maanantai 27. tammikuuta 2014

Ukraina ja rajan kirot

Kovia kokenut Ukraina on nyt jälleen kerran niin sanotusti jännän äärellä. Kuten jokainen slaavilaisten kielten päälle vähänkään ymmärtävä voi jo nimen perusteella päätellä, U-Krajina on rajamaa. Koko kansakunta syntyi juurikin lännen ja idän valtarajalle joskus keskiajan lopun ja uuden ajan alun taitteessa, kun Moskovan (puolisuomalaiset) itäslaavit kehittyivät isovenäläiseksi kansakunnaksi ja Puolan ”kansainyhteisön” (rzeczpospolita) itäisimpien maiden slaavit vastaavasti mutatoituivat ukrainalaisiksi. Isovenäläisten ja ukrainalaisten alkuperä on tietysti osittain yhteinen ja palautuu ns. Kiovan Rusin n. (800–1200 –luvut) vuosisatoihin; sekä venäläisten että ukrainalaisten identiteetissä tällä muinaisvenäläisellä valtakunnalla on suuri merkitys, ja Kiovan Rusin perinnöstä kiisteleminen ei ole (iso-)venäläisten ja ukrainalaisten välisistä kaunanaiheista nykyäänkään vähäisin.

Kleio on narttu, sanotaan, ja siinä sanonnassa on totta enemmän kuin toinen puoli. Historia ei ole ollut lempeä ukrainalaisille, eikä mikään viittaa siihen, että kovin paljon parempaakaan olisi edessä. En tiedä, mitä länsi voisi ukrainalaisten hyväksi tässä tilanteessa tehdä. Suhtaudun äärimmäisen epäilevästi jokaiseen, joka väittää tietävänsä. Pelkkä ajatuskin siitä, että Ukrainasta joskus tulisi EU:n jäsen, puistattaa melkein yhtä paljon kuin mielikuva turkkilaisista huseeraamassa Brysselin kabineteissa.

Jos eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa, Ukraina tietenkin jaettaisiin kahtia. Aidosti eurooppalaiset länsiukrainalaiset eli kreikkalaiskatoliset ruteenit muodostaisivat Dnepristä länteen sijaitsevan valtion etnisen ytimen, jonka ympärille kokoontuisi muita heitä identitaarisesti lähellä olevia länsiukrainalaisia, ja valtion pääkaupunki olisi itsestään selvästi Lviv (Lvov, Lemberg), tuo hieno barokkikaupunki joka on täynnä habsburgilaisia muistoja. Kiova voisi olla vapaakaupunki eurooppalaisen Länsi-Ukrainan ja venäläisen Itä-Ukrainan välissä. Itä-Ukrainaa hallittaisiin, ellei suoraan Moskovasta, niin Harkovasta käsin.

Mutta me emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Meidän todellisuudessamme ei ole tapana jakaa valtioita, rikkinäisiäkään, ainakaan ennen kuin on liian myöhäistä. Ukrainan väestöstä ukrainalaisia on olevinaan pitkälti yli 70 %, eli valtio vaikuttaisi etnisesti suhteellisen homogeeniselta. Mutta tämä on tilastoharha, sillä ukrainalaisiksi itsensä ilmoittavista melkoinen osa on käytännössä täysin venäläistyneitä, elleivät kielellisesti niin identiteetiltään ja varsinkin lojaliteetiltaan. Tämä venäläinen tai puolivenäläinen ukrainalaisväestö painottuu sattumoisin juuri maan itäosiin tai Krimille. Jo Baltian maiden, varsinkin Viron ja Latvian mukana EU:iin tuli miljoonissa laskettava määrä eurovenäläisiä, siis sellaisia kansalaisia, jotka nauttivat kaikkia eurooppalaisen etuja mutta joiden todellinen lojaliteetti hyvin usein suuntautuu Moskovaan. Ukrainan myötä venäläinen viides kolonna kasvattaisi voimaansa merkittävästi. No, toisaalta Ukrainan EU-jäsenyys ei toki parhaissakaan olosuhteissa olisi lähitulevaisuudessa kovin todennäköinen, joten siltä osin on turha maalata piruja seinille. Mutta avoimeksi jää kysymys, mitä voisimme ukrainalaisten hyväksi tehdä, symbolisten myötätunnon ilmausten lisäksi siis.

***   

Länsiukrainalaiset eli ruteenit ovat hienoa väkeä. He ovat vanhastaan kuuluneet joko Itävalta-Unkarin tai Puolan vaikutuspiiriin, ja se näkyy. Vaikka ruteeneilla ei ole erityisiä syitä rakastaa puolalaisia, he voivat kyllä olla sikäli kiitollisia, että kuuluminen Puolaan maailmansotien välisenä aikana pelasti heidät todella julmilta vainoilta ja varsinkin holodomor-nälänhädältä (joka kyllä painottuikin kauas itään, Dneprin varsille ja aina Donille saakka). Kun ruteenit päätyivät neuvostokansalaisiksi vasta Molotov-Ribbentrop –sopimuksen seurauksena, heissä eli vastarinnan ja vapauden henki aivan toisella tavalla kuin itäisemmissä serkuissaan.

Banderan muistomerkki Länsi-Ukrainassa
Nationalistijohtaja Stepan Bandera (1909–1959) vietti sodan pääosan Sachsenhausenin keskitysleirissä, mutta hänen seuraajansa luovivat tietään historian julmissa karikoissa milloin saksalaisten kanssa yhteistyössä, milloin näitä vastaan taistellen. Vuodesta 1944 eteenpäin ”banderalaiset” kävivät täyttä sissisotaa Puna-armeijaa vastaan Länsi-Ukrainassa, ja heidän taistelunsa jatkui vuosikausia sodan muodollisen päättymisen jälkeenkin, hieman samaan tapaan kuin Baltian ”metsäveljien” kohdalla oli laita. Lopulta käytännössä kaikki joko kuolivat tai päätyivät Stalinin Gulagiin. Mutta Gulagissakin banderalaiset muodostivat vastarinnan kovan ytimen. Juuri heidän saapumisensa leireihin 1940-luvun lopulla vaikutti ratkaisevasti siihen, että NKVD:n ja ”operatiivivaltuutettujen” siihen saakka rikkumaton auktoriteetti alkoi mureta; ukrainalaiset kun eivät pelänneet yhtikäs mitään eivätkä ketään. Solzhenitsynin ihailevat huomiot banderalaisista tunnetaan hyvin, mutta ne eivät suinkaan ole lajissaan ainoita. Stepan Bandera eli sodan jälkeen Saksassa, mistä KGB:n käsi hänet tavoitti vuonna 1959; Banderasta tuli tiettävästi viimeinen Tshekan ulkomailla suoranaisesti salamurhaama ihminen.

Banderan ja banderalaisten muistoa on elvytetty itsenäisessä Ukrainassa 1990-luvulta alkaen, mikä on saanut hälytyskellot soimaan mm. Wiesenthalin putiikin piirissä samaan tapaan kuin latvialaisten ja virolaisten ss-veteraanien hyvin ansaittu kunnianpalautus Baltiassa tai valtionhoitaja Miklos Horthyn muiston arvokas vaaliminen Unkarissa. Myös Ukrainan nykyisissä kärhämissä on kaduilla nähty banderalaisia tunnuksia, mikä puolestaan on aiheuttanut närästystä tietyissä counterjihad-piireissä. Näin se vakka kantensa valitsee, eli mieluummin vaikka Putin kuin "antisemitismi"...           

4 kommenttia:

  1. Putin ei ehkä ole ihan antisemitismin vastakohta:

    http://globalfire.tv/nj/07de/politik/putin_jugend.htm

    VastaaPoista
  2. Ukraina on vaikea paikka. Itse tietysti tekisi mieli sanoa, että Ukraina ukrainalaisille, mutta miten sitten sanoa se keille oikeastaan?

    Venäjän politiikan, ja Suomenkin, ongelma on "ryssäläinen meininki". Hyvässä ja pahassa. Kotkan ja Lappeenranta/Imatran perussuomalaisten kokouksissa on käynyt venäläisiä esittämässä vetoomuksia, että ei missään tapauksessa mitään viisumivapautta, ja perustelleet asian todella hyvin, mutta sitten kun vastustat sitä, niin oletkin venäläisvastainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka nuo kokouksissanne kuokkineet venäläiset ovat perustelleet omaa nihkeyttään viisumivapaudelle?

      Poista
    2. Pitkiäkin puheita on kuultu. Tiivistäen lähinnä niin, että viisumi ei aiheuta tavalliselle rehelliselle venäläiselle mitään vaikeuksia, mutta se silti muodostaa sopivan kynnyksen niille, jotka eivät ole tavallisia, rehellisiä venäläisiä ja heitäkin kuulemma riittää. Eli rikollista liikettä, tai sen lisääntymistä rajan yli pelätään.

      Poista