sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ranskan vastaus?


Melkein vuosi sitten julkaisin tässä blogissa pienen jouluisen jutun Béziers’in erittäin omapäisestä ja identiteettitietoisesta pormestarista nimeltä Robert Ménard (Front national). Ménard on  tuon viimevuotisen seimikaustinkin jälkeen herättänyt Ranskan suvaitsevaiston keskuudessa pahennusta tämän tästä, vaikka minä en olekaan häneen muistaakseni tuon vuoden takaisen jutun jälkeen palannut. No, nyt palaan.

Käännän tähän Boulevard Voltairessa eilen lauantaina julkaistun Ménardin haastattelun. Haastattelijan nimeä ei syystä tai toisesta ole mainittu, mutta jutun fokuksena on Ranskan tie terrori-iskujen jälkeen. Miten maan pitäisi vastata näihin iskuihin? Ménardin suositukset ovat kovia mutta järkeviä. Sanomattakin on selvää, että minkään tai lähes minkään niistä ei nähdä koskaan toteutuvan; jo ranskalaisten vastine meikäläiselle Demlalle tulee pitämään siitä huolen. Valitettavasti. Lähes kaikkiin Ménardin suosituksiin voisin itse melkeinpä varauksetta yhtyä. Lähes kaikkiin? Kyllä. Näin suomalaisena suhtaudun enemmän kuin hieman varauksellisesti aivan jutun lopusta löytyvään liittoutumissuositukseen…  

Robert Ménard, mitä nyt pitäisi tehdä? 
Presidentti François Hollande sanoi eilen illalla, että Ranska tulisi olemaan ”säälimätön”. Sen näkisin todella mielelläni. Älköön tämä jääkö pelkäksi poliitikon tunnekuohun sanelemaksi retoriseksi purkaukseksi. Kun valtionpäämies puhuu kansakunnalle, joka on kokenut eilisen kaltaisen joukkomurhan, hänellä ei ole oikeutta harhauttaa maanmiehiään tyhjällä retoriikalla.
Niin, mitä siis pitäisi tehdä? Aluksi muistutan, että meillä on käytössämme salainen palvelu. Sille on nyt annettava vapaat kädet eliminoida kaikki ne islamistit, jotka ovat suoraan osallisia eilisiltaisiin iskuihin, tavattiinpa heidät sitten missä päin maailmaa tahansa. Ei pidä vain ”neutralisoida” näitä henkilöitä. Heidät pitää tappaa (abattre). 
Sen jälkeen täytyy siivota heidän elinympäristönsä. Islamistien iskujoukot eivät saa tuntea olevansa Ranskassa kuin kala vedessä. On välittömästi pidätettävä kaikki tiedossa olevat islamistit. Jos vankiloissa ei ole tilaa, niin mitä siitä! Mehän olemme sodassa, joten on rakennettava vankileirejä.
On välittömästi suljettava kaikki ne moskeijat, joiden tiedetään sekaantuneen radikaalien islamistien toimintaan. Näihin radikaaleihin moskeijoihin sidoksissa olevat ulkomaalaiset imaamit ja uskovat on karkotettava maasta. On pidettävä tarkasti silmällä kansalaisoikeudet saaneita ulkomaalaissyntyisiä muslimeja sekä islamiin kääntyneitä kantaranskalaisia ja tarpeen vaatiessa pidätettävä heidät. 
On välittömästi ja päättäväisesti karkotettava ne [Lähi-idän] sotatoimialueilta tulevat siirtolaiset, joille ei ole myönnetty pakolaisstatusta. On lakattava tuomasta maahan sodan elementtejä; tässäkin on kyse siitä, että heikennetään islamistien mahdollisuutta uiskennella Ranskassa kuin kalat vedessä. [--] 
  
