lauantai 21. marraskuuta 2015

Terrori-iskujen syistä ja seurauksista


Pari päivää sitten Danielle Simonnet –niminen ranskalainen äärivasemmistopoliitikko avautui katolisen KTO-kanavan suorassa lähetyksessä terrori-iskujen syistä ja myös mielestään asianmukaisesta tavasta vastata niihin. Asiatarkasti kääntäen toveri Simonnet’n neuvo kuului jokseenkin näin: ”Koska terroristien kohteena olivat ennen kaikkea demokratia ja tasavalta, heitä vastaan taistellaan tehokkaimmin, kun lisätään demokratiaa ja vahvistetaan tasavaltalaisuutta”. Eli hymyillään, sehän se onkin kovin solvaus terroristeille... Hoh hoijaa.

Huomautettakoon, että tässä kontekstissa ”tasavaltaisuus” on ideologinen eikä valtiosääntöoikeudellinen käsite. Ranskalaisen vihervassarin kielenkäytössä se sisältää kaiken mahdollisen alkaen yleisestä äänioikeudesta ja valtion uskonnottomuudesta (lue: antikatolisuudesta) ulottuen vuoden -68 jälkeisiin ”suuriin yhteiskunnallisiin edistysaskeleisiin”, sukupuolten tasa-arvoon, antirasismiin ja samaa sukupuolta olevien "avioliittoon". Sanalla sanoen ihanteena on maailma ilman rajoja (ja tässä ajatellaan paitsi fyysisiä rajoja, yllättävän usein ainakin tiedostamattomalla tasolla myös moraalisia rajoja). Kaikkea tällaista "tasavaltalaisuutta" vastaan terroristit siis tämän tulkinnan mukaan hyökkäsivät. Vähintään äänettömänä yläsävelenä tässä kaikuu se ajatus, että meistä eurooppalaisistakin ne, jotka eivät ole erityisen riemastuneita moisesta "tasavaltalaisuudesta", ovat tietäen tai tietämättään ikään kuin symbioosissa terroristien kanssa. Toistan: hoh hoijaa. 

Purkauksellaan Simonnet ilmaisi vastustavansa presidentti Hollanden päätöstä jatkaa (”epädemokraattista”) poikkeustilaa kolmella kuukaudella. Simonnet’n rinnalla jopa sosialisti-presidentti Hollande alkaa äkkiä vaikuttaa ihan suhteellisen täysipäiseltä. Hänen ja hänen hallintonsa Lähi-idän politiikassaan tekemät karkeat virheet viime vuosien aikana eivät tällä tietenkään mihinkään häviä.

***

Seuraavassa jyrkähkö mutta ilmeisen hyvin todellisuuden kanssa yhtä pitävä analyysi Ranskan roolista Syyriassa viime vuosina. Alkuteksti löytyy mistäpä muualtakaan kuin täältä. Sinänsä suhtaudun hieman varauksellisesti kirjoittajan (Emmanuel Roussel) aggressiiviseen asenteeseen maansa istuvaa toimeenpanovaltaa kohtaan, vaikka en pidä Hollanden, Vallsin ja Fabiusin porukoista yhtään sen enempää kuin Rousselkaan. Nyt ovat nimittäin semmoiset ajat, että Hollanden vetoomusta kansallisen yhtenäisyyden (rassemblement) puolesta ehkä kannattaisi kunnioittaa eikä keikuttaa venettä. Hollanden mieli on saattanut aidosti muuttua – kun jopa ruotsalaiset kykenevät myöntämään olleensa naiiveja islamilaisen terrorismin suhteen, niin mikä ettei ranskalaiset! Annetaan siis Hollanden hallinnolle vielä yksi mahdollisuus (kun kerran realistisia mahdollisuuksia vaikkapa sotilasvallankaappaukseenkaan ei maassa taida olla, valitettavasti…). Asiallisesti Roussel on tietysti ainakin pääosin oikeassa. Juttu alkakoon siis:

