perjantai 8. tammikuuta 2016

Charlie Hebdo ja kaksoisstandardi


Köln oli vain jäävuoren huippu, kuten jo tiedämme. Monissa muissakin keskieurooppalaisissa kaupungeissa nähtiin samanlaisia ilmiöitä pienemmässä mittakaavassa; useiden saksalaisten kaupunkien lisäksi myös Sveitsin Zürichistä sekä Itävallan Salzburgista ja Wienistä on samankaltaisia havaintoja. Ja tietysti myös täältä pohjoisnavan tuntumasta; Helsingin asematunnelin eksoottinen värinä muuten läpäisi kansainvälisen uutiskynnyksen, ellette sattuneet tietämään.

***

Mutta asiaan. Kölnin possujuhlien varjoon meinasi jäädä Ranskassa loppiaisen tienoilla vietetty Charlie Hebdo –iskujen muistopäivä. Hebdon muistonumeron kannessa, kuten ehkä huomasitte, karkotettiin Jumalaa Ranskanmaalta; juuri Jumalahan se olikin Hebdo-iskujen takana, selvä se. Allah tai Deus tai Gott mit uns, mitä v*tun välii? Samaa pimeetä ja verenhimoista p*skaahan ne on kaikki uskonnot... (Ks. kuva tämän jutun lopusta.)

Boulevard Voltairen Silvio Molenaar tulkitsee varsin hauskasti niin Hebdon kuin äärivasemmistolaisen Libén (ks. tämä) ilmeistä vaikeutta erottaa erästä tiettyä konkreettista uskontoa nimeltä islam yleiskäsitteestä ”uskonto”. Myös Figaro saa osansa. Toivottavasti hauskuus välittyy käännöksestäni, jota kyllä hieman lyhensin. Alkuperäinen juttu on täällä.

Jos joku ulkoavaruuden muukalainen lukisi Libération-lehden tammikuun 6. päivän numerossa ilmestynyttä juttua nimeltä ”Charlie [Hebdo] porskuttaa aina vain” (Charlie court toujours), niin millaisia didaktisia elementtejä hän mahtaisi käyttää jutun tulkintaan, millainen käsitys hänelle syntyisi jutun kuvaamista tapahtumista? Synteesin peruspalikat ovat tässä: ”attentaatti – Kouachin veljesten uhrit – uskonnollinen kotitausta – rikollisia partasuita – tosiuskovaisia (intégristes) – fanaatikkoja – hihhuleita (dévots) – dogmaatikkoja – murha – verinen panttivankitilanne – hyökkäys Charlie Hebdoa vastaan – satiirilehti.” Siinä kaikki. Todennäköisesti marsilaisemme päättelisi tästä, että veljespari nimeltä Kouachi on murhannut joukon erään satiirilehden toimittajia ja että jutun taustalla on jotain hämmentävää ja mystistä uskonnollisuutta vaikka mitään tiettyä uskontoa ei ole erikseen mainittu.      
Jos samainen alien nyt avaisi samana päivänä ilmestyneen Figaron numeron, jossa niin ikään oli Charlie Hebdo –aiheisia juttuja, niin hän huomaisi, että eräässä jutussa haastatellaan islam-nimisen uskonnon edustajia, joita myös muslimeiksi kutsutaan. Tästä vieraamme nyt päättelisi, että tällä islamilla on kuin onkin ainakin jotain tekemistä näiden rikosten kanssa. Lukiessaan edelleen hän kuitenkin huomaisi, että haastellut muslimit kuvailevat itseään ”vainotuiksi” tai ”leimatuiksi” (stigmatisés) niiden rikosten tähden, joihin muutamat heidän uskonveljensä olivat syyllistyneet. Anouar Kbibech, Ranskan muslimineuvoston jäsen: ”Välittömästi [iskujen jälkeen] saatiin nähdä, kuinka rasistinen ja islamofobinen vihapuhe ryöstäytyi valloilleen [--].” Kamel Kabtane, Lyonin moskeijan johtaja: ”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ’muslimina’ tunnen joutuvani kantamaan kaikki ne negatiiviset mielleyhtymät, joita tämä sana toisinaan herättää. Näinä päivinä ei ole helppoa olla muslimi Ranskassa.”       
Tämän jälkeen ystävämme avaruudesta palaisi jälleen Libération-lehden pariin, ja sen jutusta hän huomaisi, kuinka Hebdon hengissä selvinnyt päätoimittaja, Riss nimeltään, julistaa tähän malliin: ”Halusimme [muistonumeron kansikuvalla] muistuttaa mieliin, että Hebdo on ennen muuta ateistinen lehti ja että tarkoituksemme on kyseenalaistaa Jumalan koko olemassaolo. Kulunut vuosi on ollut täynnä hurskastelua (tartufferies) tai tekopyhyyttä, ja itse näkisin todella mielelläni, että alkaisimme kuunnella hieman vähemmän uskonoppineita; olen kurkkuani myöten täynnä. Ilmapiiri on näiden primitiivisten ja jälkeenjääneiden ajatusten saastuttama.” Nyt vieraamme luonnollisesti päättelisi, että kyseinen satiirilehti on julistautunut ”primitiiviseen ja jälkeenjääneeseen (débile) ajatteluun” perustuvien uskontojen periviholliseksi ja että näihin uskontoihin kuuluisi tietenkin myös islam.      
Mutta kun ulkoavaruuden vieraamme tutkisi tämän Libération-lehden vanhempia numeroita, hän joutuisi pian toteamaan, että satiirilehden toimitus on [iskuja seuranneen vuoden aikana] lukuisia kertoja varoittanut yhdistämästä toimitustaan kohdannutta väkivaltaa uskontoon nimeltä islam. Lehti oli mennyt niin pitkälle, että eräässä murhien jälkeisessä numerossaan se oli julistanut kansikuvassaan: ”Kaikki on anteeksi annettu” (Tout est pardonné). Nopeasti vieraamme ymmärtää, että voidakseen rehabilitoida islamiksi kutsutun uskonnon hinnalla millä hyvänsä, satiirilehden ateistiset toimittajat ovat varanneet koko ateistisen arsenaalinsa erään toisen uskonnon vastaisiin tarkoituksiin, ja se on nimeltä kristinusko. Ja hyvin pian vieraallemme selviää, että juuri kristinuskoahan Hebdo varsinaisesti vihaakin! [--] 


Näin on asia.

***

Ranskan tasavallan uskontopolitiikan juridisena kulmakivenä yli vuosisadan toiminutta (ja erisortin radikaalitasavaltalaisten ja muiden hulttioiden ihanteena ainakin kolme vuosisataa kangastellutta) ns. laïcité-periaatetta on viimeisten vuosikymmenien aikana yritetty soveltaa myös Ranskassa nykyisin nopeimmin kasvavaan uskontoon, islamiin. Mutta ei se oikein ole toiminut. Eikä tule toimimaan, sillä laïcité on räätälöity kokonaan toisentyyppistä uskontoa vastaan. Sen kohteena on tietenkin kristinusko yleensä ja katolisuus erityisesti. Käytännössä tämä on johtanut kaksoisstandardiin, ja Ranskan muslimeille on monilla elämänalueilla sallittu sellaista, mistä katolilaisten olisi (muutettavat muuttaen) turha haaveillakaan. Omasta puolestani toivon vain, että laïcité-periaatteeseen löydettäisiin sellainen hermeneuttinen tulokulma, joka mahdollistaisi sen, että Ranskan kasvavan muslimiväestönkin kohdalla uskonnosta todella tulisi yksityisasia. Saahan sitä toivoa.

Valitettavasti tämä kaksoisstandardi on syöpynyt niin syvälle edistyksellisten ranskalaisten mieliin, että he eivät edes kunnolla tunnista sitä itsessään. Charlie Hebdokaan ei ole siitä täysin vapaa, vaikka se onkin sinänsä kiitettävästi riekkunut myös islamin pyhimpiä arvoja. Pistän tähän loppuun pari linkkiä aikaisempiin Hebdo-aiheisiin postauksiini, joista ensimmäinen on tärkeämpi. (Ai niin, oli unohtua: je ne suis pas Charlie! En todellakaan ole "Charlie" enkä ole koskaan ollutkaan!)



Jumala eli murhaaja juoksee... (Huom. kristillisen kolminaisuusopin symboli...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti