torstai 19. marraskuuta 2015

Heidi Hautala rauhan asialla


Europarlamentaarikko Heidi Hautala (Greens/EFA) on huolestunut Ranskan päätöksestä vastata terrori-iskuun sotilaallisesti. Historiallinen paralleelikin löytyy välittömästi:
"Ei ole kulunut kuukauttakaan siitä, kun Iso-Britannian entinen pääministeri Tony Blair pyysi anteeksi ja kertoi katuvansa osallisuuttaan Irakin sotaan. Siitä huolimatta Ranska on nyt ensi töikseen aloittanut sotatoimet Syyriassa. Historia voi hyvinkin osoittaa tämänkin päätöksen virheeksi."

Voi voi. Asiahan on sillä tavalla, että Ranska ei ole ”nyt ensi töikseen” aloittanut sotatoimia Syyriassa, kuten Hautala näköjään kuvittelee. Tosiasiassa Ranska on (läheisessä yhteistyössä mm. USA:n kanssa) huseerannut Syyriassa jo vuosikausia, melkein arabikevään alusta lähtien. Ikävä vain, että sen rooli on ainakin tähän saakka ollut niin epämääräinen, että kaivaessaan maata presidentti Assadin alta ja tukemalla ”maltillisia” kapinallisryhmiä Ranska on ehkä tosiasiassa vain helpottanut ISISin nousua. Nyt Ranskan rintamasuunta on sattuneesta syystä muuttumassa, vaikka tuskin aivan 180 astetta.

Siksi toisekseen, juuri ISISiin keskittyvän sotaretken taustaa vasten Hautalan tekemä Blair-rinnastus on täysin asiaton. Sinänsä Blairin katumus järjettömästä Irakin sodasta on myöhästyneenäkin ilahduttava merkki miehen tulosta tajuihinsa. Mutta Ranskan nyt todenteolla käynnistyvä operaatio ISISiä vastaan nimenomaan ei rinnastu USA:n hyökkäykseen Irakiin vuonna 2003 (jota britit Blairin johdolla innokkaasti komppasivat) vaan USA:n Afganistanin sotaretkeen vuonna 2001. Ja tämä oikeutettu vastaus nimeä 9/11 kantavaan terrori-iskuun oli kiistaton menestys, ainakin jos ajatellaan sotaretken primääritavoitetta eli terroristien saattamista vastuuseen teoistaan, tai brutaalimmin sanoen New Yorkin terroritekojen kostoa. No, taleban-hallinto kaatui Afganistanissa siinä sivussa, mutta regiimin vaihdos ei ollut jenkkien Afganistanin savotan päätarkoitus eikä koko reissua olisi koskaan todennäköisesti edes tehty, elleivät talebanit pölkkypäisyydessään olisi suojelleet Osama Bin Ladenia ja muita Al-Qaidan velikultia. Ei mikään valta, ei varsinkaan suurvalta, voi jättää sen enempää kaksoistorneja kuin Pariisiakaan rankaisematta.

Eivät Ranskan ISISin vastainen operaatio ja USA:n Afganistanin retki tietenkään aivan suoraan verrannollisia ole. Afganistan talebanienkin johtamana näet oli ainakin pari piirua aidommin suvereeni valtio kuin ISISin "kalifaatti". Muutenkin Syyrian kuviot ovat Afganistania mutkikkaammat. USA:n vuonna 2001 alkanut operaatio kaatoi taleban-hallinnon sinänsä helposti ja nopeasti, mutta ei maahan rauhaa tietenkään heti saatu - eikä ole saatu kunnolla vieläkään. Tämä tosiasia ei kuitenkaan tee tyhjäksi sotaretken alkuperäistä merkitystä ja oikeutusta. Oletetaan, että ISIS saadaan sotilaallisesti murskattua (ja miksi ei saataisi, jos kansainvälistä tahtoa todella löytyy), niin ei siitäkään lopputuloksesta välittömästi seuraa rauhaa ja yhteiskunnallista vakautta. Mutta se ei tässäkään tapauksessa ole sotaretken tarkoitus. Sen sijaan ISISin sotilaallinen murskaaminen saattaa omalta osaltaan poistaa yhden esteen yhteiskunnan jälleenrakennustyön aloittamisen tieltä. Aina parempi tietysti, jos näin käy. 

Tässä maailmassa on kiistatta sotahulluja, joiden mielestä väkivalta on käypä vastaus ongelmaan kuin ongelmaan. Sitten on myös näitä rauhanhulluja (en sano, että juuri Hautala on tässä suhteessa pahinta lajia), joiden mielestä väkivallalla ei koskaan voi ratkaista mitään. Ei ole lainkaan sanottua, että ensin mainitut ovat vaarallisempia. Yleisen rauhankiihkoilun lisäksi Hautalan ylle linkkaamassani kirjoituksessa on kyllä pari ihan asiallistakin pointtia, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Aivan pian näkyy alkavan tämän bloggauksen teemaa sivuava A-Studio, jossa Hautala on Erkki Tuomiojan ohella vieraana. Siinähän alkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti