tiistai 24. syyskuuta 2013

Vermontin ajatollah herättää pahennusta

Käänsin Sarastukseen Aleksandr Isajevitsh Solzhenitsynin kuuluisan <Harvardin puheen> kesältä 1978. Solzhenitsyn oli puheensa aikoina ollut maanpaossa nelisen vuotta ja siitä ajasta noin puolet USA:n Vermontissa, missä hän maailmalta melko tehokkaasti eristäytyneenä keskittyi päätehtäväänsä, eli massiivisen Punainen pyörä -sarjan työstämiseen.

Tuo puhe Harvardissa oli melko drastinen avautuminen ja se järkytti aikoinaan niitä amerikkalaisia tomppeleita, jotka pitivät neuvostohallitusta vastaan vuosikymmenet taistelutta miestä automaattisesti omana hengenheimolaisenaan; heidän simppeliin maailmankuvaansa kun ei oikein istunut ajatus toisinajattelijasta, joka kieltäytyi pitämästä länsimaista mallia mitenkään esikuvallisena Venäjän tulevaa vapautumistakaan silmälläpitäen. Seitsemänkymmentäluvun lopussa Yhdysvalloissa nousussa olleen konservatismin näkökulmasta puheen saattoi tosin oikein hyvällä tahdolla tulkita pelkästään länsimaisen "liberalismin" (termin amerikkalaisessa merkityksessä) kritiikiksi, mutta lähemmässä tarkastelussa oman osansa kritiikistä saa moderni länsimainen elämäntapa kokonaisuudessaan, myös sen "konservatiiviset" (termin amerikkalaisessa merkityksessä) tulkinnat.

Juutalaisvastaisuus, amerikkalaisvastaisuus ja kulutusvastaisuus ovat tavallisia Solzhenitsynin suuntaan singottuja syytöksiä. Ensin mainittu anti-ismi on täysin kuvitteellinen (joka ei usko, kysyköön asiaa miehen puolijuutalaiselta Natalia-leskeltä) eikä siitä näy tässäkään puheessa jälkeäkään. Antiamerikkalainen tai pikemminkin anti-länsimaalainen Solzhenitsyn toki oli, mutta tässä kohtaa on syytä pitää mielessä, että hänen kritiikkinsä kohdistui ainoastaan näiden kulttuurien moderneihin hedonismin, materialismin ja konsumerismin rämettämiin muotoihin ja varsinkin siihen kuvitelmaan, että ne olisivat käypää vientitavaraa kaikkialle maailmaan. Ja kulutusvastaisuudessahan ei ole mitään vikaa.  

Solzhenitsyn ei ole helppo pala sen enempää amerikkalaisille neocon-tyypeille kuin eurooppalaisille vasemmistoliberaaleillekaan; viimeksi mainituista mm. Heinrich Böll ei tajunnut alkuunkaan, mistä Solzhenitsynin taistelussa ja elämäntyössä oli kyse, ja otettuaan karkotetun venäläisen kirjailijakollegansa saksalaisella lentokentällä vastaan (yhtenä ensimmäisistä länsimaisista intellektuelleista) Böll jauhoi hänelle melkoista uusvasemmistolaista soopaa, mihin Solzhenitsyn pelkästä kohteliaisuudesta ei siinä vaiheessa vielä vastannut mitään. Mutta Harvardin puheeseen tultaessa ylenpalttisen kohteliaisuuden päivät olivat jo menneen talven lumia, ja Solzhenitsyn antoi tulla tavalla, joka osaltaan vakiinnutti hänelle tietyissä piireissä pilkkanimen "venäläinen ajatollah". Miksi venäläinen kristitty rinnastettiin iranilaisiin shiia-uskonoppineisiin? No, koska taantumus; koska keskiaikainen obskurantismi; koska uskonnollinen fanatismi!

En ole aivan varma, kuka ajatollah-herjaa ensimmäisen kerran käytti, mutta sitä ovat viljelleet paitsi länsimaiset vasemmistoliberaalit myös venäläisen dissidenttiliikkeen liberaaleimmat jäsenet, sellaiset kuin vaikkapa Jefim Etkind. Vielä melko hiljattain Solzhenitsynia tituleerasi ajatollahiksi surullisenkuuluisa aivovamma-ateisti Christopher Hitchens. Hänen kaltaistensa miesten Solzhenitsyn-antipatia olisi minulle riittävä syy fanittaa tätä "ajatollahia" täysillä, mutta toki asiallisempiakin syitä on paljon.

Epäilemättä Solzhenitsynin ihmiskuva on hieman epärealistinen, sillä sen pohjalta kehitellyt suunnitelmat vaikkapa Venäjän nostamiseksi takaisin jaloilleen kommunismin vuosikymmenten tuhoista eivät ole oikein tästä maailmasta. Ehkä on hänen ortodoksisen taustansa peruja se, että hänellä oli sittenkin vähän ylimitoitetut käsitykset ihmisten kyvystä katua sekä uudistua mieleltään ja sielultaan. Tämä lajimme koostuu etupäässä ahneista, lyhytnäköisistä, himokkaista ja materialistisia elukoista, ja siksi moderni länsimaistyyppinen paskasivilisaatio jatkaa triumfiaan kaikkialla tällä planeetalla kunnes se tekee lopun kaikesta sivilisaatiosta, ehkä torakkaa kehittynemmistä elämänmuodoistakin. (Eipä silti, että se minua mainittavasti itkettäisi.)

***

Itse tekstistä vielä sen verran, että käännös on tietenkin täysin epävirallinen. Puhe on alunperin laadittu venäjäksi, jota en niin paljoa osaa, että pystyisin kääntämään siitä suoraan. Eli on syytä pitää mielessä, että kyseessä on käännöksen käännös, siis kopion kopio. Käytin käännökseni pohjana etupäässä englanninkielistä <versiota> ja muutamissa kimuranteimmissa kohdissa tarkastelin myös ranskantajan tekemiä <ratkaisuja>. Eiköhän juttu ole ainakin sinne päin.             

torstai 12. syyskuuta 2013

Maaloula, Syyria

Maaloulan taajama jäi jokin aika sitten Syyrian kapinallisten käsiin, ja pahalta näyttää. Onko seuraavana vuorossa Aleppo? Jos tämä vanha suurkaupunki, joka tunnetaan mm. maineikkaan silkkitien eräänä solmukohtana, lipeää hallituksen joukkojen valvonnasta, se voi tietää kristityn Syyrian lopun alkua.

Ivan Rioufulin eilinen <kolumni> Figaron verkkoversiossa oli taas kerran täyttä asiaa. Jo jutun alkuperäinen otsikko ("Ranskalais-amerikkalaisen fiaskon opetuksia") itse asiassa tiivistää kaiken oleellisen. Tässä jutun käännös:

"Syyrian tiettyjen kapinallisryhmien pidäkkeettömästä väkivallasta ja julmuudesta kantautuneiden todisteiden valossa Yhdysvaltain ja Ranskan politiikka osoittautuu uskomattoman kevytmieliseksi. Kyseiset maat ovat valmiita yhdistämään voimansa näiden ryhmien kanssa taistellakseen Bashar al-Assadia vastaan, joka ei hänkään ole mikään pulmunen, myönnettäköön. Keskiviikkoinen Le Monde –lehti julkaisi viisi kuukautta kapinallisryhmä al-Nosran panttivankina viruneen italialaisen journalistin Domenico Quiricon ahdistavan jutun: ”Kohtasin pahuuden maan”, kirjoittaa tämä alun perin Syyrian vapaaseen armeijaan luottamusta tuntenut mies. Uutistoimisto AFP taas raportoi tänä aamuna Maaloulan taajaman asukkaiden tilanteesta; tämä ikivanha kristittyjen asuttama paikkakunta joutui hiljattain jihadistien käsiin. ”Tulimme näyttämään ristiretkeläisille taivaan merkit”, he huusivat erään todistajan mukaan. [--] Toinen kristitty kertoo: ”He nostivat pistoolin erään naapurimme ohimolle ja vaativat häntä kääntymään islamiin sanomalla ’ei ole muuta jumalaa kuin Jumala’.” Maaloulan muslimiasukkaat olivat riemuissaan: ”Naiset tulivat parvekkeilleen ja päästivät ilonsa ilmoille, lapset tekivät samoin.” [--]
 
Barack Obamalla ja François Hollandella ei pitäisi olla mitään tekemistä tämän kriisin kanssa; ainoa mitä he voivat saada aikaan, on Assadin suojelemien kristittyjen tilanteen paheneminen. Obama ja Hollande ovatkin suuressa kiitollisuudenvelassa Vladimir Putinille, jonka aloite Syyrian laittomien aseiden alistamisesta kansainväliseen kontrolliin on vähentänyt sotilaallisen iskun todennäköisyyttä. Rauhantekijäksi ryhtyneen Venäjän presidentin ottama selkeä Yhdysvaltain vastainen kanta tulee todennäköisesti johtamaan siihen, että amerikkalais-venäläinen suurvalta-asetelma on jatkossa tasapainoisempi kuin mihin olemme vähään aikaan tottuneet. Ylipäätään tämän amerikkalais-ranskalaisen seikkailun kokema fiasko merkitsee länsimaisen hegemonian loppua kansainvälisellä näyttämöllä. Se ei välttämättä ole hassumpi juttu. [--] Yhdysvaltain on luovuttava kuvitellusta maailmanpoliisin roolistaan. Ranskan on jo aika myöntää, että sen rahkeet eivät riitä suurvaltaunelmien lunastamiseen. Tämän Hollanden aiotun rangaistusretken tärkein tavoite olikin huomion suuntaaminen pois maan vakavista sisäisistä ongelmista. Kaikkien länsimaiden olisi jatkossa keskityttävä ulkoisten seikkailujen asemesta oman maaperänsä turvaamiseen tai takaisinvaltaamiseen. Erityisen tärkeää tämä olisi kaikin tavoin heikolle Ranskalle."