Nämä ovat todella kovia konsteja... 
Toki muutakin tarvitaan. Mutta pitäisikö meidän vain tumput suorina odottaa seuraavaa iskua ennen kuin alamme reagoida? Ja nämä toimenpiteethän eivät tosiaankaan yksin riitä. On aloitettava Ranskan kansan mentaalinen uudelleenaseistaminen. Tämä maa tarvitsee päättäväistä johtoa. On lakattava lässyttämästä sitä omituista uuskieltä, joka tekee lopun kaikesta taistelutahdosta. Toistan vielä: eilisiltana viranomaistemme suusta kuultu höpinä ”neutralisoinnista” on pelkkää pilkantekoa. Sanoja pelkäämällä häpäisemme eilisillan uhrien muistoa. 
Aloitetaan nimeämällä vihollinen: sehän on islamismi. Tämä islamismi merkitsee sadoille miljoonille ihmisille tässä maailmassa todellista islamia. Emme siis puhu noin viidentuhannen fanaatikon pikkuryhmästä. On kyse uskonnollisesta fundamentalismista, jonka kannattajat ovat islamilaisessa maailmassa monin paikoin enemmistönä. Oletteko kuullut kenenkään ottavan tätä asiaa esille eilisen jälkeen? Ette. Huomaamme siis, että sen paremmin poliittinen eliittimme kuin mediammekaan eivät ole oppineet yhtään mitään.

Luotatatteko tässä tilanteessa François Hollandeen? Mitä ajattelette poliittisen johtomme kehotuksesta kansalliseen yhtenäisyyteen? 
Yhtenäisyyttä taistelussa tietenkin kannatan. Mutta jos kansallisen yhtenäisyyden tekosyyllä yritetään vain vältellä vastuuta ja turruttaa yleisön mieliä näkemästä tosiasioita, niin sanon ei! Meidän ei pidä suostua käymään läpi Charlie Hebdon iskuja toista enää toista kertaa. 
Jos hallitus ryhtyy niihin toimenpiteisiin, joita ylempänä ehdotin, niin silloin näen mahdollisuuksia todelliseen kansalliseen yhtenäisyyteen. Sitähän me tarvitsemme, sodassa kun olemme. Mutta juuri siksi, että olemme sodassa, emme voi hyväksyä mitään velttoa, epämääräistä ja kaiken todellisen toimintakyvyn lamauttavaa näennäisyhtenäisyyttä. [--]

Tänään on koolla korkeantason kansainvälinen kokous Syyrian kysymyksestä. Luuletteko, että nämä attentaatit vaikuttavat diplomatiaamme pehmentävästi?  
En tiedä. Joka tapauksessa ne antavat [sosialistiselle ulkoministeri] Laurent Fabiusille tekosyyn lopultakin muuttaa asennettaan [Syyrian lailliselle hallinnolle myötämielisemmäksi]. Jo kaksi vuotta sitten minä sanoin, että meidän pitäisi auttaa Bachar El Assadia murskaamaan islamistit. Median kaikki oikeinajattelijat ja hyödylliset idiootit torjuivat ajatuksen. Mutta Bacharhan on meidän vihollistemme vihollinen.
Kun vastassamme on tällainen vihollinen, meidän on nyt epäröimättä liityttävä Venäjän kanssa yhteiseen rintamaan tuhotaksemme mahdollisimman paljon islamisteja kaukana omilta rajoiltamme ennen kuin he ehtivät rajojemme sisälle. 

2 kommenttia:

  1. Mulle opetettiin, että torjuntasuunta on 15.00. Nyt mä oon kääntänyt sen suuntaan 45.00.

    Päätös oli vaikea. Mutta niin ovat ajatkin.

    VastaaPoista
  2. Liittolaisuus Venäjän kanssa on tietysti suomalaisesta näkökulmasta pikkuisen ikävä ajatus. Mutta ranskalaisten ja muiden länsieurooppalaisten näkökulmasta sen ei tarvitse olla sitä millään muotoa.

