleet yksittäistapaus. Jo kuukausien ajan on riippumaton media välittänyt tietoa toistuvista raiskauksista ja siirtolaisia vastaanottavien Saksan kaupunkien kasvavasta turvattomuudesta; olemme kuulleet myös kaupunkien pormestareiden kehottavan kansalaisiaan muuttamaan tapojaan ja tottumuksiaan, mm. pukeutumistaan, uutta tilannetta paremmin vastaavaksi. Tämä onkin poikkeuksellinen tilanne, mutta eurooppalaisten kaupunkien [maahanmuuttajavoittoisissa] lähiöissä se on ollut arkea jo kauan.       
Niin se vain on. Henkilökohtaisestikin minun tekisi mieleni itkeä, kun ajattelen, että oma tyttäreni joutuu varttumaan tällaisessa ympäristössä. Hän on syntynyt Euroopassa, missä naisia on kunnioitettu ja missä he ovat nauttineet erityistä suojelusta, missä he ovat hallinneet suuria valtakuntia ja komentaneet armeijoita, missä he ovat kirjoittaneet runoja ja inspiroineet runoilijoita, missä he ovat antaneet panoksensa tieteen kehitykseen… 
Ja vaikka Euroopassa on toki tehtykin yrityksiä painaa nainen täysin alisteiseen asemaan, ne ovat aina epäonnistuneet. Samaan aikaan, kun poltettiin noitia, Margarete Rennerin kaltaiset naiset nostivat talonpoikia kapinaan ja johtivat heidät taisteluun; Jeanne d’Arc ei siis ole ainoa naispuolinen sotilasjohtajamme. Samaan aikaan, kun Euroopan naisia yritettiin pysyvästi vangita keittiöihinsä, naiset käyttivät toisaalla huomattavaa valtaa, joskus kirjallisten salonkien keskuksina, joskus jopa sijaishallitsijoina - vastoin saalilaista lakia! Se joka tuntee historiaa (jonka muusa muuten on nimeltään Kleio), on selvillä kaikesta tästä. 
Ja nyt siis pitäisi olettaa, että syynä Kölnin kaltaisiin kuvottaviin tapahtumiin on eurooppalaisten naisten vapaus, koska nämä tulokkaamme eivät ole sellaiseen omassa kulttuurissaan tottuneet! 
Meille tietysti sanotaan, että islamilla ei ole mitään tekemistä näiden tapausten kanssa. Olkoon niin. Annetaan pitkät kaiken maailman salafisti-imaamien sananselitykselle, unohdetaan itsensä Koraanin avoimen seksistiset suurat, joissa kannustetaan aviomiestä pieksämään niskoittelevaa vaimoaan, ja tyydytään tarkastelemaan ihan vain tämän päivän islamin elävää todellisuutta. Sillä jos islamissa kunnioitetaankin nuhteetonta naista, kuten väite kuuluu, niin ei se oikein siltä näytä, kun katsoo muslimimaiden naisten todellisia olosuhteita. Jossain Saudi-Arabiassa poliisi saattaa mestata naisen keskellä katua ja keskellä kirkasta päivää. Tai jossain Algeriassa kymmeniä naisia saatetaan lynkata, koska kieltäytyvät avioitumasta. Ja niin edespäin.     
Ehkä tosiaan onkin niin, että ongelma on lähinnä kulttuurinen ja siis nousee aavikkokansan piintyneistä esi-islamilaisista tavoista; sekin on mahdollista, että kyseessä on virheellinen koraanintulkinta. Mutta tämä ei kuitenkaan ole meidän ongelmamme. Ei ole meidän asiamme väitellä tämän pahan alkuperästä.

4 kommenttia:

  1. Meillähän naisasialiike ehätti eilen toteamaan, että Suomessa naisten ulkoilemiseen on aina kuulunut pelko. Ikään kuin maamme toistaiseksi melko pieni muslimiväestö ei olisi vastuussa suurimmasta osasta ns. puskaraiskauksia. Kannanotto annettiin ilmeisesti vastineeksi Helsingin Sanomien mielipidesivulla olleeseen feministien passiivisuutta ihmetelleen kirjoituksen seurauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Mutta näiden päivien hyvä uutinen on se, että meillä on vielä apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen kaltaisia virkamiehiä.

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/apulaispoliisipaallikko-pysyy-tiukasti-kannassaan-suomeen-on-saapunut-uusi-seksuaalirikosilmio/5681638

      Tosin Jussi Halla-aho yhdisti puskaraiskausten yleistymisen ja muslimiväestön kasvun toisiinsa jo aikoja sitten...

      Poista
  2. Naisten diskurssissa on kysymys naisten koskemattomuudesta ja naisten oikeuksista - ja vaarasta että ne menetetään.

    Maahantunkeutujien diskurssissa Kölnin tapahtumat näyttäytyvät onnistuneena ja järjestäytyneenä hyökkäyksenä länsimaisten ihmisten kunniaa vastaan.

    Minusta on tärkeää ymmärtää, että maahantunkeutujien diskrussi on oleellisesti erilainen. On turha luulla, että valistaminen mitään auttaa.

    http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2016/01/joukkoraiskaus-on-taloustieteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minusta on tärkeää ymmärtää, että maahantunkeutujien diskrussi on oleellisesti erilainen. On turha luulla, että valistaminen mitään auttaa."

      Samaa mieltä. Mutta nämä itsestäänselvyydet pitäisi jotenkin saada nykyisen hallitsevan luokkamme tajuntaan. Vallitsevan oikeaoppisuuden mukaan jokaisen levanttilais-islamilaisen lajitoverimme sisällä uinuu pieni postmoderni, valistunut ja suvaitsevainen eurooppalainen, jonkinlainen vekkuli Ozan Yanarin toisinto, joka pitää vain jollain ilveellä saada houkuteltua esiin.

      Siitä tulee pitkä projekti. Ranskassa sitä on yritetty pian viisikymmentä vuotta, mutta tosiasia on se, että vuoden 1965 paikkeilla tulleiden maghrebilaisten Ranskassa syntyneet lastenlapset ovat keskimäärin uskonnollisesti radikaalimpia ja vihamielisempiä ranskalaiselle valtakulttuurille kuin isovanhempiensa sukupolvi...

      Poista