tiistai 6. lokakuuta 2015

Synodi


Kirkon perhesynodi alkoi virallisesti toissapäivänä sunnuntaina 4.10. Osapuilleen vuosi sitten istuttu valmisteleva sessio aiheutti monenlaista kannunvalantaa kihisevän kiinnostuneessa mutta aina yhtä asiantuntemattomassa mediassa. Erityisesti tiedotusvälineiden käsiin kesken synodin päätyneet ”väliraportit” virittivät aivan asiattomia odotuksia, ja viime kerrasta viisastuneina sellaisia ei nyt tultane päästämään julkisuuteen.

Synodin asialista on laveahko, mutta käytännössä tärkein teema kai on eronneiden ja uudelleenavioituneiden aseman varovainen pastoraalinen (so. sielunhoidollinen) uudelleenarviointi. Ehkä siihen on jo aika, ainakin näiden ihmisten sakramentaalisen elämän osalta, vaikka varsinaisesti opillisia muutoksia ei olekaan tulossa.

Sen sijaan LGTB-kysymys on synodissa (ja ylipäätään elämässä) varmasti paljon marginaalisempi kuin lehdistön mielikuvissa. Tämän tietäen muuan vasenkätinen prelaatti tuli juuri synodin aattona niin sanotusti kaapista. Liberaalin lehdistön uusi kansikuvapoika, Mons. Krzysztof Charamsa, 43, oli tietenkin harkinnut ällöttävän narsistisen performanssinsa ajankohdan tarkkaan, mutta ei se synodin työjärjestystä mitenkään muuta.

Synodissa on mukana ainakin tarkkailijoina myös maallikoita, mm. pariskuntia, mutta varsinaisesti se toki koostuu piispoista. Pohjoismaiden piispainkokousta synodissa edustaa oma paimenemme, Helsingin piispa Teemu Sippo, SCJ. 

***

Synodin isistä mielenkiintoisimmat tulevat kuitenkin kolmannesta maailmasta, erityisesti Afrikasta. Vaikka olisikin liioittelua väittää kaikkien afrikkalaisten pappien olevan erityisen ”konservatiivisia”, niin länsimaisten pappien valtavirtaan verrattuna afrot kyllä kallistuvat tervehenkiseen traditionalismiin selvästi useammin myös näissä perhe- ja seksuaalieettisissä kysymyksissä. Tämähän huomattiin jo vuosi sitten, kun ultravapaamielisistä kannoistaan tunnettu saksalainen kardinaali Kasper menetti malttinsa ja kivahti: ”Afrikkalaisten ei pitäisi antaa meille neuvoja!” Näitä sanojaan hän joutui kyllä pyytelemään anteeksi.

Kirkon tulevaisuuden toivo onkin – yllätys, yllätys! – juuri Afrikassa. Nykyisessä kuuriassa mm. eteläafrikkalaisen kardinaali Napierin ja hänen guinealaisen kollegansa Sarah'n kaltaiset miehet herättävät minussa erityistä luottamusta tulevaisuuteen; en ole niin hyvä ”vatikanologi”, että osaisin arvioida vaikkapa Sarah’n ”papabiliteettiä”, mutta itse kyllä viritän välittömästi Te Deumin, jos jonain päivänä saan kuulla hänen nousevan Franciscuksen seuraajaksi.

Afrikkalaisten syvä kiintymys perinteisiin arvoihin on lännen postmodernin intelligentsian kannalta kiusallinen tosiasia. Jo vuosia sitten kenialaissyntyinen intellektuelli Ali Mazrui totesi suuren konservatiivifilosofi Edmund Burken kuuluisan maksiimin, jonka mukaan ihmisyhteisöön kuuluu paitsi eläviä myös jo kuolleita ja vielä syntymättömiä jäseniä, olevan jokaiselle afrikkalaiselle itsestäänselvyys.

Afrikkalaisten prelaattien huomattava vanhakantaisuus myös tämän perhesynodin teemojen osalta epäilemättä synnyttää voimakasta kognitiivista dissonanssia poliittisen korrektiuden rämettämän hipsteristön keskuudessa; ”rasismin” ja ”homofobian” välisissä karikoissa luotaaminen kun ei ole kovin helppoa, kuten muistettaneen…              

4 kommenttia:

  1. Itse en ehkä virittäisi Te Deumia, vaan tyytyisin Hail Holy Queeniin suomeksi. Se on oikeastaan ainoa laulu, jonka tunnen jotenkin sujuvan.

    Cantemuksessa on Te Deus gregoriaanisella nuotinnuksella ja lauloin/hoilasin sitä kerran erään rouvashenkilön, joka lauloi sitä ihan puhtaasti, takana yrittäen pysyä perässä ja tunsin itseni lievästi hölmöksi. Pakko oli kuitenkin mennä loppuun saakka, kun ei kehdannut kesken lopettaa. Tuo rouvashenkilö oli muuten afrikkalaissyntyinen.

    Synodin jälkeen pitää kai odotella vielä vuosi ennen kuin Franciscuksen yhteenveto tulee ilmeisesti ensyklikan muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. En minäkään rupeaisi afrojen kanssa laulamaan kilpaa. Siinä hommassa vain menee maineen viimeisetkin rippeet.

      Poista
  2. Te Deum siis. Vakuutan, että oli kirjoitusvirhe ;)

    Varsinkin sakalaisille tärkeä kysymys on ilmeisesti myös seka-avioliitto. Eli voiko koko perhe yhdessä käydä kommuuniolla, jos toinen puoliso on luterilainen tai muuten evankelinen. Ilmeisesti ei periaatteellisesti voi, vaikka käytäntö sitten olisi mitä. Tässähän voi käydä muissakin asioissa niinkin, että odotetun "liberalisoitumisen" sijaan käytännöt Saksassa ja muissa maissa sovitetaan kirkon opetukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Te Deum siis. Vakuutan, että oli kirjoitusvirhe ;)"

      No, uskotaan, uskotaan...

      Poista