maanantai 7. joulukuuta 2015

612 - Soihdut sammuu, kaikki väki marssii...


Kun itsenäisyyspäivänä oli vähän muutakin asiaa Helsinkiin, niin päätin yksin tein ottaa osaa myös 612-soihtukulkueeseen. Pakkohan se oli. Mutta ei voi mitään: pikkuisen hipsteriksi itseni tunsin siinä joukossa, niin hirveätä kuin sen myöntäminen onkin.

Olisi melkoinen understatement sanoa, että sää ei ollut paras mahdollinen. Tosiasiassa sää oli totaalisen painajaismainen, minkä seurauksena soihdutkin sammuivat myrskynopeuksia hipovissa tuulenpuuskissa tämän tästä ja vesisateen kastelemina niitä oli aina vain vaikeampi saada uudelleen syttymään; heitin omani suosiolla pois jo ennen hautausmaalle saapumista.

Ennen kuin lähdimme Töölöntorilta, joku hengennostattaja huusi ”soihdut ylös”, ja teimmekin työtä käskettyä. Huudettiin kolminkertaisia eläköön-huutoja isänmaalle; mutta sitten kajahti huuto ”Suomi ensin!” – ja täsmälleen sillä silmänräpäyksellä tuli helvetillinen tuulenpuuska, joka puhalsi ainakin minun lähiympäristössäni kaikki tai melkein kaikki kohotetut soihdut sammuksiin niin että kipinät pöllysivät. Jostain syystä Ilmarinen (no, muutamien osanottajien takkiinsa ompelemista symboleista päätellen pikemminkin Thor tai Njörður-jumala) ei näyttänyt olevan asialle suosiollinen…

Sammuneita soihtuja ja litimärkiä jalkoja lukuunottamatta oli ihan hauskaa. Poliisit tekivät työnsä esimerkillisesti. Silloin tällöin marssin aikana kuului edestä ja takaa jotain mekkalaa, joka paljasti antifanttien läsnäolon, mutta ainakaan minun kohdallani ei sattunut mitään sen ihmeellisempää. Runeberginkadun varrella jonkun kerrostalon ikkunoista oikealla puolellani kyllä huudeltiin jotain, josta en saanut selvää, ja marssirivistöstä vastailtiin ei niin kovin rakentavin sanankääntein. Minä en kääntynyt edes katsomaan. Muniakin kuuluu viskotun Runeberginkadun talojen ikkunoista, mutta minun ylleni ei satanut mitään muuta kuin vanhaa kunnon H2Ota taivaalta.

Uutisista huomasin poliisin joutuneen käyttämään paineilma-aseita anarkisteja vastaan, mikä on herättänyt oikeamielistä pöyristystä tietyissä piireissä. Minusta mellakkapoliisi on kaiken kaikkiaan oikein iloinen asia, sillä Ordung muss sein!, ja jos joku ei muuta kieltä ymmärrä kuin kumiluoteja, niin minkäs sille sitten voi.

On totta, että 612-kulkueen kaikkien osallistujien poliittinen viiteryhmä ei joka suhteessa ole omani, enkä luultavasti jaa marssijoiden enemmistön kaikkia huolenaiheitakaan. Minullahan ei ole varsinaisesti markkaa ikävä eikä EU:kaan ole minulle mikään Suuri Saatana, vaikka valtavan pettynyt olen Unionin ”saavutuksiin” viime aikoina. Mutta jos valinta pitää tehdä tämän 612-porukan ja anarkistien välillä, niin minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, missä minun paikkani on. Mieluummin marssin sellaisessa ruodussa, jossa saattaa olla joku SVL:n kannattajakin, kuin Antifan aktivistien kanssa (vaikka kaikkein mieluiten eläisin maailmassa, jossa ei ole kumpiakaan). 

Joku voi tietysti sanoa, että tällaista valintaa ”ääripäiden” välillä ei tarvitse tehdä ja että suurilukuinen ”maltillinen” keskusta on turvallisin vaihtoehto. Noinkohan tuo lienee. Suomen ja koko Euroopan edessä ovat ratkaisun hetket; identiteettiämme ja elämäntapaamme uhkaavien vaarojen edessä ”maltillisuus” on yksiselitteisesti moraaliton valinta, vaikka siihen useimmiten päädyttäneenkin enemmän hyväuskoisuuden kuin pahantahtoisuuden motivoimana. Nyt jo nähtävissä oleva polarisaatio tulee lähitulevaisuudessa syvenemään ja kärjistymään. Ei haittaa minua. Eläköön vastakkainasettelu!           

2 kommenttia:

  1. Oliko hyvä messu? Tai ainahan se on, mutta miten saarna? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarnan temaattinen tasapainoilu liturgisen ja maallisen kalenterin välillä onnistui niin hyvin kuin on kohtuullista odottaa. Itsenäisyyspäivän osuminen adventin toiselle sunnuntaillehan ei ole aivan ongelmatonta, mutta isä A:lla oli arvot oikeassa järjestyksessä: ikuisen Isänmaan odotus ensin, ajallisen isänmaan asia sitten.

      Poista