maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ranskalainen Algeria ja algerialainen Ranska

Tunnen henkilökohtaisesti pari pied-noiria eli Algeriassa syntynyttä ranskalaista tai sellaisten jälkeläistä. Nyt en siis tarkoita näitä Tasavallan hellimiä ”uusranskalaisia” (lue: arabeja) vaan nimenomaan niitä oikeita ranskalaisia, jotka polveutuvat 1800-luvulla Ranskan pohjoisafrikkalaisiin kolonioihin muuttaneista siirtolaisista. Viimeistään 1960-luvun alussa saadun itsenäisyyden myötä koko Algeria lähes tyhjeni eurooppalaisista, siis juuri tästä pied-noir –väestä, niin kovasti kuin de Gaullen Ranska yrittikin pitää merentakaisesta maakunnastaan kiinni. Ranskalaisen Algerian viimeisinä päivinä 60-luvun taitteessa nähtiin maakunnan tärkeimpien kaupunkien, sellaisten kuin Alger ja Oran, rantabulevardeilla pitkiä autoletkoja, jotka majesteettisen hitaasti lipuen soittivat torviaan rytmikkäästi: ”ty-ty-ty-tyt-tyyt, ty-ty-ty-tyt-tyyt”; tuo monotoninen ostinato tahditti suosittua iskulausetta ”l’Al-gé-rie-fran-çaise, l’Al-gé-rie-fran-çaise”... Mutta ei ollut ”ranskalaisella Algerialla” tulevaisuutta. Sen sijaan algerialainen Ranska porskuttaa nyt korskeampana kuin koskaan.

Minuahan eivät jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut sinänsä kiinnosta yhtään sen enempää kuin muutkaan urheiluriennot. Mutta näissäkin mittelöissä on jälleen nähty, kuinka urheilua ja politiikkaa ei voi erottaa toisistaan. Myös identiteettikysymyksiin urheilutapahtumilla on vahvoja kytkentöjä. Algerian lippuja röyhkeästi heiluttavat ja omiensa voittoja jopa iloisin pikku mellakoin juhlistavat ”uusranskalaiset” ovat viime päivinä nostattaneet oikeiden ranskalaisten verenpainetta. Ei ole kyse siitä, että ranskalaiset tuntisivat kansallisen kunniansa tulleen tässä jotenkin loukatuksi tms. vaan yksinkertaisesti siitä, että yhä useammat alkavat nyt herätä pohtimaan tämän kotoutumaan yhtä haluttoman kuin kyvyttömänkin muukalaisen massan aiheuttamaa todellista riskiä kansakunnan turvallisuudelle.

Bloc identitairen Fabrice Robert kysyy järjestön sivuilla ranskanalgerialaisilta:

”Te siis rakastatte Algeriaa? No, mitäpä jos menisitte sinne asumaan! Rohkeasti nyt vain! Tuolla maallahan on mittaamattomat luonnonvarat, sen kun alatte käyttää niitä hyödyksenne ja niiden avulla kehittää Algeriaanne. Tässä olisi kyse arvokkaasta paluumuutosta isienne maille, ja siitä hyötyisivät molemmat kansat, me ranskalaiset ja te algerialaiset. Me emme toivo yhteisöjemme välistä konfliktia. Teillä olisi kaikki voitettavananne, jos päättäisitte jälleen juurtua omaan maahanne. Sillä maaperästä irti reväistyllä identiteetillä ei ole olemassaolon edellytyksiä. Nykytilanne täällä Ranskassa johtaa vain skitsofreeniseen identiteettiin, aiheuttaa rasismia ja lietsoo yhteisöjen välistä väkivaltaa.    
Onko paluumuutto muka mahdotonta? No ei ole, ja historia osoittaa sen selvästi... Vuonna 1962 enemmän kuin miljoona eurooppalaista karisti alle kuukaudessa Algerian tomut jaloistaan ikiajoiksi. Ja kuitenkin heille oli edeltävien 130 vuoden aikana vakuuteltu, että Algeria oli heidän kotinsa. Ja silti heidän oli lähdettävä. Miksi siis yli miljoonan algerialaisen rauhanomainen paluu isiensä maille olisi mahdottomuus meidän aikanamme?"

Fabrice Robert epäilemättä tietää, että algerialaiset sen enempää kuin muutkaan pohjoisafrikkalaiset mamut eivät vapaaehtoisesti lähde Ranskan lihapatojen ääreltä. Mutta on silti hyvä korostaa sitä, että massiivinen maahanmuutto ei ole mikään luonnonvoiman kaltainen historiallinen väistämättömyys, vaikka monikultturistit tätä mantraa kaikkialla hokevat. Eurooppalaisten kansakuntien sekaan käenpoikien tapaan pesiytyvistä, vastaanottajamaiden kulttuurille usein avoimen vihamielisistä muukalaisyhteisöistä kyllä päästäisiin eroon, jos todella haluttaisiin; pääsiväthän algerialaisetkin ranskalaisista. Toistaiseksi tähän vaadittavaa tahtotilaa vain ei oikein ole löytynyt. Hollande valittiin, kuten muistettaneen, presidentiksi käytännössä algerialaisten ja muiden afrikkalaisten äänillä, joten Hollanden porukoiden suvaitsevaisuutta ei tarvitse ihmetellä. Mutta tavalliset ranskalaiset alkavat vähitellen saada tarpeekseen.   

7 kommenttia:

  1. Itse olen pitkään seurannut kaltaistesi blogistien tuomaa näkökulmaa mm. maahanmuutto-asiassa tyytyväisenä: jotkut ajattelevat loppuun saakka. Samoja ajatuksia myös loistavan Sarastuksen ja jopa Yle Watchin suhteen (tosin viim. mainutun rönsyt fasismin suuntaan herättävät joskus itsesensuuria vaikka argumentoinnin päälinja on ok). Samoin tietenkin Scripta on ollut tärkeä ja Jussi itse. Kuten myös pari kristillistä sivustoa. Tämän nimenomaisen sivuston tuoman eurooppalainen näkökulma erit. Ranskaan on erityisen tärkeä.

    Mutta. Mutta. Samaan aikaan toivo ajattelun, argumentoinnin vaikutuksesta on romahtanut. Mitä tällä nurkkaan ajetulla toisella näkökulmalla saadaan loppujen lopuksi aikaan, kun media on puolensa valinnut ja kansa seuraa perässä? PS-puolueen tilanne on hajanainen. Mitään kunnolla traditionalistista, arvokonservatiivista ja kansallisuuttaan suojavaa puoluetta, rintamaa, esim. Ranskan malliin meillä ei ole. PS löytää ehkä, valitettavasti, pekkavennamolaiset yleispolittiset januskasvonsa jos hallitukseen päästään. Sitä pelkään. Se on sitten establishmentin ja median totaalinen voitto, terve ja konservatiivinen nationalismi katoaa keskustelusta kokonaan.

    Eli miten tämä mantereemme haltuunotto pysäytetään (enää) demokraattisin keinoin? Itse kristittynä en voi muita keinoja hyväksyä. Pari vuotta sitten pidin niitä jotka puhuivat Euoopan läpi-islamisoitumista hulluina. En pidä enää. Väestöpyramidit kertovat kovan totuuden. Kantaväestö ei lisäänny, ja sekin osa joka lisääntyy "integroituu" ensin EU:n arvoliberalismiin ja lopulta korttitalo hajoaa käsiin. Oikeastaan vain todella iso kriisi voisi pysäyttää tämän kehityksen.

    t. jr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et voi "kristittynä" hyväksyä muita keinoja kuin demokraattisia! No miksi ihmeessä et? Mitä vuosituhantisella kristinuskolla on jonkun 1800-luvulla keksityn yhteiskunnallisen innovaation kanssa tekemistä?

      Poista
  2. MIchelangen kommentti tuosta demokratiasta on ihan oikein. Demokratiaan en ole kovinkaan uskonut enää aikoihin ( kansa on niin helposti eliitin arvoihin manipuloitavissa), tarkoitinkin lähinnä väkivaltaisia keinoja.

    Yksi reaalinen keino maahanmuuton pysäyttämiseen on kyllä ihan demokraattisinkin keinoin luotavissa jos sitä poliittista tahtotilaa olisi: sosiaalitukien, tulonsiirtojen, koko sosiaalivaltion alasajaminen. Tämänhän näkee maissa joissa näitä etuja ei ole. Ei sinne kohdistu muuttovirtaa Euroopan ulkopuolelta. Sen näkee jo Tallinnan kaduilla.

    VastaaPoista
  3. Periaatteessa toimiva, valistunut monarkia toteuttaisi kristillisen ideaalin paremmin kuin demokratia. Se vain tuntuu äärimmäisen epärealistiselta ainakin Suomessa.

    Itsestään selvää kuitenkin on, että valistunut itsevaltias ei tätä menoa kauaa katselisi :D Olen alkanut papilta kysellä mikä mies on tämä Korwin-Mikke. Vaikuttaa ainakin englanninkielisten juttujen perusteella europarlamentin järkevimmältä mieheltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti googlettaa tuo Korwin-Mikke, kun ei nimi saanut kellojani soimaan. Pikaisen tutustumisen perusteella näkyy olevan jonkin sortin libertaari ja kovin pro-USA, eli ei oikein iske. Mutta kyllä Puolasta yleensä tulee tolkun väkeä.

      Poista
  4. En kiinnittänyt niin tuohon talouspoliittiseen puoleen huomiota. Pro-USA lienee Puolassa aivan turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Monarkisti, joka kritisoi demokratiaa demokratiana. Ehkä libertarismi teoriassakin edellyttäisi jonkin pysyvän, vaaleista riippumattoman vallan olemassaolon.

    Demokratialla on tietysti puolensa, mutta tilanne, jossa äänestyksillä ryhdytään jo päättämään mitkä ovat ihmisoikeuksia on todella huolestuttava kaikkineen.

    VastaaPoista
  5. Jotta voisimme edes teoreettisti haaveilla sivistyneestä valtaa ilman vaaleja pitävästä ryhmästä, pitäisi olla sellainen porukka, jolla olisi siihen vaadittava substanssi. Niin kauan kuin "ääri"oikeamme ja kristillinen konservativismi eivät tajua yhteistä etuaan ja vaikuttavat vain vahingossa samaan hyvään suuntaan
    ( kuten parisuhdelakiäänestyksessä tapahtui) olemme median määrittelemän, miltein anarkistisen kansanvallan armoilla. Suomi tarvitsee selkeästi konservatiivisen puolueen, liikkeen tms. liiton johon voivat tulla mukaan em. ryhmät. Äärioikeaa ei saa jättää kuulapäille joiden idoli löytyy 30-luvun Saksasta eikä kristillistä konservativismia saa jättää pelkästään huokailemaan maailman menoa. Tilanne ,jossa konservatiivit ovat näin sekalaista porukkaa kuten maassamme nyt, sopii loistavasti arvoliberaalille eliitin vallalle.

    t. jr

    ( Loppukevennyksenä sanoisin että mulle sopisi hyvin kolmen viisaan troikka maatamme johtamaan kuvitteellisessa tilanteessa, jossa demokratia vetää välillä henkeä ja oppii uutta seuratessaan viisasta hallintotapaa. Maatamme johtaisivat trio Jussi, Timo ja Päivi. )

    VastaaPoista