lauantai 8. elokuuta 2015

Suomalaisten "suvaitsemattomuus" - eräs ranskalainen näkökulma


Jatketaan Boulevard Voltaire –juttujen käännöksillä. Tällä kertaa on teemana suomalainen nuivuus. Caroline Artus käsittelee kirjoituksessaan mm. tuoretta tutkimusta, jolla selviteltiin meikäläisten NIMBY-asenteita. Siinähän selvisi, että naapurustoon perustettava kuntoutuvien spurgujen asuntola ohitti suosiossa moskeijan. Myös Immoskaustia sivutaan, mutta se tehdään varsin ymmärtävään sävyyn. Kaiken kaikkiaan suomalaisten suvakkien huoli Immosen pärstäkirjapäivityksen aiheuttamasta massiivisesta imagohaitasta ulkomailla on höpöä, tai ainakin roimasti liioiteltua, mutta senhän toki järkevät maanmiehemme ymmärtävät muutenkin. 

Madame Artusin jutussa on muutamia pikku lapsuksia, kuten kuvitelma todellista tiiviimmästä jatkuvuudesta vuonna 1959 perustetun SMP:n ja vuonna 1995 päivänvalon nähneen Perussuomalaiset-puolueen välillä. Joitakin Artusin esittämiä tilastotietoja voinee myös hieman epäillä. Puheenjohtaja ”Toni” Soinin etunimen olen käännöksessäni korjannut, muut vähäiset virheet olen jättänyt ennalleen.

*** 
”Suomen yleisradioyhtiö teki hiljattain mielipidetutkimuksen, jonka tulokset paljastavat vastaansanomattomasti, että 43 % suomalaisista asuisi mieluummin kuntoutuvien alkoholistien kuin muslimien pyhäkön naapurina. Tarkkaan ottaen 66 % väestöstä torjuu ajatuksen minkäänlaisesta islamilaisesta vaikutuksesta lähiympäristössään. 
Islam on Suomessa pienen pieni vähemmistöuskonto, jolla on käytössään yksi ainoa moskeija ja muutamia rukoushuoneita; muslimeja on 42 000 – 60 000 henkeä maassa, jonka kokonaisväkiluku on noin 5,5 miljoonaa. Huolestuttaako suomalaisia siis muutamien tuhansien somali-, irakilais- ja syyrialaispakolaisten maahantulo viimeisten vuosien aikana? 
Huomautettakoon, että suomalaisista 28 % luonnehtii itseään ”hyvin onnellisiksi” ja 86 % prosenttia heistä kokee olonsa turvalliseksi öisillä kaduilla – tämä siitä huolimatta, että Suomen rikostilastot ovat Euroopan kolmanneksi rumimpia; 70 % puolestaan on tyytyväinen maan sosiaaliturvaan, vaikka se kattaa vain 26,7 % BKT:sta (Ranskassa vastaava luku on 33,8 %). 
Mutta [nuo ensimmäisen kappaleen lopussa mainitut] 66 % eivät ilmeisesti pidä kovin suuressa arvossa sitä, että he saavat kuulla Koraanin lukua kansallisen radioyhtiönsä kanavilta omalla äidinkielellään. Tästä koraaninluku-projektista kertoi [ranskalaisille] oumma.com –sivusto; siellä riemuittiin hankkeesta, jonka päämäärä on Suomen muslimiyhteisön johtajiin kuuluvan Mohamed Husein Omarin  mukaan ”auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin islamin uskoa ja muslimien tapoja”. Mutta onnelliset suomalaisemme taitavat kuitenkin nähdä hankkeessa vain yrityksen käännyttää heitä, mikä ei heitä lainkaan miellytä. 
Suomalaiset eivät siis mainittavasti innostu ajatuksesta moskeijasta naapurustossaan, niin vähän kuin muslimeja Suomessa onkin. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuskaan ei herätä riemunkiljahduksia, narkomaanien ruiskunvaihtopiste vielä vähemmän. Tervejärkisiä pohjoismaalaisia, eikö vain? 
Ehkä he tuntevat itsensä ”perussuomalaisiksi”! [Perussuomalaisten nimi kääntyy ranskaksi muotoon Vrais Finlandais, mikä merkitsee tarkkaan ottaen "oikeita suomalaisia" t. "tosisuomalaisia". suom. huom.] Tämän niminen puolue perustettiin vuonna 1959, vaikka sen nimi aluksi olikin Suomen Maaseudun Puolue. Puolueen lakoninen mutta tarkkarajainen tunnuslause ”Suomalaiset ensin” koskettaa sydämiä paremmin kuin vaikkapa Jean-Luc Mélenchonin vasemmistopuolueen epämääräinen slogan ”Ihmiskunta ensin” (L’humain, d’abord)… Perussuomalaiset on euroskeptinen puolue, jonka puheenjohtaja Timo Soini nimitettiin ulkoministeriksi (salkkuun kuuluu myös EU-asioiden hoito) viime toukokuun parlamenttivaalien jälkeen. Noissa vaaleissa Perussuomalaiset saavutti toiseksi suurimman puolueen aseman. Puolueen kansanedustaja Olli Immonen kirjoitti Facebook-seinälleen seuraavanlaisen viestin: ’Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa tämän painajaisen nimeltä multikulturalismi. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee ennen pitkää puhkeamaan miljooniksi pieniksi paloiksi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteen rankkoina aikoina. Nämä ovat niitä päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän.’ 
Mutta jos multikulturalismi on ’painajainen’ sellaisen maan asukkaille, jonka väestöstä muslimeja on vähemmän kuin prosentti, niin millä termillä pitäisi luonnehtia tilannetta sellaisessa maassa, jossa muslimeja on 10 – 15 % väestöstä? Suomalaiset tahtovat naapurustoonsa mieluummin alkoholisteja kuin moskeijoita. Siihen heillä on täysi oikeus!”  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti