perjantai 22. tammikuuta 2016

Euroopan kasvava turvattomuus


Kuten tiedämme, suomalaisten kokema turvallisuudentunne on viime vuosien aikana heikentynyt tasaisesti, ja oikein kunnolla se on notkahtanut aivan viime kuukausina. Poliisin resurssit supistuvat ja kyky pitää yllä turvallisuutta heikkenee sen mukaisesti. Turvallisuusvajetta ei myöskään ole lupa kohentaa kansalaisaktiivisuuden keinoin; siihen tarkoitukseen kaavaillut katupartiot kun kuulemma koetaan suuremmaksi uhaksi kuin useimpiin Suomen vähänkään isompiin taajamiin äkkiä ilmaantunut joutilaiden nuorten lähi-itäläisten miesten joukko... Uskokoon ken tahtoo.       

Mutta ilmiö on yleiseurooppalainen. Turvallisuudentunne heikkenee kaikkialla – ja kaikkialla ilmiötä pyritään vähättelemään ja osoittamaan se enemmän tai vähemmän hysterianluonteiseksi. Tässäkin eurooppalaiset siis tuntuvat olevan samassa veneessä: ellei kaikissa maissa niin ainakin useimmissa Länsi-Euroopan maissa poliittinen valta ja varsinkin media tuntuvat olevan omaa kansaansa vihaavien voimien käsissä. Luottamus lakimiehiin ja oikeusjärjestelmäänkään ei aina ole paras mahdollinen.

Meillä on tämmöinen surullisenkuuluisa Demla eli ”Demokraattiset lakimiehet”, jonka saavutuksia Suomen ja suomalaisten etujen heikentäjänä ei tässä tarvinne sen tarkemmin esitellä. Ranskassa tilanne ei ole parempi. Muutama vuosi sitten paljastui, kuinka paha vasemmistolainen vinouma vallitsee merkittävässä osassa Ranskan lakimieskuntaa. Tarkoitan ns. mur de consskandaalia, jonka myötä lähtöoletus Ranskan tuomioistuinten poliittisesta sitoutumattomuudesta osoittautui jossain määrin kyseenalaiseksi. Äärivasemmistolainen oikeusministeri Christiane Taubira on tietysti poliitikko, ja sellaisella saa olla julkilausuttuja vakaumuksia, mutta kasvavassa joukossa ranskalaisia ajatus Taubiran kaltaisesta tyypistä oikeusministerinä herättää aina vain vähemmän luottamusta maan tulevaisuuteen.

Käänsin Boulevard Voltaire -verkkolehdessä eilen julkaistun jutun, jonka keskiössä on erityisesti poliisien ja yleensä suojelualan ihmisten heikentynyt työturvallisuustilanne. Kirjoittaja on Jean-Michel Léost.          

"Viralliset tilastot puhuvat selvää kieltä: viranomaisia kohtaan suunnattujen väkivallantekojen määrä kasvoi vuoden 2015 aikana. 
Viime vuonna kirjattiin yli 30 000 yksilöityä aggressiivista aktia poliiseja, santarmeja ja palomiehiä kohtaan, mikä tekee noin 84 väkivallantekoa per päivä. Se on 2301 tapausta enemmän kuin vuonna 2014. Lukuun eivät sisälly verbaaliset solvaukset, joita kirjattiin yli 27 000. ”Poliisin ammatti ja turvallisuusalan työtehtävät yleisemminkin muuttuvat päivä päivältä vaarallisemmiksi”, toteaa eräs alan etujärjestöaktiivi. Poliisin työssään toisinaan tekemät mokat (bavures) saavat paljon helpommin mediajulkisuutta kuin järjestysvoimien tai palomiesten päivittäin kokemat väkivallanteot.    
Viime lokakuussa poliisit osoittivat mieltään oikeusministeriön edessä ja halusivat näin muistuttaa valtiovaltaa ja erityisesti oikeuslaitosta niille kuuluvasta vastuusta. Poliisit paljastivat työnsä kärsivän henkilökuntavajeesta, samoin oikeusprosessin virheiden (couacs próceduraux) kuten perusteetta vapaalle jalalle päästettyjen rikollisten takia. Heitä ei enää oikein kiinnostaisi jahdata aina vain samoja, kerta kerran jälkeen ennen aikojaan vapautettuja konnia. Syyttävä sormi kohdistuu hallituksen välinpitämättömyyteen, oikeusministeri Christiane Taubiran [lepsuun] rangaistuslinjaan ja ylipäätään koko oikeuslaitoksen toimintaan. 
Muistamme [vuoden 2005 syksyn lähiömellakoiden päiviltä] hyvin tuolloisen sisäministeri Nicolas Sarkozyn sanat visiitillään Argenteuilin lähiössä: ”Ettekö jo olekin saaneet tarpeeksenne tämän roskasakin riehunnasta? No, me autamme teitä pääsemään heistä eroon!” (Vous en avez assez de cette bande de racaille ? Eh bien, on va vous en débarraser !) Itse kukin voi päätellä, kuinka hyvin Sarkozy on tämän lupauksensa lunastanut… Mutta varmaa on, että François Hollanden noustua presidentiksi tilanne on vain pahentunut. Myötätuntoiset puheet eivät riitä muuttamaan asioiden suuntaa, siihen tarvittaisiin tekoja. Tekoja on kuitenkin turha odottaa, sillä joitakin estää toimimasta ideologia, toisia taas pelkuruus.               
Christiane Taubiran arvostelukykyä eivät heikennä ainoastaan hyväuskoisuus (angélisme) tai anteeksipyytelemisen kulttuuri, jotka molemmat ovat kyllä käypää valuuttaa vasemmiston keskuudessa; oikeusministerimme ajama politiikka vastaa tarkalleen hänen ideologista vakaumustaan. Lisäksi hänen on aivan turha hokea, kuinka oikeuslaitos muka on itsenäinen ja epäpoliittinen valtiomahti, sillä tiedämme hyvin, että osa tuomareista on poliittisesti sitoutuneita [vasemmalle], mikä väistämättä vaikuttaa heidän tapaansa käsitellä itselleen uskottuja juttuja.   
Pelkuruus puolestaan ulottuu hallinnon korkeimmille portaille asti. Siitä pelosta, ettei vain vahingossakaan sorruttaisi yleistämään (éviter les amalgames), on tullut tavaksi jättää tarkemmin yksilöimättä useimpien väkivallantekojen ja muiden järjestysongelmien tekijät ja viitata heihin ympäripyöreästi vain ”nuorisona” (jeunes), mikä toki, paradoksaalista kyllä, riittää välittömästi kertomaan, keistä on kyse. Emme etsi syntipukkeja: suurin osa lähiöiden asukkaista kärsii elinympäristönsä väkivallasta yhtä lailla ja sitäkin enemmän kaipaa turvallisuutta. Mutta on myös näitä ”pikku villi-ihmisiä” (sauvageons), kuten Jean-Pierre Chevènement heitä kutsui, jotka kaipaavat tiukkaa kasvatusta; heitä pahempia ovat jo paatuneet rikolliset, joita on rangaistava niin että se myös tuntuu ja tehoaa. Kissaa on kutsuttava kissaksi; mitään hyvää ei seuraa siitä, että oikeuslaitos käsittelee rikollisia jotenkin syyllisyydentuntoisen helläkätisesti. 
Turvallisuuskysymystä on lähestyttävä nöyrästi ja todellisuudentajuisesti, selväjärkisesti ja tiukasti. Jos hallitus ei vieläkään tahdo uskoa harjoittamansa kriminaalipolitiikan tehottomuuteen, niin sen kannattaisi vilkaista Front national –puolueen vahvasti kohonneita kannatuslukuja sekä poliisin että armeijan henkilöstön keskuudessa…"


   

2 kommenttia:

  1. Facebookissa törmäsin tämmöiseen:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Antoine_Quentin_Fouquier-Tinville

    Joku oli osuvasti kommentoinut: "Aikansa demokraattinen lakimies."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärähtäneistä ranskalaisista juristeista puheenollen, lukaisepa joutessasi tämä:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Jacques_Verg%C3%A8s

      ***

      Viikon hyvä uutinen on toki se, että Christiane Taubira ei enää ole Ranskan oikeusministeri; hän erosi tällä viikolla, eikä häntä kovin moni jää kaipaamaan.

      Poista