perjantai 13. joulukuuta 2013

Vaskistit marssilla

Katsoin eilisen A-talkin, ja nyt sen sitten tiedän minäkin: Sarastus on ”fasistinen lehti”. Ja koska Suomen Sisun verkkosivuilla on suora linkki ko. ”lehteen”, on myös Sisu umpivaskistinen puulaaki; no, Sisun edustama ideologia nyt on tiedetty viimeistään Leif Salménin ansiokkaasta ja syvältä luotaavasta analyysistä lähtien...

Sarastuksen linkkiluettelosta puolestaan avautuu portteja monien hyvin mielenkiintoisten eurooppalaisten, enemmän tai vähemmän identitaaristen (so. ”fasististen”) liikkeiden sivuille. Pääosin ranskan- ja italiankielisiä ytimekkäitä juttuja ja usein pelkkiä raflaavia kuvia julkaisevalla <Zentropa-sivustolla> törmäsin hauskaan pikku postaukseen, jonka käännän tähän, vaikka italian taidoissani ei kehumista olekaan. Käsittelyssä on siis eurooppalaisen identitaarisen verkoston ja varsinkin italialaisen CasaPound –organisaation edustaman ”fasismin” vakavasti otettavuus (tai pikemminkin sen puute...): 
Sinä valitat television turruttavaa vaikutusta, mutta kotonasi on iso taulu-tv; tuomitset amerikanisaation, mutta viikonloppuna viet tyttöystäväsi Eurodisney-huvipuistoon; olet katolilainen, mutta pidät itseäsi muita parempana; laulat Kaarle Suuren uhrimielen ylistystä, mutta ei sinua itseäsi taistelussa nähdä; [--] vihaat rahaa, mutta rakastat mukavuutta; sanot itseäsi fascistiksi, mutta kannat huolta silmälasinkehystesi oikeasta merkistä ja kledjujesi muodikkuudesta; torjut konformismin, mutta luulet tatuointiesi ja lävistystesi olevan epäsovinnaisuuden merkki; puhut vallankumouksesta, mutta venyt sängyssäsi puolille päivin; tuomitset systeemin, mutta toivot valmistuvasi hyvin arvosanoin ja pääseväsi siisteihin sisätöihin sekä saavasi naisia; jauhat itsemurhasta, mutta osaat vain ryypätä [--]...     

Ajatuksissasi olet raju kapinallinen. Mutta vain ajatuksissasi.


(Parli di abbrutimento televisivo, ma possiedi un’enorme flat screen, denunci l’americanizzazione ma porti la tua ragazza in un finesettimana ad eurodisney, sei cattolico ma ti credi migliore degli altri, canti il sacrificio della Charlemagne ma domani non sarai più la, vorresti che le donne siano diverse ma quelle che scegli sono sempre le stesse, odi i soldi ma ami il comfort, ti dici fascista, ma ti preoccupi di più della marca dei tuoi occhiali e della forma del tuo giaccone, rifiuti il conformismo, ma pensi che i tuoi tatuaggi e i tuoi piercing lo confermino, parli di rivoluzione ma non riesci a svegliarti la mattina, denunci il sistema ma speri che ti riconosca, ti regali diplomi, carriera e successo socio/femmineo, parli di suicidio ma sai solo ubriacarti, invochi il sacrificio ma tremi di fronte alla digos, ami il pericolo ma non fino in fondo, sogni l’assoluto, ma ti dici che occorre comunque guadagnarsi la giornata… 
Nella tua mente sei un super ribelle. Solo là.)
Siinä kiteytettiin hyvin myös monen Sarastus-lehden ympärillä pyörivän tyypin harrastelema estetisoiva ”radikalismi”. Viittaanko nyt siis itseenikin? No totta kai viittaan. Valitettavasti.

13 kommenttia:

  1. Pentti Linkola näyttääkin tässä asiassa hyvää esimerkkiä kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! On aina paikallaan elää niin kuin opettaa.

      Poista
  2. Tuo suomentamasi pätkä on hyvä sikälikin, että saatoin tuntea piston itsessäni. Sitä kysyy itseltään, missä määrin omatkin mielipiteet ovat vain erikoisuudentavoittelua. Minua voi pitää taantumuksellisena (ei siinä mielessä, että kannattaisin minkään menneen järjestelmän palauttamista sellaisenaan), enkä voi kiistää saavani ilkeää iloa siitä, jos saan tyrmistyneitä reaktioita avautuessani. Hyvin alhaista, mutta tuskin kovin harvinaista tosin. Ei sillä, ettäkö se olisi millään muotoa mikään ajava motiivi.

    Tärkein tekstin herättämä ajatus oli kuitenkin "mitä minä olen tehnyt?" Kuten Linkolakin sanoo, ovat motiivit lopulta yhdentekeviä. Vain teot ratkaisevat. Ja oma vastaukseni kysymykseen on "en mitään". Alan siis miettiä, josko minun olisi parasta vetää itseni saman tien vessanpöntöstä alas vai oikeasti ryhtyä hommiin. Tämä on nimittäin tärkeä kysymys, paitsi yksilöille myös minkäänlaisille traditionalistisille liikkeille: jäädäkö kirjoittelemaan tai huutelemaan sivukatsomoista vai kääriä hihat ja edes yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minua voi pitää taantumuksellisena [--], enkä voi kiistää saavani ilkeää iloa siitä, jos saan tyrmistyneitä reaktioita avautuessani. Hyvin alhaista, mutta tuskin kovin harvinaista tosin."

      Noo, en sanoisi sitä niin kovin alhaiseksi motiiviksi, inhimillistä se vain on vaikka ei ehkä moraalisesti täysin esikuvallista. Kun päivästä toiseen saa kuulla "edistysmielisten" omavanhurskasta ja itsetyytyväistä julistusta, niin kyllä siinä pieni kostonhimo herää vähän jokaisessa.

      Poista
    2. Minusta ei kannata masentua. Itse yritän kirjoittaa konservatismista, mutta huomaan koko ajan pohtivani onko tämä liian lässyä Sarastukseen. En tiedä, itse en kuitenkaan missään tapauksessa allekirjoita varsinkaan Murroksen kirjoitusten popkapinallista linjaa, en halua boostata niitä millään tavoin, enkä toisaalta yleensä käsitä mitä on traditio, jos siitä otetaan vain ulkoiset muodot tukemaan jotain poliittista käsitystä.

      Toisaalta itse kävin, ja monet muut kävivät, tuon fasistiksi ja rasistiksi syyttelyn läpi vuosituhannen vaihteessa. Joutui monesti pohtimaan olenko minä itse sekaisin ja näen maailman väärin. Joutuminen rasismista ja fasismista syytetyksi on todella masentavaa. Monet Suomen Sisun porukasta kävivät tämän läpi. Itse uskon, että tietyistä lieveilmiöistä huolimatta totuutta tässä on kuitenkin edistetty. Ainakin se on minusta selvää, että vaihtoehtoinen alistuminen valitseville näkemyksille, olisi ollut väärin.

      Poista
    3. Murroksen kirjoitusten linjaa tuskin Murros itsekään allekirjoittaa, aivan vakavissaan ainakaan.

      Poista
    4. Murroksen tekstit ovat Sarastuksenkin kontekstissa vähintään omituisia. Ne ovat perustaltaan täysin antitraditionalistisia, sillä ne jakavat vasemmistoanarkismille ominaisen eetoksen tyhjästä ponnistavasta Uudesta Yhteiskunnasta. Eli vuosi nolla, joka pyyhkii vanhan maailman tieltään ja joka nostaa sen tuhkista utopian. Puhtaimmillaan tätä ideologiaa toteutettiin Pol Potin Kambodzassa, jonka historiaa ei tarvinne tässä avata.

      Kaipa Murroksen ideana on ollut nostattaa henkeä, mutta en itse vallankumousretoriikkaa kaipaa. Enkä vain siksi, että se on tympeää, vaan koska se ei muutenkaan mene lainkaan yksiin traditionalismin hengen kanssa. Sitä en tarkoita, että kirjoituksia pitäisi muuten pehmentää, ei. Kynä on jatkossakin syytä pitää terävänä, mutta tuollaiset höyryämiset pistävät hieman raavituttamaan päätä.

      Noh, Sarastuksen kirjoittajat eivät olekaan yksimielistä sakkia, joten yhtenäistä linjaa olisikin mahdotonta luoda. Ja Murroksen tekstinkin hyväksyisin jonkinlaisena pilkkakirveenä vasemmistoradikaalien suuntaan: radikaaleja vastaan heidän omilla aseilla, heidän omalla retoriikallaan. Ja jos Mikakin sattui katsomaan edellisen A-Talkin, kuten ilmeisesti sattui, hänkin varmasti huomasi ohjelmassa paasanneiden vassarien taisteluretoriikan: uusi yhteiskunta luodaan luokkataistelun kautta porvarit tuhoamalla.

      Poista
  3. Pistänpä vielä tämänkin tänne; seuraava käännös on myös Zentropa-sivustolta, mutta se näyttäisi kirjoitetun ilmeisen vakavalla mielellä:

    "Jotkut ylistävät toimintaamme ja arvostavat poliittisia aloitteitamme mutta valittavat meidän profiloitumistamme ”fascisteiksi”... He pitävät [fascismia] liian hajottavana, väkivaltaisena, anakronistisena ja leimaavana... Nämä ihmiset eivät siis näytä ymmärtävän, että juuri tämä viiteryhmä ja tämä toimintamalli tekevät meistä sen mitä olemme ja mahdollistavat meidän saavutuksemme. Ilman [fascismin] mystiikkaa ja sen historiallista perspektiiviä, ilman sen sotilaiden ja sen marttyyrien alati läsnä olevia muistoja ei olisi myöskään antaumusta ja uhrivalmiutta, ilman näitä jäisi jäljelle vain joutavaa ja ohimenevää opiskelija-aktivismia, joka päätyisi leppoisan pikkuporvarilliseen vapaa-ajan politikointiin kaiken muun harrastelun ja kuluttamisen ohessa. Sitä taistelee aivan toisella draivilla sellaisen lipun alla, joka on aikaisemmin liehunut sivilisaation ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ja joka on verhonnut 17-vuotiaina kaatuneiden kavereiden arkkuja..."

    Hmh... Mitähän tuosta pitäisi ajatella? En tiedä kumpaa toivoisin enemmän: sitä, että tyypit tosissaan vai sitä että eivät ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tuosta pitäisi ajatella, että siinä puhuu paholaisen harhaan johtama? Tunne on ehkä hyvinkin oikea, mutta järjelliset johtopäätökset, jos niitä on, vääriä.

      Kysyin Valko-Venäjältä tulleelta papilta, että milloin kirkot yhdistyvät ja hän vastasi, että ihan heti sen jälkeen kun olemme kaikki tulleet järkiimme. Ei kai mitään muuta tietä edes ole.

      Poista
  4. Nuo kirjoituksen ajatukset tuntuivat kovin tutuilta. Erityisesti "rakastan mukavuutta". Minulla on omat pienet kuvioni ja työpaikka, säännölliset tulot, muutamat kaverit. Siitä huolimatta tunnen suurta ulkopuolisuutta koko yhteiskuntaa kohtaan. Tuntuu, ettei demokraattisten prosessien kautta vaikuttaminen enää onnistu. Katselen vain kuin lasin läpi ulkopuolista yhteiskuntaa. Luulen, että Euroopassa on miljoonia samoin tuntevia ihmisiä. Luulen, että lähivuosikymmenet vain odottavat kipinää. Pelkään sitä ja toivon sitä samaan aikaan.

    VastaaPoista
  5. Kaikesta huolimatta:

    http://www.youtube.com/watch?v=uhK1ER3B4Hg

    VastaaPoista
  6. Varmaan Sarastuksen kohdalla ei pidä olla liian kriittinen, vaikka monet kirjoitukset siellä ovat älyllisesti epärehellisiä, typeriä, omahyväisiä, ja ihan varmasti fasistisia. Kun taas siellä on sitten paljon juttuja, joita lukisi mielellään ihan valtamediasta, muita joita ei sieltä kuitenkin voi lukea, niin pakko siellä on joskus piipahtaa.

    Arvoa on myös pelkästään ihmisten rohkaisulla. Aina on helppo moittia toisia, varsinkin nyky-Suomen negatiivisessa ja latistavassa ilmapiirissä. A-talkin ihmisistäkin on helppo löytää huonot piirteet. Kiakkovieraan ajatukset olivat järjettömiä, vasemmistonainen olisi kaivannut laajempaa näkemystä, persu vääristeli asioita omaksi edukseen ja kokoomussetä ei vain ymmärtänyt koko asiasta mitään. Mutta oli hienoa, että kaikki olivat samassa pöydässä, ja kaikilla oli keskusteluun omaa annettavaa tasavertaisina ja arvokkaina kansalaisina. On ikävää, kun twitter-kansalaiset alkavat ottaa kaiken vain pelkkänä huumorina ja hauskojen meemien lähteenä. "Nyt popkornit esiin, nuo on niin idiootteja tyyppejä, ja minä itse olen tietenkin se oikea twitter-sananvapauden soturi ja kaikki pitävät minun hauskoista jutuistani."

    Välillä tuntuu, ettei sosiaalista mediaa kannattaisi lukea ollenkaan. Ei sillä, ei Aamulehden analyysit Kiakkovierasjuhlista ole yhtään sen parempia. Usein vaikuttaa siltä, että aina ongelmat ovat jonkun toisen syytä, sen roskaväen tai sen eliitin. Näen Sarastuksen ansion juuri toisenlaisen näkökulman luomisessa, ja typeriä mielipiteitä voi kyllä sietää. Mutta toivon toki lisää syvällistä ja toiset huomioon ottavaa analyysia, vähemmän omaa luokkaa ja omaa asemaa korostavaa omahyväisyyttä, ja kiitän kirjoittajia jo tähänastisesta!

    "Toiseus" pelkkänä sanana ilman mitään turhia painolasteja on lopulta ymmärtämisen arvoista - toiseus on eri asia kuin pahuus. Olisi parempi, jos mitään vallankumousta ei tarvittaisi, että voitaisiin tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan, antaa heille tilaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö taistelua ole - sitähän riittää aina. Se vain ei ole koskaan romantisoitavissa sellaiseksi kuin sen mielellään haluaisi. Ja ainakin omasta mielestäni motiiveilla on valtava merkitys: "Candida pro causa ense candido" oli Mannerheiminkin motto. Väärät motiivit aiheuttavat aina ongelmia jossain toisaalla, missä sitä ei koskaan odottanut.

    VastaaPoista