perjantai 28. helmikuuta 2014

Krimin saari


Saari? Mikä ihmeen saari Krimin niemimaa muka on! No ei mikään, tässä meidän todellisuudessamme nimittäin. Mutta eräässä parhaimmista koskaan lukemistani ns. what-if –genren romaaneista tilanne on juuri tuo, eli Krim on siinä niemimaan sijasta Mustanmeren saari. Vasili Aksjonovin (1932–2009) romaani Ostrov Krym (1981) julkaistiin meilläkin Esa Adrianin komeasti suomentamana nimellä Krimin saari (Gummerus, 1984). Romaani edustaa siis paitsi vaihtoehtoista historiaa myös hieman muunneltua maantiedettä. Aksjonov näet poisti kuvasta niemimaan todellisuudessa mantereeseen yhdistävän kapean Perekopin kannaksen saadakseen enemmän uskottavuutta romaaninsa varsinaiselle idealle eli sille kontrafaktuaaliselle tilanteelle, jossa puna-armeija ei vuonna 1920 onnistunutkaan valtaamaan Krimiä vaan se jäi valkoisen Venäjän viimeiseksi mutta pysyväksi tukikohdaksi.

Aksjonov sai idean romaaniinsa kommunistisen Kiinan ja Taiwanin välisestä suhteesta. Generalissimus Tšiang Kai-šek (mand. Jiang Jieshi) pelastautui vuonna 1949 armeijansa rippeineen Taiwanille eli Formosan saarelle ja perusti sinne Kiinan kansallisen hallituksen, joka vuosikymmenten ajan uhmasi Maon Kiinan vaateita edustaa yksinään Keskustan Valtakunnan vuosituhantista perintöä.

Meidän todellisuudessamme kenraali Wrangel, ainakin Euroopan puolella viimeinen bolsevikeille kampoihin pistänyt valkoinen komentaja, astui Sevastopolissa vuoden 1920 marraskuussa yhdessä joukkojensa rippeiden kanssa laivaan, joka vei hänet ja muutamat muut ancien régimen edustajat Turkin kautta emigraatioon länteen. Sinänsä Krimin niemimaa oli jo vallankumouksen alusta saakka toiminut suhteellisen luotettavana pakoreittinä; sitä kautta oli jo vuonna 1919 poistunut Venäjältä mm. leskikeisarinna Marija Fjodorovna, eli suomalaistenkin hyvin tuntema - ja rakastama - Tanskan prinsessa Dagmar. Wrangelin lähdettyä Krimille laskeutui punainen yö.

Mutta Aksjonovin kirjassa Wrangelin armeija siis onnistui torjumaan bolsevikkien rynnäkön ja perusti ”saarelle” valkoisen hallinnon viimeisen linnakkeen, Venäjän kansallisen tasavallan. Romaanissa eletään sen kirjoitusajankohdan nykyhetkeä eli 80-luvun alkua. Neuvostoliitto on aivan lähellä, kapean ”salmen” toisella puolella, mutta Krimin valkoiset olivat vuosikymmenten ajan onnistuneet säilyttämään vapautensa. Tosin vapaus on suhteellinen käsite, sillä Aksjonovin Krim muistutti ilmeisen tietoisesti varsin paljon Taiwania tai miksei myös Hong Kongia, eli ei se nykypohjoismaista käsitystä vapaudesta juurikaan vastannut. Joka tapauksessa kirjassa kuvattu suhteellisen vapaa venäläinen yhteiskunta vaikutti varmaan monesta 80-luvun lukijasta surrealistiselta ja huvittavalta. Siltä se minustakin vaikutti, kun luin kirjan joskus perestroikan vuosina. Mutta nykyperspektiivistä kuva on vähemmän outo, sillä erityisesti kirjassa kuvatut upporikkaat venäläiset eivät paljoakaan poikkea tavoiltaan nykyään todellisuudessakin tuntemistamme korruptoituneista ja rehentelevistä oligarkeista. Muutenkin nyky-Venäjän todellisuus tulee kirjassa lähelle.

Aksjonov kirjoitti teoksensa lännessä melkein heti loikkaamisensa jälkeen 80-luvun taitteessa. Krimistä hän tiesi yhtä ja toista luultavasti ainakin isäpuolensa kautta, joka oli syntyperältään Krimin saksalaisia; tri. Anton Walter oli epäilyttävän kansallisen taustansa takia sodan jälkeen karkotettu GULagin kaukaisimpaan, kylmimpään ja muutenkin kauheimpaan kolkkaan eli Kolymaan. Walter selvisi hyödyllisen lääkärinammattinsa ansiosta hengissä ja pystyi lisäksi pelastamaan muitakin. Pelastettuihin kuului mm. Jevgenia Solomonovna Ginzburg, joka oli vangittu pahaenteisenä vuonna 1937. Vapauduttuaan Walter ja Ginzburg avioituivat, ja kun Ginzburg sattumoisin oli Vasili Aksjonovin äiti, tuli Walter näin hänenkin elämäänsä. Aksjonov itse oli viettänyt äitinsä vangitsemisen jälkeen vuosikausia stalinistisessa orpokodissa.

Jos satutte törmäämään romaaniin Krimin saari vaikkapa divarissa, ostakaa ihmeessä. Löytyy sitä tietysti hyvin varustetuista kirjastoistakin, ellei muualta niin varastoista.                   

***

Mitäpä muuta sanoisin Krimistä, ei siis ”saaresta” vaan tästä oikeasta Krimistä, niemimaasta, joka nyt on uutisissa?

Kun Krim tuli Venäjän yhteyteen Katariina Suuren valloitusten seurauksena 1700-luvun lopulla, länsimaiselle yleisölle avautui nyt suora näköala kiehtovaan orienttiin; päästäkseen hengittämään eksoottista ilmaa ei siis tarvinnut enää matkustaa ottomaanisulttaanin maihin tai niitäkin kaukaisempaan ja pelottavampaan Persiaan. Muistettakoon, että orientalismi oli suurta huutoa 1800-luvun taitteessa. Kultaisen ordan kaanikunnan seuraajavaltioista tärkein syntyi juuri Krimille. Krimin kaanikunnan keskuspaikka eli Bakhchysarai kiihotti mieliä jo nimenä romantiikan huippuvuosina. Ellen erehdy, Goethen Länsi-itämaisessa divaanissa on vähintään epäsuoria vaikutteita Krimin kaanikunnan hiipuneesta loistosta. Suoraan Bakhchysaraista kirjoittivat ainakin Puolan kansallisrunoilija Adam Mickiewicz ja Venäjän kirjallisuuden isä Aleksandr Puškin. Mickiewicz taisi jossain välissä olla karkotettunakin (!) Krimillä. (Tsaari-Venäjä karkotti toisinajattelijoitaan subtrooppiselle Krimille, Neuvosto-Venäjä subarktiseen Kolymaan; miettikää sitä.) Puškin taas runoili Bakhchysarain suihkulähteessä tähän tapaan: ”Mitäpä miettii ylväs kaani / mielensä mitä halajaa - / polvilleen painaa Puolan paanit, / Venäjää asein ahdistaa, / vai kostoako janoaa?”

”Puolan paanit” ja Venäjän keisarikunta olivatkin Krimin tataareiden tärkeimmät naapurit pohjoisessa; Ukrainasta ei tuolloin vielä puhuttu mitään. Eikähän Krim toki tosiasiallisesti Ukrainalle kuulu nykyäänkään. Ja sanon tämän painokkaasti Ukrainan ystävänä. Historiallisesti Ukrainalla on ollut hyvin vähän tekemistä Krimillä, ja niemimaan mielivaltainen liittäminen Ukrainan SNT:aan Hruštševin humalaisesta oikusta joskus 50-luvun puolivälissä ei anna nyky-Ukrainalle moraalista oikeutta alueeseen; kansainvälisoikeudellisesti asia on luonnollisesti toinen.

Mutta Venäjän näkökulmasta Krim siis on kuin onkin nykytilanteessa pikemminkin saari kuin niemimaa. En usko, että Venäjä suosiolla tästä alueesta luopuu sen enempää kuin jostakin Kaliningradin enklaavistakaan (vanhan Itä-Preussin pohjoisosa ja Königsberg). Sen tosiasian kanssa kannattaa vapautuvan (ja jakautuvan?) Ukrainankin opetella elämään.

***

Niemimaa on sinänsä kauneinta Venäjää, sillä sen ilmasto on melkein subtrooppinen, ja kesäisin se on ollut suosittu rantalomakohde niin kauan kuin rantalomia ylipäätään on harrastettu. Neuvostoliitto palkitsi työnsankareitaan ja muita uskollisimpia lapsiaan Krimin lomilla. Monella isolla kommunistipomolla oli luonnollisesti oma datšansa Krimillä. Synkempiäkin alluusioita Krim tietysti saattaa herättää.  

Ainakin Jaltan kaupungista nousee itselleni mieleen yksinomaan synkeitä aatoksia, sillä juuri siellähän amerikkalaiset lahjoittivat Itä-Euroopan Neuvostoliitolle talvella 1945. Fyysisesti vanhuudenheikko ja henkisestikin seniili Roosevelt oli amerikkalaiseen tapaan ollut aivan pihalla tämän maailman tosiasioista jo terveenäkin eikä hänestä tuolloisessa raihnaisessa tilassaan ollut vastusta Teräsmiehelle, siis tuolle mukavalle itäiselle liittolaiselle ja suurelle demokraatille (no, joissain suhteissa vähän omituiselle, myönnetään) "Joe" Stalinille. Järkevämpi Churchill oli yksin jätettynä hänkin voimaton. Ei ihmekään, että itäeurooppalaisten kansojen mielissä "Jaltan henki" nousee kummittelemaan aina, kun syntyy epäilys, että supervallat ovat nyt päättämässä jotakin kahden kesken...    

torstai 27. helmikuuta 2014

Kun Suomi putos puusta

Minä synnyin vähän ennen 60-luvun puoltaväliä. Synnyin siis (juuri ja juuri) vielä joten kuten kunnialliseen Suomeen. Mutta sitä ajanjaksoa, jonka kuluessa tulin varsinaisesti tietoiseksi itsestäni, leimasivat jo kulttuurivallankumous ja yleinen sikamaisuus. Kukaan ei ole esittänyt asiaa yhtä säälimättömän selvästi kuin edesmennyt Paavo Haavikko. Seuraava pitkä lainaus on peräisin Haavikon Kansakunnan linja -kirjasta. Käsittelyssä ovat tässä vuodet 1966-1975. Suomi ei siis "pudonnut puusta" (Ismo Alanko) vasta 90-luvun lamassa tai EU-jäsenyyden myötä, vaan syöksy alkoi paljon aikaisemmin. Homojen "avioliitoista" Haavikko ei vielä tiennyt mitään, mutta niihin johtava slippery slope viritettiin noina vuosina.   


          1966-1975
          
  1. Väkivallan ja hienostelun aika Suomessa.

  1. Jotta väkivaltaa voi huoleti harjoittaa on ensin muutettava sitä kuvaavia sanoja, ja jotta valtaa voi tehokkaasti harjoittaa, on saatava sanat olemaan tarkoittamatta. Se vie niin laajaan hienosteluun, että sellaista on lähinnä ennen esiintynyt 1800-luvun pappiloiden mamseleitten puheissa.

  1. Au-lapsi ei tarkoita aliupseerin lapsi, saattaa sitä ollakin, mutta se tarkoittaa avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta. Kehitysmaa ei tarkoita kehittynyttä maata, ei aina edes kehittyvää, vaan teolliselta kannalta heikosti kehittynyttä maata. Työllisyystyö tarkoittaa työttömyystyötä. Avoliitto on sanana niin lähellä avioliittoa että se on niin kuin olisi naimisissa mutta ei kuitenkaan ole. Avolapsi tarkoittaa avoliiton aikana tehtyä lasta.

  1. Abortti tarkoittaa suomen kielessä sikiönlähdetystä, mutta tuntuu vieraskielisenä sanana kauniimmin sopivalta lääkärin reseptiin. Se ei ole niin merkitsevä asia, se tarkoittaa vain erästä toimenpidettä. Melko tavallista.

  1. Sikiöt saavat ensimmäisenä ja viimeisenä kokemuksenaan huolehtivaisesta uudesta yhteiskuntaluokasta tuta murhaamisen.

  1. Tuta, ei tuntea. Mitä ne tuntisivat. On päätetty että en eivät saa tulla olla olemaan olemassa. Niitä ei vielä ollut. Niitä ei enää ole.

