sunnuntai 30. marraskuuta 2014

75 vuotta sitten

Tänään on uuden kirkkovuoden ensimmäinen päivä eli ensimmäinen adventtisunnuntai. Sytytämme ensimmäisen kynttilän ja niin pois päin, mutta ei siitä nyt sen enempää. Seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten tänä marraskuun 30. päivänä nuori kansakunta joutui ensimmäiseen todelliseen kokeeseensa, ja 105 päivää myöhemmin voitiin todeta kokeen menneen läpi, joskin kalliiseen hintaan. En ole yleensä näistä sotajutuista paljoa kirjoitellut, sillä siitä teemasta on vaikea sanoa mitään sellaista, mitä muut eivät olisi jo moneen kertaan sanoneet erityisesti ns. konservatiivisessa blogosfäärissä. Mutta kyllä tämä muistopäivä jotenkin täytyy noteerata, niin että muistetaan sitä vaikkapa Sillanpään marssilaululla.



3 kommenttia:

  1. Kirjoitatko enää Sarastukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatanpa joskus vielä kirjoittaakin. En ole tehnyt mitään nimenomaista päätöstä lakata sinne kirjoittamasta, jos siis sitä kysyt. Mutta ei viime aikoina ole erityisemmin tullut mieleen mitään Sarastuksen agendaan sopivaa jutun juurta.

      Poista
  2. Minua (en ole edellinen ano) kiinnostaa sellainen kysymys, että onko Suomen konservatiiveilla, traditionalisteilla, nationalisteille, klassisteilla yms. yms. minkäänlaista mahdollisuutta todellisesti vaikuttaa tämän maan suuntaan yhdessä. Kaikki ovat hajallaan ja osittain eri mielisiä, yhteinen vihollinen on, arvoliberalismin ja globalismin ristisiitos, mutta mitään "rintamaa" ei ole eikä edes näköpiirissä. Paljon pöhinää foorumeilla ja blogeissa mutta mitä se vaikuttaa mihinkään, ei saada edes kapuloita rattaisiin. Jopa hassut takkutukka kelatuetut anarkistit vaikuttavat enemmän vasureiden kaarteista puhumattakaan. Tosin yhteiskunta ja media symppaa niitä naivisti "omatunnon äänenä."

    Oma unelma olisi perussuomalaisten, traditionalistien (esim. Sarastuksen viiteryhmästä mikä se onkin) ja kristillisten konservatiivien yhteisliike, mutta siitä ei näytä olevan toivoa. Puolueen nimi voisi olla vaikkapa yksinkertaisesti Suomalainen puolue (saisivat persutkin paremman nimen) tai vielä selkeämmin Konservatiivit. Ranskassa em. kaltainen puolue vie pian sekä presidentin että pääministerin paikan, jos hyvin käy.

    Tässä on mielestäni keskeisin konservatiiveja yhdistävä kysymys: mitä pitää tehdä nyt. Teoriapohja on jo selvä. Todellisuus on jo reflektoitu. Emme tarvitse enää vahvistusta kantoihimme. Puutuu enää vaikuttava poliittinen toiminta oman isänmaan hyväksi. Demokraattisin keinoin tietenkin.

    jr

    VastaaPoista