keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Köln - eräs ranskalaiskommentti


Tähän osittain kääntämässäni tuoreessa Boulevard Voltaire –kommentaarissa kirjoittaja Gabrielle Cluzel ihmettelee ensin Berliinin käsittämättömän hidasta reagointia Kölnin sikailuun. No, sitähän sopiikin ihmetellä. Madame Cluzelin kirjoituksen ydin on kuitenkin tässä:  

Saksan oikeusministeri julisti, että [Kölnin tapauksessa] on kyse ”aivan uudentyyppisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta” ja että ”nyt pitäisi pohtia sitä, mikä olisi oikea tapa reagoida siihen”. Ministeri myös varoitti tiukasti ”käyttämästä tapausta” Saksaa kohdanneen maahanmuuttovyöryn vastustamiseen. ”Pakolaisista ei saa tehdä tapahtuman yleisiä syntipukkeja”, jatkoi ministeri varmemmaksi vakuudeksi. 
Nämä ovatkin ihan järkeviä huomioita. 
Ei tosiaankaan pidä hyödyntää (instrumentaliser) tapausta mihinkään epäasiallisiin tarkoitusperiin. Mutta ei sitä pidä piilotellakaan (occulter). Hyödyntämisessä ja piilottelussa on molemmissa kyse viime kädessä tiedon manipulaatiosta, ja niiden välistä löytyy eräänlainen tasapainotila, jota kutsutaan totuudeksi. Voidaan puhua myös tosiasioiden tunnustamisesta sekä Saksan ja Ranskan kaltaisten oletetusti vapaiden maiden kansalaisten oikeudesta kuulla brutaalitkin tosiasiat.    
Joo ei, pakolaisista ei tosiaankaan pidä mennä tekemään yleisiä syntipukkeja. Mutta ei heitä pitäisi yleisesti ottaen pyhimyksiksikään julistaa; ei pakolaisstatus itsessään ole mikään tae hyveellisyydestä. Ja kyllä, on pohdittava keinoja kohdata nämä ongelmat. Mutta keinojen pohdinta ei saa tarkoittaa unelmointia. Angelan Merkelin hyväuskoisuuden (l’angélisme d’Angela) on väistyttävä pragmaattisen lähestymistavan tieltä. 
Tämä hyväuskoisuus sivumennen sanoen vie meidät jälleen neokolonialismin tielle. Onhan jo tarpeeksi ruoskittu sitä siirtomaa-ajan tapaa, että yritimme opettaa pienille ruskeille veljillemme satua yhteisistä ”gallialaisista esi-isistämme”. Mutta aivan yhtä idioottimaista ja tietämätöntä on nykyinen tapamme kuvitella, että kaukaisten maiden lajitoverimme ovat lähtökohtaisesti meidän kaltaisiamme mitä tulee sosiaalisiin käytöskoodeihin ja yleiseen kulttuuriseen reflektointiin. Tämä koskee myös ja erityisesti miesten ja naisten välisiä suhteita. Turisteja varten kirjoitetut opaskirjat varoittavat (ilman pelkoa rasismisyytöksistä!), että tietyillä maailmankolkilla naisten ei ole suositeltavaa liikkua yksin ja niukasti puettuina paikallisen miesväestön katseiden alla. Mutta miten nämä ”paikallisen miesväestön katseet” yhtäkkiä muuttuisivat vähemmän ongelmallisiksi, kun näitä miehiä tulee sankoin joukoin meidän keskuuteemme? Nuorten ja ”yksinäisten” (célibataires) uussaksalaisten (allochtones) miesten käsiin uudenvuodenaattona joutuneet nuoret kölniläisnaiset voisivat kertoa tästä asiasta yhtä toista. 
[--] 
Mutta journalistien, poliitikkojen ja feministien hiljaisuus tässä tilanteessa on korvia huumaavaa. Feministeistä yksikään ei ole toistaiseksi osoittanut huolestumisen merkkejä tämän siirtolaistulvan vaikutuksista Euroopan naisten elinoloihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti