keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Rioufol: Ranska ja sisällisodan uhka

Rioufolin blogin vanha nimi oli Liberté d'expression eli "Ilmaisunvapaus". Tämä teema on edelleenkin keskeisellä sijalla hänen blogissaan. Ei siis ihme, että Rioufol reagoi nopeasti tämän aamupäivän terroritekoon blogitekstillä. Käänsin jutun yksin tein, ja sen alkuteksti on luettavissa täällä.  

Tunnen surua ja raivoa. Tunnen syvää surua niiden yhdeksän kollegani takia, jotka tänä aamuna kuolivat Charlie-Hebdo –lehden toimituksessa raskaasti aseistettujen terroristien murhaamina. Kaksi poliisia murhattiin myös. Tunnen pohjatonta raivoa kaikkia niitä maanmiehiäni kohtaan, jotka ehdoin tahdoin sulkevat silmänsä islamismin valtaannousulta Ranskan kaupungeissa. Tänään keskiviikkona kuulen vielä korvissani, kuinka Alain Juppé mesoaa Europe 1 –kanavalla niitä vastaan, jotka ”pyrkivät demonisoimaan koko muslimiväestöä” [ääri-islamin varjolla]. Presidentti François Hollande puolestaan kieltäytyi vielä viime maanantaina puhumasta [islamista] ”sisäisenä vihollisena”. Näissä puheenvuoroissa ilmenevä pehmoilu on merkki valppautemme herpaantumisesta. Totta kyllä, meitä uhkaa paluu kolmikymmenluvulle, mutta ei suinkaan siksi että tavalliset eurooppalaiset pelkäävät keskuuteensa pesiytyvää islamismia, vaan siksi että maidemme vastuunalaiset tahot kieltäytyvät tunnistamasta tätä uutta koranistista totalitarismia (totalitarisme coranique). Suojautuakseen tämän totalitarismin suvaitsemattomuudelta ja väkivaltaiselta juutalaisvihalta 7000 Ranskan juutalaista on lähtenyt maasta vuoden 2014 aikana. Ja pahempaa on edessä: nyt sudet ovat tulleet jo Pariisin keskustaan. Jokainen hyväuskoinen hölmö, joka pilkkaa paremman itsesäilytysvaiston omaavia kansalaisia ja kieltäytyy näkemästä tosiasioita, osoittaa olevansa meille sodan julistaneen islamofasismin myötäjuoksija ja rikoskumppani.        
Tänä keskiviikkona Ranska on sotatilassa. Ranskan vihollisen nimi on radikaali islam, poliittinen islam, jihadistinen islam. ”Olemme kostaneet profeetan puolesta”, olivat tappajat kiljuneet. Koko islamilainen yhteisö ei tietenkään ole vihollisemme, ja moni muslimi on epäilemättä vilpittömästi kauhuissaan tästä journalistien verilöylystä. Mutta näin tuntevien muslimien velvollisuus on nyt panna syrjään kaikki muu, tulla kaduille ja vihdoinkin täysin yksiselitteisesti irtisanoutua fundamentalistisista uskonveljistään. Vuonna 1954 Algerian Kansallisessa Vapautusarmeijassa oli hädin tuskin 800 jäsentä, mutta vain kahdeksan vuotta myöhemmin he olivat onnistuneet painamaan Ranskan tasavallan polvilleen. Nyky-Ranskan jihadistit eivät ole sen runsaslukuisempia, mutta sitäkin päättäväisempiä he ovat halussaan nöyryyttää meitä, pakottaa meidät alistumaan islamiin ja tehdä loppu sananvapaudesta tässä maassa. Siksi on korkein meidän herätä ja lakata pakenemasta lohdullisiin pasifistisiin päiväuniin. Tällainen asenne on pelkuruutta. Kieltäytyminen vastaamasta selvään sodanjulistukseen merkitsee pahimman lajin antautumista. Tässä suhteessa Ranskaa on aivan tarpeeksi nöyryytetty menneisyydessä.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti