torstai 1. elokuuta 2013

Hullu saarnaaja

"Jumalan teatteri on sirkusta eikä seuranäytelmää."
- Monsignor Adolf Carling

Imatran <kohusaarnan> kaltaista väkevää julistusta ei kovin usein Suomessa ainakaan valtalinjan kirkkojen pöntöistä kuule. Valitettavasti. Luettuna teksti vaikuttaa suorastaan raivoisalta, mutta kuultuna (esim. oheisesta youtube-linkistä) sanoma hieman latistuu, sillä pastorin äänenvoimakkuus on rauhallinen ja intonaatio perisuomalaisen flegmaattinen; sylki ei selvästikään roisku eikä nyrkkiä lyödä saarnastuolin reunaan. Valitettavasti. Mutta homilian sisältö on siis täyttä asiaa yhtä kaikki. 

Sikäli kuin mitään ymmärrän, saarnan luterilaisesta oikeaoppisuudesta ei ole pienintäkään epäilystä, vaikka evankeliumi ehkä vähän jäikin lain varjoon. Mutta nämä korkeaopilliset finessit eivät minulla ole tässä nyt topiikkina (enhän minä teologi olekaan, luterilainen vielä vähemmän). Minua ilahduttaa erityisesti se, että kyseinen pastori ei pyri vähimmässäkään määrin miellyttämään kuulijoitaan pelkästä miellyttämisen ilosta.

***  

Adolf Carling (1882-1966) oli ensimmäinen äidinkielenään suomea puhuva (ei tosin ensimmäinen suomalainen) katolinen pappi sitten 1500-luvun. Isä Carlingilla oli tulinen luonne, mikä ilmeni myös hänen saarnoissaan. Varsinaisena polyglottina Carling kykeni saarnaamaan monilla kielillä, ja nuorena kirkkoherrana Viipurin pyhän Hyacinthuksen seurakunnassa autonomian ajan viimeisinä vuosina hän useimmiten saarnasi puolaksi ja suomeksi, joskus ruotsiksi, venäjäksi, saksaksi tai ranskaksi. Olipa kieli mikä hyvänsä, saarnojen sisältö oli sitä itseään; toisinaan väki kuunteli tukka pystyssä kun pöntöstä tuli suoraa huutoa ja kirkkoherra huitoi niin että kirjat lentelivät pitkin lattioita. Sillälailla!

Vanhana miehenä Carling valitteli jossakin kirjeessään, kuinka "tätimäiseksi" ja "araksi" hiippakunnan meno oli muuttunut. Jos meininki oli joskus vuoden 1950 tienoilla Helsingin katolisessa hiippakunnassa "tätimäistä", niin mitähän Carling tuumisi nyky-Suomen kirkkojen kukkahattujen virityksistä? Ja kun puhun nyky-Suomen kirkoista, tarkoitan kaikkia kirkkoja, myös omaani.

***

No, ei huutamista tietenkään ole mukava kuunnella varsinkaan kirkon penkissä enkä oikeasti kaipaa sellaista. Mutta tämä Imatran tapaus on kyllä tervetullut muistutus siitä mistä kristinuskossa on kysymys. Ei ole kyse (viime kädessä) kodista, ei isänmaasta, ei edes "uskonnosta"; ei ole tarkoitus (viime kädessä) parannella maailmaa, ei edesauttaa tasa-arvoa eikä poistaa nälkää tältä pallolta. Kristinuskoa on iät ja ajat käytetty monenlaisten toisarvoisuuksien verhona ja perusteluna. Moni nykyinen kukkahattu kammoaa niitä 30-lukulaisia AKS-pappeja jotka samassa lauseessa uskoivat "Jumalaan ja Suur-Suomeen"; sellaista sietääkin kammota. Mutta on erehdys luulla, että nykymuotoinen sekä teologisesti että yhteiskunnallisesti äärimmäisen liberaali sananselitys olisi yhtään sen aidommin kristillistä; sitä se ei ole vaan pikemminkin poroporvarillista vesivelliä, jossa ei ole rahtuakaan aidon kristinuskon todellisesta radikalismista. Juuri siksi tämän Imatran pastorin saarna ilmeisesti herättikin niin voimakasta pahennusta kummankin sukupuolen kukkahattutädeissä.

Varsinkin latinalaisessa Amerikassa kirkko on viimeisen vuosisadan aikana horjahdellut yhteiskuntaopetuksessaan kahden yhtä turmiollisen ääripään välillä. Olen käsitellyt sekä noita konservatiivisia yksityisomaisuuden palvojia että vapautuksen teologejakin mm. tässä <kirjoituksessa>, joten eipä näistä nyt tämän enempää. 
  

2 kommenttia:

  1. Radikaalina komlementarianistina väitän kuitenkin saarnaa vastaan niin paljon, että ei voida puhua suoranaisesta alamaissuhteesta kumpaakaan suuntaan. Aviorikos on myös aviorikos teki sen sitten hetero tai homo. Siinä ei ole eroa. Niille, jotka elävät avioliitossa se on ehkä vielä raskaampi synti kuin niille, jotka elävät avioliiton ulkopuolella.

    Saarnan loppu oli minusta myös nolo. Ehkä se käsien nostattaminen vielä oli perusteltua, mutta ei enää ehtoollisen jakajan esiin nostaminen. Olisi ollut eri asia, jos nainen olisi asettanut ehtoollisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No myönnetään että se käsien nostattaminen ja varsinkin se suora kyseleminen ihmisten Jumala-suhteesta oli vähän turhan hellarimeininkiä. Ja olihan siinä muutakin vähän kyseenalaista, mutta kylläpä saarna ainakin erottui siitä liirumlaarumista mikä on nykyään normina vähän kaikissa kirkoissa.

      Poista