torstai 7. tammikuuta 2016

Köln ja AfD-puolueen nousu?


Moniko on aikaisemmin törmännyt nimeen Frauke Petry? Luulen, ettei kovin moni. En minäkään hänestä paljoa tiedä, mutta ennen Kölniä en tiennyt sitäkään vähää. Mutta minulla on vähän sellainen kutina, että tulemme hänestä vielä kuulemaan paljonkin. Rouva Petry (s. 1975) on Vaihtoehto Saksalle –puolueen (Alternative für Deutschland, jatkossa AfD) nuorekkaan oloinen puheenjohtaja. Puolueen nimi alkoi vilahdella kasvavassa määrin myös suomalaisessa mediassa viime syksyn siirtolaiskriisin alettua, mutta ainakin itselleni se jäi pitkään vain nimeksi joka ei paljoa sanonut. Ellette sitä jo tienneet, niin ainakin nyt jo arvannette, että AfD on varsin maahanmuuttokriittinen puolue.

Puheenjohtaja Petry ihmetteli puolueen kotisivuilla julkaistussa tuoreessa bloggauksessaan jokseenkin samaa kuin Madame Cluzel oman edellisen blogini lopussa, eli tavallisesti niin sanavalmiiden viher-vasemmistolaisten feministien mykistymistä Kölnin tapahtumien edessä. Sitäkin ruokottomammalta hiljaisuus vaikuttaa kun muistaa, että viime syksyn siirtolaistulvan alkuaikoina useampi kuin yksi tunnettu saksalainen feministi oli innokkaasti avaamassa kaikkia portteja näille brutaalin naisvihan ja väkivallan kyllästämistä kulttuureista lähtöisin oleville "pakolaisille". Näin siis Frau Frauke Petry.     

AfD kuuluu eurooppalaisessa poliittisessa traditiossa siihen kenttään, jota on ollut tapana kutsua ”oikeistopopulistiseksi”, eli puolue paitsi vastustaa holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, on myös melko EU-kriittinen eikä varsinaisesti ole mikään moraalisesti rappeutuneen LGBT-kulttuurinkaan ylin ystävä. Eli oikein hyvältä kuulostaa; voisin tuota porukkaa itsekin äänestää, jos sattuisin teutoni olemaan.

Ranskalainen Saksan tuntija Jean-Louis Thiériot antoi Figaro-lehdelle eilen haastattelun, jossa hän ohimennen arvioi Kölnin sikailun vaikutusta myös AfD-puolueen kannatukseen. Thiériot’n mukaan Kölnin seurauksena saattaa hyvinkin käydä niin, että AfD nousee lopullisesti Saksan politiikan raskaaseen sarjaan. Se nousi joidenkin arvioiden mukaan maan kolmen suosituimman puolueen joukkoon jo viime syksynä, mutta toisaalta puolue kärsi myös sisäisistä ristiriidoista ja oli ilmeisesti hajoamassa kahtia, mikä on tietysti populistisille liikkeille valitettavan yleinen kohtalo. 

Mutta nytpä riidat on sovittu (tai ainakin lakaistu maton alle…) ja puolue on jälleen eheytynyt. Se saattaa siis Kölnin seurauksena moninkertaistaa äänimääränsä tulevissa vaaleissa niin osavaltiotasolla kuin valtakunnallisestikin. Ja sehän on tietysti aivan loistava uutinen paitsi Saksalle myös koko Euroopalle; kaikkihan me kärsimme Merkelin politiikasta. Eli ei niin paljon pahaa ettei aina jotain hyvääkin. (Ja vice versa: valitettavasti AfD on Ranskan FN:n ja Unkarin Jobbikin tavoin vähän turhan kallellaan Putinin suuntaan...) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti