torstai 8. tammikuuta 2015

Voltairen Muhammed ennen ja nyt




Voltairen tragedia nimeltä Mahomet, ou le fanatisme, sai ensiesityksensä Lillessä vuonna 1741. Pian tämän jälkeen se nähtiin myös Ranskan Thalian tärkeimmällä areenalla eli Comédie-Francaisessa. Kolmannen esityskerran jälkeen kappale kiellettiin, mutta se palasi suuren menestyksen saattelemana takaisin näyttämölle vajaan kymmenen vuoden kuluttua. Näytelmä ei maalaa imartelevaa kuvaa profeetasta eikä varsinkaan hänen tietämättömistä, väkivaltaisista ja fanaattisista seuraajistaan, mutta kuva vaikuttaa kyllä aina vain uskottavammalta.

Mahomet on Voltairen taisteluhenkisistä teoksista tunnetuimpia mutta ei se suinkaan ainoa ole. Kuten tiedämme, Voltaire ruoski ankarasti myös aikansa Ranskan kristillisyyttä, katolista kirkkoa tietysti etunenässä, mutta myös eri suuntausten protestantteja; eivät hänen juutalaisia koskevat tekstinsäkään taida nykyään juuri päivänvaloa sietää. Pari kertaa Voltaire hankkiutui kynällään vaikeuksiin. Jatkuvan sensuroinnin lisäksi tutuksi tulivat mm. maastakarkotus ja lettre de cachet, eli erityisen mielivaltainen hallinnollinen rangaistusmuoto jossa ilman oikeudenkäyntiä saatettiin tuomita vankeuteen tai kotiarestiin määräämättömäksi ajaksi. Mutta hänen henkensä ei missään vaiheessa tietääkseni ollut vakavasti uhattuna. Mitäpä luulette, mikä hänen kohtalonsa olisi ollut profeetan seuraajien hallitsemissa maissa?

***

Kulttuurivasemmistolainen satiirilehti Charlie-Hebdo jatkaa (tai jatkoi ainakin eiliseen saakka) Ranskan ylväitä voltairelaisia traditioita. Hebdo on, jos minulta kysytään, jokseenkin vastenmielinen julkaisu. Se on vuosien varrella pilkannut kaikkea sellaista, mitä edistyksellisissä piireissä pidetään pilkkaamisen arvoisena, siis yhteiskunnallista ja uskonnollista konservatismia eri muodoissaan. Aivan erityisen ilkeästi ja mauttomasti sen satiiri on suuntautunut kristinuskoa ja varsinkin katolista kirkkoa kohtaan (toki myönnän, että tämä arvioni ei ole millään muotoa objektiivinen). Kirkko onkin lukuisia kertoja haastanut lehden oikeuteen mutta hävinnyt kaikki kanteet. Ranskan ulkopuolella Hebdoa ei kuitenkaan ole mainittavasti tunnettu ennen muutaman vuoden takaista Muhammed-piirroksista syntynyttä jupakkaa. Ja syy tähän on selvä: kaikkea muuta voi nykyään länsimaissa rienata ja riekkua mutta ei islamin Jumalaa tai hänen profeettaansa. Tai voihan toki tätäkin teemaa irvistellä, mutta jos sille tielle lähtee, niin henkivakuutukset kannattaa hoitaa kuntoon ja testamentit päivittää. Mitäpä tähän enää lisäämään. Katsellaan kuvia. (Ja Hebdon rääväsuu-toimittajat levätkööt rauhassa.)  


Tanskan jupakan ajoilta: "Kyllä Jumalastakin saa tehdä karikatyyrin": Kristittyjen Jumala (oikealla) sanoo närkästyneen näköiselle Muhammedille: "Otahan nyt iisisti, Muhis... Kaikista meistä on pilakuvia tehty."

Hebdoon kohdistuneen polttopulloiskun päiviltä:
"Häivyn viideksi minuutiksi, kultsi. Pistäydyn vain sen lehden toimituksessa!"

"Mitäpä jos piirtäisinkin fanatismi-aiheisen kuvan? - Mutta mihin minun kynäni ovat kadonneet?"

No comments.
  

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Rioufol: Ranska ja sisällisodan uhka

Rioufolin blogin vanha nimi oli Liberté d'expression eli "Ilmaisunvapaus". Tämä teema on edelleenkin keskeisellä sijalla hänen blogissaan. Ei siis ihme, että Rioufol reagoi nopeasti tämän aamupäivän terroritekoon blogitekstillä. Käänsin jutun yksin tein, ja sen alkuteksti on luettavissa täällä.  

Tunnen surua ja raivoa. Tunnen syvää surua niiden yhdeksän kollegani takia, jotka tänä aamuna kuolivat Charlie-Hebdo –lehden toimituksessa raskaasti aseistettujen terroristien murhaamina. Kaksi poliisia murhattiin myös. Tunnen pohjatonta raivoa kaikkia niitä maanmiehiäni kohtaan, jotka ehdoin tahdoin sulkevat silmänsä islamismin valtaannousulta Ranskan kaupungeissa. Tänään keskiviikkona kuulen vielä korvissani, kuinka Alain Juppé mesoaa Europe 1 –kanavalla niitä vastaan, jotka ”pyrkivät demonisoimaan koko muslimiväestöä” [ääri-islamin varjolla]. Presidentti François Hollande puolestaan kieltäytyi vielä viime maanantaina puhumasta [islamista] ”sisäisenä vihollisena”. Näissä puheenvuoroissa ilmenevä pehmoilu on merkki valppautemme herpaantumisesta. Totta kyllä, meitä uhkaa paluu kolmikymmenluvulle, mutta ei suinkaan siksi että tavalliset eurooppalaiset pelkäävät keskuuteensa pesiytyvää islamismia, vaan siksi että maidemme vastuunalaiset tahot kieltäytyvät tunnistamasta tätä uutta koranistista totalitarismia (totalitarisme coranique). Suojautuakseen tämän totalitarismin suvaitsemattomuudelta ja väkivaltaiselta juutalaisvihalta 7000 Ranskan juutalaista on lähtenyt maasta vuoden 2014 aikana. Ja pahempaa on edessä: nyt sudet ovat tulleet jo Pariisin keskustaan. Jokainen hyväuskoinen hölmö, joka pilkkaa paremman itsesäilytysvaiston omaavia kansalaisia ja kieltäytyy näkemästä tosiasioita, osoittaa olevansa meille sodan julistaneen islamofasismin myötäjuoksija ja rikoskumppani.        
Tänä keskiviikkona Ranska on sotatilassa. Ranskan vihollisen nimi on radikaali islam, poliittinen islam, jihadistinen islam. ”Olemme kostaneet profeetan puolesta”, olivat tappajat kiljuneet. Koko islamilainen yhteisö ei tietenkään ole vihollisemme, ja moni muslimi on epäilemättä vilpittömästi kauhuissaan tästä journalistien verilöylystä. Mutta näin tuntevien muslimien velvollisuus on nyt panna syrjään kaikki muu, tulla kaduille ja vihdoinkin täysin yksiselitteisesti irtisanoutua fundamentalistisista uskonveljistään. Vuonna 1954 Algerian Kansallisessa Vapautusarmeijassa oli hädin tuskin 800 jäsentä, mutta vain kahdeksan vuotta myöhemmin he olivat onnistuneet painamaan Ranskan tasavallan polvilleen. Nyky-Ranskan jihadistit eivät ole sen runsaslukuisempia, mutta sitäkin päättäväisempiä he ovat halussaan nöyryyttää meitä, pakottaa meidät alistumaan islamiin ja tehdä loppu sananvapaudesta tässä maassa. Siksi on korkein meidän herätä ja lakata pakenemasta lohdullisiin pasifistisiin päiväuniin. Tällainen asenne on pelkuruutta. Kieltäytyminen vastaamasta selvään sodanjulistukseen merkitsee pahimman lajin antautumista. Tässä suhteessa Ranskaa on aivan tarpeeksi nöyryytetty menneisyydessä.