  1. Oli turvallisempaa saada alkunsa 20- tai 30-luvun Suomessa ja käydä lävitse tuhoisat sodat kuin saada alkunsa tässä ja nyt.

  1. Sikiöltä odotetaan sen verran ideologista tajua että se tajuaa ettei se ollut toivottu koska se kerran tapettiin.

  1. Ja jokaisella lapsella on oikeus olla toivottu. Paitsi niillä jotka eivät synny.

  1. Joka syntyy, on toivottu, joka ei, ei ole.

  1. On opittu erottamaan asioista huonot puolet, säilyttämään hyvät.

  1. Ei vain sikiön tappaminen, turvattoman, ole vaikea ja unohdettava asia, samoin on kuolema tabu.

  1. Kuolema on poistettu. Hautausmaat ovat sen aluetta. Kuolema on yksi niistä järjettömistä asioista joita oli ennen, muinoin.

  1. Kuolemista ei varsinaisesti tuottamisessa ja kuluttamisessa tarvita, eikä se siksi ole uuden luokan eikä radikaalien suosiossa.

  1. Yksilöllisen kuoleman sijalla on pelko kollektiivisesta kuolemasta, atomisodan tai maailmanlopun kuvitelmasta.

  1. Näin yksilön kuolema on saatu kollektiiviseksi asiaksi, toisten hoidettavaksi.

  1. Sodat ovat joidenkin pahojen ihmisten keksintöjä, joten sotia ei saa olla.

  1. Sodat eivät ratkaise mitään. Alueellisten, taloudellisten tai ideologisten asioitten takia ei sotia saa käydä.

  1. Paitsi tarkoituksenmukaisia, hyväksyttyjä sotia, niitä ei saa lopettaa.

  1. Ihmisen ajatusta ei saa kahlita, kaikenlaisilla opeilla. Sanotaan.

  1. Paitsi vastustajan. Joka on väärässä.

  1. Ihmisten pitäminen vangittuina ja kiduttaminen on hirveätä. Paitsi jos ne ovat väärässä.

  1. Vähemmistön on taivuttava enemmistön tahtoon, paitsi jos se enemmistö on väärässä. Silloin se on tosiasiallisesti vähemmistö.

  1. Vähemmistö ei ole aritmeettinen asia, se on tahdon asia, laadun asia, ja laadullinen vähemmistö tarkoittaa lukumääräistä enemmistöä.

  1. 30-luvun suuret yhteiskunnalliset liikkeet ikään kuin heräävät unesta, kuin prinsessa, unisena.

  1. Radikaali nuoriso halusi välitöntä toimintaa, ei käsittein rasitettua elämää, vaan välitöntä oikeudenmukaisuutta.

  1. Pidettiin arvossa lauluja, marsseja, marssia, julisteita, ääntä, taas kerran, ja välittömiä, suoria tekstejä.

  1. Saatiin yhteys kansaan, niin kuin siitä erkaantuneet aina tekevät, ehtimiseen laulamalla kansasta.

  1. Haluttiin vapauttaa muitten kansojen sorrossa olevia muita kansoja.

  1. Mutta ei niin kuin AKS, kansoja Euroopassa, vaan kaukana, rakenteellisen riiston alaisia.

  1. Haluttiin vihata jotain kansaa lähempänäkin, ja valittiin saksalaiset, syntiensä tähden, syystä.

  1. Mutta tämä tarkoitti vain länsisaksalaisia. Itäsaksalaisten toiminta on päinvastainen asia, kuin peilikuva.

  1. Armeijaa ei tarvita, sanoivat radikaalit, paitsi vapautusarmeijoita, eikä sotia.

  1. Paitsi vapaussotia, jotka käydään tulevan diktaattorin johdolla.

  1. On päästävä eroon ahtaista, turhista rooleista, on sinuteltava. Kaikki sinuttelevat. Minä sinua, sinä minua.

  1. Niin että kukaan ei voi enää sinutella toista.

  1. Koska sinuttelu ei enää tarkoita että toinen tuntisi, tahtoisi tuntea toisen, puhuisi sen kanssa niin kuin kahden, sinulle.

  1. Pitää olla luottamusta, lämpöä, läheisyyttä, kyllin etäältä.

  1. On kokeiltava, on vaihdeltava paria, on tuotettava ja kulutettava.

  1. On valittava, on otettava kantaa, on oltava luova, sosiaalinen, informoitu, ja/tai tuotettava ja/tai kulutettava.

  1. On oltava kriittinen, erotettava asiat, syyt jos ne ovat pahat, ja niiden seuraukset jos ne ovat pahat.

  1. On vaadittava parasta, kaikista mahdollisista maailmoista.

  1. Myös taiteen on oltava kulutusta, on askaroitava, sen kanssa, harrasteltava, tuhottava materiaalia.

  1. Siten säilyy työllisyys, ja on kaikilla jokin askare.

  1. Menneisyys on täynnä erehdyksiä. Tulevaisuus on täynnä erehtymättömyyttä. Nykyhetkeä ei ole.

  1. Vapaan elämän, loputtoman kulutuksen suorittamiseen ja kestämiseen tarvitaan paljon alkoholia.

  1. Keskiolut vapautetaan.

  1. Vuoden 1966 vaaleissa lyö lävitse uusi radikaali linja. Vasemmisto saa enemmistön.

  1. Ihmisille pantiin niin korkeat kulutuksen vaatimukset yksityiselämän, seksuaalielämän, poliittisen elämän ja informaation sisäistämisen osalta, että kansa, ei kansa, se elää aina niin kuin siitä puhuttaessa sanotaan, mutta ihan yksityiset ihmiset tekivät kapinan, he äänestivät Suomen Maaseudun Puoluetta.

  1. Yhdestä asiasta kaikki puolueet olivat yhtä mieltä. Se oli paha. Se oli melkein kuin kansa olisi äänestänyt.

  1. Vuonna 1970 tuli unohdetun kansan vuoro. Takametsien miehet, ne jotka eivät olleet äänestäneet jaloillaan, Ruotsiin lähtemällä, antoivat epäluottamuksensa kaikille puolueille. He sanoivat ”ei” kaikille puolueille, ja antoivat äänensä Suomen Maaseudun Puolueelle. Se oli tapa sanoa ”ei”.

  1. Kansa sanoi ”ei”, tai lähti tiehensä, Ruotsiin. Sille läntiselle rintamalle tämä maa menetti ihmisiä enemmän kuin paha sota oli vienyt. Yhtä lailla nämä ihmiset lähtivät, lopullisesti, meren taa kuin nurmen alle. Jos Suomi olisi kapitalistinen maa, se ottaisi ihmisistä edes koulutuksen hinnan.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Mannerheim-fiasko

Eilinen MOT-ohjelma oli hyvä. Mannerheim-elokuvan konkurssipesän setviminen herätti enemmän sääliä kuin vahingoniloa. Säälini suuntautui niihin hyvää tarkoittaviin patriootteihin, jotka olivat vilpitöntä isänmaallisuuttaan lähteneet mukaan tähän projektiin ymmärtämättä sen totaalisen epäisänmaallista, suorastaan rienaavaa luonnetta, jonka rinnalla Ylen taannoinen afro-Mannerheim oli täysin harmiton hupailu; tuota kenialaista travestiaa ja Harlinin projektia tulikin jo aikoinaan vertailtua mm. <täällä>.

Toisaalta en kyllä edelleenkään väsy ihmettelemästä, kuinka kukaan voi erehtyä ottamaan vakavasti parivaljakon Markus Selin ja Renny Harlin!? Ehkä emeritus-kenraali Kanninen, kustannusalan veteraani Reenpää ja muut tuossa hommassa siipensä polttaneet kulttuuri-ihmiset nyt vähän oppivat säätämään tutkaansa. Patriotismia on monenlaista, mutta Harlinin meriitit tällä saralla ovat pyöreä nolla: mitä muuta hän on tehnyt Suomen hyväksi kuin nuoleskellut yleisöä harjoittamalla imelää tuotesijoittelua, siis ripotellut siniristilippuja ja Finlandia-vodkapulloja kolmannen luokan Hollywood-tekeleisiinsä? Kuvaavaa kyllä, Harlin oli ainoa, joka nettosi tästä fiaskosta. 

Olen siis kuitenkin erittäin tyytyväinen siitä, että tämä hanke kaatui. Sillä taloudellisesti onnistuessaankin kansallisista suurmiehistä ja -naisista tehdyt ylikansalliset suurtuotannot epäonnistuvat taiteellisesti aina, väistämättä.     

lauantai 22. helmikuuta 2014

Ukraina - juoni tihenee

Taannoin <kirjoitin> Ukrainan tilanteesta näin:
"Jos eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa, Ukraina tietenkin jaettaisiin kahtia. Aidosti eurooppalaiset länsiukrainalaiset eli kreikkalaiskatoliset ruteenit muodostaisivat Dnepristä länteen sijaitsevan valtion etnisen ytimen, jonka ympärille kokoontuisi muita heitä identitaarisesti lähellä olevia länsiukrainalaisia, ja valtion pääkaupunki olisi itsestään selvästi Lviv (Lvov, Lemberg), tuo hieno barokkikaupunki joka on täynnä habsburgilaisia muistoja. Kiova voisi olla vapaakaupunki eurooppalaisen Länsi-Ukrainan ja venäläisen Itä-Ukrainan välissä. Itä-Ukrainaa hallittaisiin, ellei suoraan Moskovasta, niin Harkovasta käsin."
Noinkohan tuossa käy, että Rajamaa todella hajoaa! Se vaihtoehto näyttää nyt todennäköisemmältä kuin koskaan. 

Mainonta ja markkinointi

Jouduin tässä kuluvalla viikolla harvinaisen röyhkeän markkinointikampanjan kohteeksi, puhelimitse tietysti. Tapaus tuli mieleen, kun äkkäsin <Zentropa-sivustolta> tähän kääntämäni pikku tekstin. Kirjoittaja on herra nimeltä <Abel Bonnard>, josta en sinänsä tiedä paljoa. En edes tiedä, milloin tuo  teksti on kirjoitettu, mutta koska Bonnard kuoli vuonna 1968, niin ilman muuta vuosikymmeniä sitten. Sen kirjoittamisen jälkeen kuluneina vuosikymmeninä tilanne ei ainakaan ole parantunut.
"Pidimmepä tai emme tästä ajasta, jota elämme, on aina kiintoisaa yrittää saada selkoa ns. ajan hengestä. Uuden puhelinluettelon käyttöohjeita tutkaillessamme törmäämme neuvoon, joka kehottaa meitä välttämään turhaa kohteliaisuutta ollessamme yhteydessä keskusneitiin. Tämä herätti minut miettimään yhteiskunnan muutosta. Voimme erottaa yhteiskuntamme kehityksestä kolme vaihetta. Vanhimmassa vaiheessa oli ehdottoman kunniatonta olla osoittamatta kohteliaisuutta; seuraavassa vaiheessa kohteliaisuuteen suhtauduttiin välinpitämättömämmin, mutta edelleenkin suoranaista karkeutta halveksittiin; ja nyt omana aikanamme elämmekin sitten sitä vaihetta, jossa arvot ovat kääntyneet täysin päälaelleen ja kohteliaisuus suorasanaisesti kielletään. Maailma muuttuu, ei voi mitään. Tässä jokin aika sitten selailin erästä kaupan ja teollisuuden alan ihmisille suunnattua ammattilehteä; siellä oli puhetta mainonnan ja markkinoinnin käytänteiden nostamisesta tieteelliselle tasolle. Eräässä ko. tematiikkaan liittyvässä artikkelissa iski silmiini lause, jossa puhuttiin ”asiakkaan jäljittämisestä” (traquer le client). Millainen muotoilu! Enää ei ole kyse asiakkaan miellyttämisestä, vaan hänestä on tullut saalis, jota jahdataan; hän yrittää paeta, mutta turhaan. Pian hän on ajokoiran hampaissa eikä voi tehdä muuta kuin ostaa; ja sitten purkautuu ilmoille metsästäjän voitonkiljunta (l’hallali)."
 -         Abel Bonnard         

perjantai 14. helmikuuta 2014

Sarastuksessa Venäjästä

Kirjoitin Sarastukseen tällä kertaa vähän erilaisen <artikkelin>. Erilaisen mm. siksi, että Ranskasta ei puhuta juuri halaistua sanaa. Venäjä ja sen osaksi "suomalaiset" juuret ovat käsittelyssä. Epäilen, että jotkut voivat kokea jutun vähän provosoivana. Voin tietysti erehtyäkin...

Sveitsin esimerkki

Tässä oleelliset Rioufolin uusimmasta Sveitsi-aiheisesta <bloggauksesta>
"Sveitsiläiset ovat nyt lopullisesti menettäneet salonkikelpoisuutensa. Vuonna 2009 he kieltäytyivät hyväksymästä minareetteja rumentamaan kaupunkejaan ja näin loukkasivat monikulttuurisuuden ihannetta. Nyt he osoittautuivat paatuneiksi rikoksenuusijoiksi torjumalla massiivisen maahanmuuton: se oli läimäys vasten EU:n kasvoja. Ei auta, vaikka Unioni varoittaa varoittamasta päästyäänkin matalamielisistä ”populisteista”, jotka eivät ymmärrä mitään islamin ihanuudesta ja monikulttuurin auvoisuudesta. Brysselin kosmopoliitit näkevät tämän sveitsiläisten uusimman loukkauksen suoranaisena sodanjulistuksena. ”Yhteiselon” apostolit uhkaavat nyt tuota röyhkeää kansakuntaa vastatoimilla, mutta oligarkkien itsensä sietäisi varoa, sillä sveitsiläisestä demokratiasta on tullut muidenkin kansojen keskuudessa kytevän kapinamielen tulkki. Sveitsiläisten päätös kiihdyttää kansojen nousua kaikkialla Euroopassa.
 
[--] Toukokuun 25. päivänä eurokraatit tulevat joutumaan tilille siitä tavasta jolla ovat kohdelleet eurooppalaisia kansakuntia."     

perjantai 7. helmikuuta 2014

Sveitsin kansanäänestys ja vihreät

Ylihuomenna sunnuntaina 9. helmikuuta Sveitsissä pidetään kansanäänestys konservatiivisen UDC-puolueen aloitteesta rajoittaa massiivista maahanmuuttoa. Italiankielisen <Ticinon kantonin vihreät> eivät kulje yhtä jalkaa kansallisen emopuolueensa kanssa maahanmuuttokysymyksessä. Kansallisella tasolla vihreät nimittäin ovat Sveitsissä aivan yhtä kuutamolla kuin vihreät yleensä ja siis jyrkästi vastustavat aloitetta, mutta näissä ticinolaisissa ympäristöihmisissä näkyy vuoristolaisen terve järki ja he siis antavat UDC:n aloitteelle tukensa. Ticinolaiset perustelevat kantaansa paikallisten työmarkkinaolosuhteiden suojelulla mm. halpatyövoiman aiheuttamalta palkkojen polkemiselta. Yleisesti ottaen he näkevät selkeästi rajattoman maailman ja vapaan liikkuvuuden ideologian yhteydet neoliberalismiin; näkisivätpä meikäläisetkin vihreät! Oheisessa nelikentässä näkyy vain Sveitsin kansallisen tason vihreiden aatteellinen sijoittuminen; ticinolaiset olisivat nähdäkseni lähempänä laatikon vasenta alakulmaa, siis taloudellisesti vasemmalle kallellaan mutta arvokysymyksissä konservatiivisia: eli tolkun väkeä ovat kaikin puolin.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Post Scriptum 9.2., klo. 17:00

UDC:n aloite näyttää olevan menossa läpi. Kantonikohtaiset tulokset ovat mielenkiintoisia: ranskankielinen Sveitsi on jostain kumman syystä ollut suurimmaksi osaksi aloitetta vastaan, sen sijaan useimmissa saksan- ja italiankielisissä kantoneissa on selvästi nuivempi henki. Tuo yllä mainittu Ticino on kaiken kaikkiaan varsin nuivaa seutua. Merkittäviä eroja on tietenkin suurkaupunkien ja maaseudun välillä alueesta riippumatta, ei tarvinne kertoa, miten erot ilmenevät...

Oli miten oli, Palaneen käryä -blogi onnittelee sveitsiläisiä viisaasta valinnasta! Tätä henkeä lisää myös EU-Eurooppaan ja näissä merkeissä kohti kevään EU-vaaleja!