"Ennennäkemättömällä tavalla yli Pariisin pyyhkäisseiden attentaattien aalto on suoraa seurausta Ranskan [viime vuosina] harjoittamasta ulkopolitiikasta Syyrian suunnalla. Politiikkamme ei ole tähdännyt niinkään salafistisen terrorismin vastaiseen taisteluun kuin kyseisen maan tuhoamiseen ja presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaatamiseen.
Useiden Bataclanin konserttisaliin tunkeutuneiden murhaajien kuultiin julistavan: ”Syyttäkää tästä presidenttiänne Hollandea, hänen ei olisi pitänyt sekaantua Syyrian sotaan.” Nyt on paikallaan hieman muistella, miltä Ranskan politiikka tällä ilmansuunnalla todella näytti lähtien konfliktin alusta 2011. 
François Hollanden toimittaja Xavier Panonille antamassa haastattelussa paljastuu, että Ranskan tasavalta on vuodesta 2012 lähtien aseistanut Syyrian ”kapinallisia”. Välikätenä toimi DGSE [so. Ranskan ulkoinen tiedustelupalvelu, Direction générale de la Sécurité extérieure, suom. huom.], ja toimitukset sisälsivät 20 millin pikatykkejä, konekivääreitä, raketinheittimiä sekä panssarintorjuntaohjuksia. Nämä aseet annettiin ns. ”maltillisten” kapinallisten käyttöön. Asetoimituksillaan Ranska rikkoi EU:n kesällä 2011 julistamaa aseidenvientikieltoa. 
Ranska lähetti paikalle myös erikoisjoukkoja, joiden tehtäviin kuuluivat taistelijoiden koulutus ja suora operatiivinen tuki itse taisteluissa. Kolmetoista ranskalaista upseeria jäi Syyrian armeijan vangeiksi maaliskuussa 2012, kun armeija valtasi salafisteilta takaisin Baba Amr -korttelit Homsin kaupungissa; salafistien Al-Farsouq ja Al-Walid –prikaatit olivat perustaneet näihin kortteleihin ”kalifaatin”. Sittemmin Al-Walid –prikaati liittyi ISISin riveihin.   
Vielä vuonna 2014 presidentti Hollande totesi Le Monde –lehden mukaan seuraavaa: ”Emme saa lakata tukemasta näitä kapinallisryhmiä, jotka ainoina Syyriassa pitävät yllä demokraattista henkeä.” Syyrian presidentti Assad on kuitenkin useaan otteeseen huomauttanut, että mitään ”maltillisia” kapinallisryhmiä ei Syyriassa ole. Onkin hyviä syitä epäillä näiden Ranskan tukemien ja aseistamien ryhmien perimmäistä olemusta. Silti Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius hehkutti vuonna 2012 kapinallisryhmää nimeltä Al-Nosra ja julisti sen tekevän ”hyvää työtä”; Al-Nosra on sattumoisin Al-Qaidan syyrialainen haara… 
Ikävä kyllä, on hyvin epätodennäköistä, että Ranskan tuki Syyrian jihadistiryhmille tultaisiin tuomitsemaan toissaperjantain terrori-iskujen takia. Syyrian kaaos ja jihadistiryhmien lisääntyminen ovat suoraa seurausta Ranskan Lähi-idässä harjoittamasta politiikasta: eikö tässä olisi jo aihetta muodostaa parlamentaarinen tutkimuskomitea? Sen kun näkisi. 
Viime tammikuun Charlie Hebdo –iskujen jälkeen hallitus nosti jonkinlaiseksi syntipukiksi Internetin. Tietyt verkkosivut kun kuulemma ovat omiaan aiheuttamaan ”autoradikalisoitumista” seuraajissaan, ja tämän tulkinnan mukaan terroristit siis olisivat verkon radikalisoimia ”yksinäisiä susia”. Tämän löytönsä seurauksena hallitus mahdollisti kansalaisten verkkokäyttäytymisen massiivisen urkinnan, mutta tämä suora hyökkäys yksilönvapauksia vastaan on nyttemmin osoittautunut [terrorismin ehkäisyn välineenä] täydellisen hyödyttömäksi. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että turvallisuuspalvelut (jotka ovat sisäministeri Bernard Cazeneuven vastuulla) joutuisivat tästä uusimmastakaan epäonnistumisestaan millään tavoin tilille. Samainen Bernard Cazeneuve muuten totesi kesällä 2014, että ”jihadin puolesta puhuminen ei ole rikos”.
[--] 
Maksamme nyt kalliisti tämän ns. ”toimeenpanovaltamme” epäpätevyydestä, pelkuruudesta ja valheista."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti