perjantai 28. marraskuuta 2014

Aikamme shibboleth

No niin, nyt kelpaa taas olla suomalainen! Kansakunta on vihdoinkin tullut 2000-luvulle ja astunut muiden sivistyskansojen rinnalle, savupirtistä raittiseen ilmaan…

Shibboleth (שבולת) on hepreaa ja merkitsee varsinaisesti ”tähkäpäätä”. Sana sai kuitenkin pian aika mielenkiintoisen sivumerkityksen. Alunperinhän se muistetaan lähinnä Tuomarien kirjan 12. luvusta, jossa kuvataan jotain pronssikautista kärhämää kahden israeliittaheimon välillä: ”Kun joelle saapui pakenevia miehiä, jotka pyysivät päästä yli, gileadilaiset kysyivät jokaiselta: ’Oletko efraimilainen?’ Jos mies vastasi kieltävästi, he käskivät hänen sanoa ’shibbolet’. Jos hän sanoi ’sibbolet’, kun ei osannut ääntää oikein, he ottivat hänet kiinni ja tappoivat.” (Tuom. 12: 5-6.) 

Vastaavia ääntämyseroihin perustuvia tunnistusmenetelmiä omien erottamiseksi vieraista on itsenäisesti käytetty myöhemminkin aivan toisenlaisissa kieli- ja kulttuuriympäristöissä. Kristityt teologit puolestaan ovat uudella ajalla käyttäneet shibboleth-käsitettä erityisesti hiuksenhienoihin nyansseihin perustuvien opillisten eroavaisuuksien selvittämiseen, eli karkeasti sanoen oikeaoppisen erottamiseksi harhaoppisesta; tällöin shibbolethin virkaa ovat toimittaneet jotkut teologiset knoppikysymykset, joilla kerettiläiset on pyritty saamaan kiinni ns. housut kintuissa.

Meidän oman aikamme sekulaarishumanistisessa länsimaisessa valtakulttuurissa on myös omat shibboleth-testinsä, joiden avulla erotetaan hyvät ihmiset pahoista. Moniarvoisessa ja monimuotoisessa yhteiskunnassa elävien ihmisten keskuudessa tätä erottelua on kuitenkin usein hyvin vaikea tehdä, sillä harmi kyllä, yleis- ja talouspoliittisissa kysymyksissä mielipiteet ovat hyvin monitulkintaisia ja selvien jakolinjojen vetäminen esimerkiksi vasemmisto-oikeisto –akselilla on käytännössä mahdotonta; nuo inhat persutkin tunnetusti ovat de facto vasemmistolainen puolue, horribile dictu! Mutta ei hätää, yksi varma ja pettämätön shibboleth on tarjolla, ja se on tietenkin suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin yleensä ja heidän avioitumisoikeuteensa erityisesti. Tämä on se jakolinja, joka erottaa kivikautiset juntit 2000-luvun urbaanista sivistyksestä.

Otetaanpas tähän väliin pari tasa-arvoiseen avioliittoon liittyvää lainausta, joista huokuva moraalinen ylemmyydentunne (päinvastaisista vakuutteluista huolimatta) kohteliaasti sanottuna hieman tuoksahtaa.

Minulla ei ole tarvetta tällaisissa asioissa korostaa moraalista ylemmyyttäni. [--] Elin itse aika pitkään niin, etten edes tiennyt homokammoisia ja rasisteja olevan olemassakaan. Homot ja tummaihoiset ihmiset olivat ihan normaali asia, johon muun muassa televisiosarjat olivat totuttaneet. Ei ollut mitään, mihin verrata tätä kunnioitettavaa suvaitsevaisuuttani, mutta olin tyytyväinen elämääni. Vasta myöhemmin opin, että joidenkin mielestä samaa sukupuolta olevien välinen rakkaus oli jotenkin syntistä, ja jokin aika sitten luin myös, että jotkut yhdysvaltalaiset eivät tunnusta Barack Obamaa USA:n presidentiksi. [Koko juttu täällä].

Edellistä tuoreempi pläjäys (itse asiassa tältä päivältä) osoittaa – kiitettävästi kylläkin – merkkejä hienoisesta itsekritiikistä, mutta sitäkään ei saada sanotuksi ilman alentuvaa yleissävyä.

Myös suvaitsevaisuuden puolustajilta olisi toisinaan odottanut hieman kunnioittavampaa suhtautumista ihmisiin, joiden ajattelua vielä kahlitsevat uskonnolliset ja historialliset perinteet.
Toivottavasti eduskunta tekee tänään Suomen kansan enemmistön mielipiteen mukaisen päätöksen ja äänestää tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta uuden avioliittolain koskemaan kaikkia kansalaisiaan. Pilkkaavat ja satuttavat sanat eivät unohdu tai katoa, mutta päätös siirtäisi homoseksuaaleja syrjivän lain historiaan. Sinne muiden tapakulttuuriin perustuvien muinaisjäänteiden joukkoon se sopii paremmin kuin 2000-luvun Eurooppalaiseen [sic.] valtioon. [Koko juttu täällä].