    Tehokas sota ISISiä (tai DAESH-järjestöä, kuten siellä päin on tapana sanoa) vastaan edellyttää liittolaisuutta Bashar Al Assadin kanssa ja sitä kautta "ystäväpiirimme" laajenee, kun kuvaan tulee vähintään välillisesti sellaisia toimijoita kuin Iran ja Hizbollah. Minulla ei ole riitaa kummankaan edellisen kanssa. Hizbollah saattaa olla Israelin riesa, mutta siionisteista minä vähät välitän. Iranin kanssa Euroopankin toki on syytä olla varuillaan, mutta ad hoc -liittolaisuudessa en näe mitään ongelmaa - poliitikka tekee outoja petikavereita....

    Tähän saakka sekä Ranska että Obaman Amerikka lähteneet siitä, että Assad on osa ongelmaa ja että hänestä on päästävä. Mutta tällainen asenne tekee Syyrian konfliktista aivan käsittämättömän monimutkaisen ja käytännössä täysin mahdottoman ratkaista. Ménardin haastattelussa mainittu ulkoministeri Laurent Fabius on vuosikausien ajan sabotoinut joikaisen yrityksen reivata virallisen Ranskan politiikkaa Assadin regiimille suosiollisemmaksi. Nyt siihen saattaa tulla muutos.

    Assadia vastaan rähjääminen on edustaa samanlaista typeryyttä kuin Bush nuoremman aloittama, USAn todellisten etujen kannalta täysin tarpeeton ja jopa vahingollinen sota Saddamia vastaan. Se oli puhdas ideologinen ristiretki, josta saamme osaksi kiittää myös ISIS-järjestön olemassaoloa.

    Kun USA sai nopeasti 9/11:n jälkeen selville, että Taliban suojelee iskujen päätekijää, se toimi juuri niin kuin suvereenin vallan pitää. Se vaati terroristien luovuttamista, ja kun vaatimukseen ei (odotetusti) suostuttu, se aloitti sodan, ja siinäkin oli kaikki niinkuin olla pitää. Ei Afganistanin sotaretkeä vastaan kenelläkään Euroopassakaan ollut mitään sanottavaa - paitsi tietysti vasemmisto-intellektuelleilla, joille kaikki, mitä Setä Samuli tekee pahaa per definitionem. Mutta kaikki poliittisesti todella vastuunalaiset toimijat tällä puolella Atlantin ymmärsivät ja hyväksyivät USAn toiminnan.

    Mutta sitten nämä lehmipojat tulivat hulluiksi ja päättivät yksintein pistää niin sanoakseni Koko Programmin Toimeen elikkä maapallon aivan uuteen ja mieleiseensä uskoon. Saddam Hussein oli tietysti täysi mulkku, mutta ei ollut tehnyt lännelle noin yleisesti ottaen mitään pahaa - ei ainakaan mitään niin pahaa, että sen takia olisi kannattanut syöstä suuri, strategisesti keskeisellä paikalla sijaitseva monietninen öljyntuottajamaa krooniseen kaaokseen - pelkän poliittisen utopian takia.

    Olemattomat "joukkotuhoaseet" ja muut Mainilan laukausten luokkaan kuuluvat lavastukset olivat niin iljettävä näytelmä, että Tony Blairia lukuunottamatta kaikki muut eurooppalaiset näkivät sen läpi varhaisessa vaiheessa (nyttemmin Blairkin on kuulemma tullut järkiinsä - parempi myöhään jne.). Siitä tuo "eurooppalaisten vikinä", johon anonyymi kommentoija "jk" viittasi tähän blogipäivitykseen tarkoittamassaan kommentissa, jonka kuitenkin poistin. Jatkossa poistan rutiininomaisesti kaikki jk:n kommentit täysin sisällöstä riippumatta, mutta tämän vastauksen verrran katsoin olevani hänelle selityksen velkaa. (Muista tämä vuodatus saattaa vaikuttaa vähän kryptiseltä, mutta jk tietää, mitä tarkoitan. Hyvää loppuelämää sinulle vain.)

    VastaaPoista