torstai 23. lokakuuta 2014

Nihilismi rulettaa eli punk's not dead!


Punk oli varhaisteinivuosinani niin sanotusti se juttu. Ei tosin erityisemmin minun juttuni, sillä tuossa 80-luvun taitteessa olin sittenkin enemmän kallellani rockabilly-kuvioiden suuntaan – siis todella vain kallellani, mihinkään jengeihin en koskaan ole kuulunut enkä tule kuulumaan. Mutta punkkia suvaitsin kyllä ja olin seurannut tietyssä määrin myötäeläen jo Sex Pistolsin kaltaisten skenen edelläkävijöiden edesottamuksia. Tosin on todettava, että ko. bändin lyhyen ja myrskyisen uran tultua tiensä päähän vuonna 1978 olin itse vasta aloittelemassa yläastetta; toisin sanoen olin aivan liian pentu tajuamaan Pistolsin reipashenkisen perseilyn kaikkia nyansseja, niin paljon kuin ne minua naurattivatkin jo yksin sen kauhun takia mitä ne vanhemmissa herättivät. Mutta näin "kypsemmässä" iässä Pistolsin ja sen keulakuvan Mr. Johnny Rottenin merkitystä kulttuurillemme on kyllä tullut jonkin verran reflektoitua. 

Juuri Pistolsin johdonmukainen kaikille ja kaikelle v*ttuilu nähdäkseni onkin koko suuntauksen varsinainen sydän. Punk yritettiin varhaisessa vaiheessa ottaa tiedostavaiston haltuun mm. näkemällä siinä mm. anti-toryismia (tosin Pistolsin koko uran ajan vallassa oli Labour-hallitus) tai syrjäytyneen nuorison ”työttömyysjonorokkia” (tosin Rotten totesi käkättäen että kyllä hänelle vastikkeeton raha kelpasi…). Pistolsin nihilismi oli kaiken kattavaa. Punkia edeltäneen valtavirtarockin seksipakkomielle machoilevine tähtineen, pullistelevine kalukukkaroineen ja takahuoneissa pörräävine bändärihaaremeineen sai Rottenilta ansaitsemansa räkänaurun: ”Mitä ihmeellistä siinä seksissä muka on; kolmekymmentäviisi sekuntia mossahtelevia ääniä…” Vasta Pistolsin hajottua, ja varsinkin sen jälkeen, kun varsinaisen punkin tsunami oli lopullisesti laantunut uudeksi aalloksi, alettiin löytää skenestä sitä paljon puhuttua positiivista, rakentavaa sanomaa.

Ja että se sanoma osasikin olla tylsää! Erityisesti tällä omalla perifeerisellä kielialueellamme: ”Jäähyväiset aseille”, ”Perkele, olen työtön”, ”Häpeän olla valkoinen”, ”Ei oo järkee mennä armeijaan”… Ja sitä rataa. Nuo kolme viimeistä hengentuotetta tietenkin ovat peräisin suomipunkin noloista noloimman auteurin eli Pelle Miljoonan kynästä. Nihilismiä sen enempää kuin vakavasti otettavaa kapinaakaan saa punertavalta Kotkan pojalta turhaan hakea, olkoonkin että hänen ensimmäisen N.U.S. –bändinsä pitkäsoitto vuodelta 1978 on puhtaan musiikillisesti ajatellen kohtalaisen tylyä tykitystä. Jatkossa sekin puoli tietysti laimeni pateettiseksi vesivelliksi.

***

Punkilla oli edelläkävijöitä jo kaukaisella 60-luvulla, ainakin jos ajatellaan tuota nihilismiä, jota siis pidän koko skenen sydämenä. The Fugs -niminen mainiohko orkesteri vaikutti kyseisellä vuosikymmenellä Atlantin aavojen takana. Ja pumpun ylivoimaisesti tunnetuin kappale on tietenkin tuo loistava nihilismin ylistyslaulu eli Nothing vuodelta 1965. Valitettavasti tuosta hienosta laulusta tehtiin sittemmin myös suomenkielinen versio. Asialla oli halveksittava plagiaattori ja ikipunikki Hector, jonka vuonna 1978 julkaistu suomalainen versio Ei mittään soveltelee ensimmäisten säkeistöjen kohdalla suhteellisen uskollisesti alkutekstin jiddišvoittoisen newyorkilaisenglannin ankeita mielenmaisemia, mutta loppua kohti tultaessa sitten tapahtuu varsinainen penetraatioakti eli alkutekstin silkka raiskaus:

”Kun minä olen työtön ja sinä olet työtön,
Mut mehän ei ollakaan mittään.
Länteen taikka ittään, me ei olla mittään,
Kun kukaan ei tee millekään mittään.”

Hector antoikin versiolleen alaotsikon Työttömän arkkiviisu. Näin syntyy käsitys, että jos tässä yhteiskunnassa saataisiin asiat kuntoon, kuten vaikka ensi alkuun noille työttömille töitä (tai nuorille niitä nuorisotiloja, joita vailla erityisesti 80-luvun taitteessa oltiin niin kovin olevinaan), niin johan taas kelpaisi olla ja elää. Tämmöiselle tulkinnalle ei alkuteoksen pohjalta kuitenkaan ole mitään, kerta kaikkiaan ei mitään! perustetta. Fugsin alkuperäinen kappale edusti loistokasta yönmustaa nihilismiä, Hectorin raiskaama versio taas yhteiskunnallisen kantaaottavuuden vesittämää muka-radikaalia vastarintahenkeä. Eli alun perin hienosta tekstistä tuli parilla pikku muutoksella nössöä, mitään sanomatonta vasuripaskaa.

No, toki The Fugs julkaisi myös kappaleita, joilla oli kuin olikin ”yhteiskunnallinen” tai ”kantaaottava” ulottuvuutensa 1960-luvun kuohunnan keskellä; eikä edes Sex Pistols ole tässä suhteessa aivan tahraton, sillä mm. God Save the Queen –kappaleen joissakin säkeissä voi nähdä vähän liiallista miellyttämisen halua vasemmistointellektuellien suuntaan. Mutta kaiken kaikkiaan siis aidossa punkissa on kyse ennen kaikkea nihilismistä, todellisesta, kouriintuntuvasta, käsin kosketeltavasta, tarpeen vaatiessa päin (milloin mistäkin poliittisesta ilmansuunnasta päälle tunkevan) politrukin naamaa heitettävästä sontakakusta.

Miettikää sitä, Punk in Finland -pellet!


8 kommenttia:

  1. Minua on aina kummastuttanut, mikä punkissa viehättää. Jopa monet fiksutkin ihmiset ihan avoimesti diggaavat siitä, vaikka punkin tarjonta pelkistyy kolmeen asiaan: löperövasemmistolaisuuteen, pahaan asenteeseen ja taidon puutteeseen. Kyseessä on siis pakko olla sukupolvikokemus, ei sitä muulla voi selittää. Paitsi, että p/runkkarit olivat jokseenkin toistaitoisia muusikoita, ei heidän räpellyksensä rankkaakaan ollut. Tässä puhuu oma sukupolvikokemukseni, koska kasvoin metallimusiikin kyllästämässä ympäristössä, ja metalli on soonisesti eri maailmasta kuin punk.

    Metalli edustaa objektiivisesti katsoen ihan toista - ylempää - musiikkikastia kuin punk. Metallimusiikissa on pahaa asennetta, mutta se yhdistyy osaamiseen. Metallibändeistä löytyykin keskimääräistä parempia soittajia, eikä heidän musiikkia ole useinkaan pilattu millään yhteiskunnallisella dogmilla. Toki yhteiskunnallinen ulottuvuus näkyy metallibändienkin sanoituksissa, mutta lähinnä yleisluontoisena räyhäämisenä. Eli suht puhtaana nihilisminä tai jopa misantropiana (en sinänsä pidä kummastakaan lainkaan, mutta oikeassa kontekstissa niiden kautta voi kanavoida tiettyjä tuntemuksia).

    N.U.S:in albumi on mielestäsi "puhtaan musiikillisesti ajatellen kohtalaisen tylyä tykitystä." Olisi hauska kuulla mielipiteesi vaikkapa tästä: http://www.youtube.com/watch?v=y23oAaFX6mQ

    Jos punk on tylyä, lienee tämä helvetin soundtrack. Eikä tuo ole edes lähimainkaan raskaimmasta päästä. Kyllä se niin vain on, että metalli pyyhkii punkilla lattioita.

    Muistaakseni olet jossakin yhteydessä todennut inhoavasi metallimusiikkia. Kun punk kuitenkin maistuu, olisi hauska kuulla mihin inho perustuu. Johtuuko se musiikillisista vai ulkomusiikillisista (sanoitukset) tekijöistä? Itse ainakin erotan musiikin ja sanoman toisistaan, en varmaan voisi muuten kuunnella lapsellista satanismia julistavaa bändiä, vaikka musiikki olisikin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enhän minä punkista erityisemmin pidä. En omista ensimmäistäkään punk-levyäkään. Lue koko jutun aivan ensimmäiset rivit ja varsinkin aivan viimeiset. Koko tämä nopeasti kasaan kyhäisty juttu syntyi reaktiona punk in finland -sivuston kaltaisten uuspunkkien vasemmistolaiseen agendaan. Alkuperäisissä punkeissa oli parhaimmillaan rehellistä nihilismiä ja nuorekasta perseilyä, vaikka toki alusta saakka mukana oli Pelle Miljoonan kaltaisia - öö, pellejä. Minä itse en tietenkään pidä nihilismiä tavoiteltavana elämänasenteena sinänsä, mutta jos sellaista halutaan viljellä, se on syytä tehdä kunnolla. Pistols hoiti homman siltä osin huomattavasti tyylikkäämmin kuin useimmat nykypunkit.

      Metallia kohtaan tunnen vastenmielisyyttä lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Se on minun makuuni kovin pömpöösiä larppausta, sen kuuntelijoiden ja halveksimani fantasiakirjallisuuden lukijakunnassa on huomattavaa päällekkäisyyttä, jne.

      Poista
    2. Tää oli kyllä mielettömän kova yhdistelmä täysin kujalla oloa ja viitsimättömyyttä ottaa asioista selvää! Kiitos!

      Poista
  2. Vaikka yllä dissaan punkkia, olen toki tietoinen metallismusiikin velasta sille. Mutta se velka ei ole suuren suuri, pohjimmiltaan kyse oli siitä, että omaksuttiin punkin asenne ja yhdistettiin se soittotaitoon (ja joo, on sitä osaavia punkmuusikoitakin, mutta rajoittuneempaa heidän ilmaisunsa parhaimmillaankin on). Sex Pistolsia on myös vaikea pitää minään todellisena kapinallisuutena, olihan koko paska levy-yhtiön kaupallinen luomus. Bändin "basistissa" ja mätämunassa Sid Viciousissa personoituu koko punkin todellinen olemus: soittotaidottomuus + rokkielämäntapa.

    Ja mitä kapinallisuuteenkin tulee, siinäkin metallisit vetivät pidemmän korren. Asialla kunnostautuivat tietysti Norjan lupsakat blackmetallisit, jotka pistivät kunnolla ranttaliksi. Jos kiinnostaa, kannattaa tutustua Mayhem -nimisen bändin edesottamuksiin, heissä kulminoitui koko black metal -skenen sekopäisyys. Joitakin musiikillisia valonpilkahduksia lukuunottamatta kyseessä oli todella vastenmielinen musiikkiskene, mutta heidän uhonsa ei jäänyt pelkäksi puheeksi, toisin kuin punkkareilla. GG Allin pääsi lähelle, mutta kakkoseksi jäi hänkin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mayhem_%28yhtye%29

    VastaaPoista
  3. Kyllä, Häpeän olla valkoinen!

    Kommentoin tuolla vastakohtaisesti edellistä päivitystäsi jossa kerrottiin kristittyjen vainoista: kyllä, häpeän kuulua valkoiseen itsetuhoiseen kulttuuriin joka pyytää anteeksi kaikilta niiltä joita se on koskettanut ja joiden asemaa se on parantanut (!), avaa rajat ja välimeret kymmenille miljoonille ja hommaa vielä rahoituksen vihamieliselle kulttuurille ja länsimaiden tuholle. Ja huipuksi, sulkee silmät tämän päivän holocaustille, kristittyjen vainolle islam-maissa.

    Ja totta myös tämä punkjuttu. Punkin ovat ryöstäneet äärikommari takku.net porukat, pseudoanarkistit, jotka käyttävät punkkia omana politrukki musanaan ja soundtrackinään.

    Itse tosin kannatan nihilisimiä vain teoriassa. Olisin (ja osa minusta kai aina edelleenkin on nihilisti sen pimeimpään koloon saakka) ellei olisi parempaa.

    Mutta kannatan muuta. Jeesusta. Maailman valoa, kuolevaisuuden ja nihilismin vastamyrkkyä!

    t jr

    VastaaPoista
  4. Juuri näin. Pelle "the yläastekiertue" Miljoona ei kuitenkaan ollut Kotkasta, vaan Haminasta. Haminan ainoa rastafari, joka sanoi "mä". Karhulassa oli Ypö Viis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haminasta? Ai. Siinä tapauksessa olen kotkalaisille anteeksipyynnön velkaa!

      Poista
    2. Jep. Pelle Miljoona on kotoisin Haminasta. Tosin ei tainnut asua siellä enää edes N.U.S - aikoina. Kotkassa ei muistaakseni ollut yhtään punkbändiä. Tuo Ypö Viis oli Karhulasta ja silloin juuri pakkoliitoksen jälkeisinä vuosina se oli vielä enemmän muuta kuin Kotkaa kuin nykyisin. Ypö Viis oli muutamaa "poliittisesti" kantaottavaa laulua lukuunottamatta enemmän puhdasta hauskanpitoa.

      Poista