Kumpikin edeltävä sitaatti edustaa varsin sivistynyttä ulosantia ainakin verrattuna siihen suvisöyhötykseen, mikä kuuluu paraikaa olevan menossa ns. somessa ja on kuulemma riehunut jo useita päiviä varsinkin Facebookissa. Koska itse en pärstäkirjassa ole (enkä mene), en voi omalta kohdaltani vahvistaa kuulemaani, mutta uskon kyllä kernaasti, että siellä smug-pilvi höyryää...

No, eipä tässä mitään. Äänestyksen tuloshan oli odotettu, ja ellei lakiehdotus olisi mennyt läpi nyt, niin muutaman vuoden sisällä se kyllä olisi mennyt. Minä voin elää mainiosti tämän ratkaisun kanssa, sillä eihän asia minua koske oikeastaan mitenkään. Mutta muutamien luterilaisten tuttujen ja ystävien puolesta olen kyllä pahoillani, sillä kuvitteleeko joku todella, ettei seuraava hyökkäys kohdistu kirkon vihkimiskäytäntöihin?

4 kommenttia:

  1. Itsehän olen naamakirjassa ja saanut siellä ikäväkseni seurata suvakkien riekkumista ja vastenmielistä "tahdon" -ilveilyä. En ole tullut omien mielipitetteni kera "kaapista", enkä tiedä uskallanko. Tällä hetkellä kiusaus on kova. Ihan vaikka vain vähän hillitäkseni tuota omahyväistä hihkumista.

    VastaaPoista
  2. Juttuni viimeiseen kappaleeseen liittyen: näin kauan siinä meni, kun Suomen evankelisluterilaisen kirkon priimas eli arkkipiispa Kari Mäkinen käytännössä tuli omine kantoineen ulos kaapista:

    < http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/arkkipiispa-aloitteen-tekijat-ovat-tehneet-merkittavan-tyon/ >

    "Avioliittolain mahdollisella muutoksella ei ole suoraa vaikutusta kirkon vihkimiskäytäntöihin. Arkkipiispan mukaan keskustelu on kuitenkin ravistellut myös kirkkoa myönteisellä tavalla.

    – Avioliittokäsityksemme tarvitsee perusteellista tarkastelua. Omasta puolestani ajattelen, että siinä on uudelleenarvioinnin paikka. Se tapahtuu kirkon omista perusteista käsin."

    VastaaPoista
  3. Ev. lut arkkipiispa on jo alusta asti ollut punavihreiden ateistien lähettämä torpedo, Troijan hevonen. Kun eduskunnan päätös tuli, hän saattoi avoimesti paljastaa korttinsa.

    VastaaPoista
  4. Yksi testi, myytti on sana homofobia. Sen kielipelillä, eli leimaamalla ihminen foobikoksi, sairaaksi, apua ja parantumista tarvitsevaksi pidetään iso osa ihmisistä kaidalla polulla, ajattelemassa oikein ainoalla hyväksytyllä tavalla, sillä kukapa haluaisi olla (facebook)kavereidensa silmissä tai omissaan, "sairas."

    Mutta saahan ihmisellä olla fobiansa, lentopelkonsa, korkean paikan kammonsa... ilman että on välttämätöntä näistä fobioista pois oppiminen.

    Miksen sitten minä saa tuntea inhoa homoseksuaalista seksiä kohtaan ja kokea itseni siitä terveeksi? Jos inhoan ajatusta anaaliseksistä, olenko minä todellakin sairas? Jos en pidä miesten välisestä koskettelusta tai muista ryhmähaleista tai edes miesenergisistä tönimisistä, olenko minä todellakin foobikko, koska en koe miehen vartaloa millään tapaan haluttavana kosketukseen ? Mielestäni en.
    Minun silmissäni miehen genitaalialue herättää pelkkää huvittuneisuutta.
    Mutta kappas vain, yhteiskunnan valtaenemmistön silmissä olen foobikko, yhteiskunnan yhteishyvän kannalta vihollinen suorastaan, koska olen kasvanut ja minut on kasvatettu niin kuin miehet on aina ennen kasvatettu ja olen siitä ihan hemmetin tyytyväinen.

    Tajuammeko me edes miten järkensä menettänyt tämä yhteiskunta ja aika on?

    Vihje näihin aikoihin: Katsokaapa Areenalta eilinen Pressiklubi jossa vieraana Soini ja perään Timo Soinin plokin klippi Kristinuskossa on totuus. Uskomatonta mutta totta että Suomen henkinen ja tahtomattaan myös hengellinen ( ! ) johtaja on Soini vuonna 2014.

    t. jr

    VastaaPoista