keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Pari sanaa vaihteeksi Ylen puolesta

Ylen kanavien multikultturalistinen agenda tietenkin tympäisee jokaista tervejärkistä suomalaista. Ylen yhteiskunnalliset ajankohtaisohjelmat ja historiadokumentit ovat enimmäkseen silkkaa propagandaa, tämä on selvä kuin pläkki. Absoluuttisen epäkorrekti <Yle watch -blogi> on kaikessa kielellisessä brutaaliudessaan ja jopa minun mittapuuni mukaan asiallisesti ottaen liioittelevassa paranoiassaan hauskaa luettavaa (absoluuttiseksi blogin epäkorrektiuden tekee tietysti sen reipashenkinen - vaikka toki hieman liiallinen - antisemitismi, mikä seikka korostuu erityisen räikeästi muun "konservatiivisen" blogosfäärin shabbos goy -tasoisen filosemitismin taustaa vasten). 

Mutta tämän valtionyhtiön kanavilta tulee muutakin kuin dokumentteja. Ja fiktion puolella Ylen rooli tässä maassa näyttääkin jo huomattavasti positiivisemmalta; itse asiassa tunnustan, että omasta puolestani maksan mielelläni tätä niin monien kiroamaa Yle-veroa, ja syy tähän on juuri yhtiön tuottaman fiktion ja muun kulttuurituotannon korkeatasoisuus. Jos täällä oltaisiin kokonaan kaupallisten kanavien varassa, niin itku pääsisi. Voitteko kuvitella, että joku "maikkari", uusista kaupallisista ilmaiskanavista puhumattakaan, olisi tarjonnut suomalaiselle tv-kansalle viimekeväiset nelipäiväiset Wagner-orgiat? Lukuisten muiden suomalaisten tavoin minä näin (ja kuulin) muutama kuukausi sitten Ring-sarjan ensimmäistä kertaa elämässäni kokonaisuudessaan, vaikka libreton pohjana oleva tarina tietysti oli vanhastaan pääosin tuttu muista lähteistä. Muutenkin juuri Ylen Teema-kanava ansaitsee kiitoksen valtavirrasta usein rajustikin poikkeavasta elokuva- ja kulttuuritarjonnasta.

Jo mainitut uudet kaupalliset ilmaiskanavat muistuttavat tarjonnaltaan niin paljon toisiaan, että tämä markkinoiden ylistetty "vapaus" alkaa vaikuttaa kyyniseltä vitsiltä. En ole ensimmäinen joka panee merkille näiden kanavien amerikkalaisuuden, jonka rinnalla jopa vanha MTV3 vaikuttaa suomalaisen kulttuuripatriotismin linnakkeelta. Amerikka on tietysti suuri maa ja siellä tehdään paljon korkeatasoistakin kulttuuria. Mutta nämäkin indie-tuotokset löytävät tiensä suomalaisen kulttuurinkuluttajan ulottuville todennäköisimmin juuri Ylen kanavien kautta. Amerikkalainen valtavirtaelokuva ja tv-sitcomit ovat lähes poikkeuksetta p*skaa; mitä muuta ne voisivat olla, kun ne on tehty ns. suuren yleisön makua silmällä pitäen?

Entisinä aikoina korkeatasoisen taiteen synnyn mahdollistivat mesenaatit, lähinnä joko varakkaat yksityishenkilöt tai kirkot. Ilman tätä taloudellista tukea koko planeetta olisi nyt kulttuurinen autiomaa. Vielä niin myöhään kuin 1900-luvulla moni mestariteos olisi jäänyt syntymättä ilman ulkopuolista tukea. Vain yksi esimerkki: George Herrimanin luoma nerokas ja surrealistinen sarjakuva Krazy Kat kukoisti lyhyen aikaa upporikkaan William Randolph Hearstin suojeluksessa; tämä sanomalehtimoguli näet rakasti tuota sarjakuvaa, ja sitä julkaistiin hänen omistamassaan New York Evening Journal -lehdessä vuosina 1913-1944. Hearst olikin lähes ainoa, joka Herrimanin outoa maailmaa ymmärsi, kaikilta muilta amerikkalaisilta se meni yli niin että hilse pöllysi. Kun Hearstista aika jätti, loppui myös Krazy Katin ilmestyminen. Mutta suurin osa stripeistä oli tallella ja ne ovat edelleenkin nautittavinamme albumeiden muodossa.

Konst. Pupp lukee lakia Ignatz-hiirelle; mutta ei
lukisi, jos se olisi kiinni "suuresta yleisöstä"...
Nyky-Suomessa merkittävin mesenaatti on käytännössä valtio, television osalta siis yhtä kuin Yle. Myös kotimainen kulttuuritarjonta on pitkälti sen varassa ainakin mitä televisioon tulee. Jos Ylen ajankohtaistoimitusten "kulttuurimarxilaiset" painotukset ottavatkin päähän, niin sitä tasapainottaa yhtiön kiistatta isänmaallinen rooli ylikansallisen (lue: anglo-amerikkalaisen) massap*skan ainoana realistisena vaihtoehtona tässä maassa.        

      

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Paavi Franciscuksen viestintäongelma

Läntisen valtamedian käsitys kristinuskosta on tunnetusti omituinen. Mutta aivan ällistyttävä on lehdistön tapa tulkita paavin sanoja. Näin kävi myös paavi Franciscuksen palatessa Brasilian paimenmatkaltaan ja hänen vastatessaan kysymyksiin kirkon homokannasta. Emil Anton kirjoitti varsinaisesta aiheesta <täällä> kärsivällisemmin, maltillisemmin ja pitkämielisemmin kuin kaltaiseni koleerikko ikinä osaisi. Mutta sanottakoon tässä nyt pari kunnioittavan kriittistä sanaa paavista itsestään.

Jos valtalehdistöllä on vaikeuksia tulkita kristinuskoa puolueettomasti tai ylipäätään edes ymmärtää sitä, niin on paaveillakin ollut omat ongelmansa kommunikoinnissa ns. julkisen sanan kanssa. Franciscuksen edeltäjä Benedictus oppi varsin nopeasti valitsemaan sanansa sen jälkeen kun hän joutui viittä vaille lynkatuksi "islamofobiastaan" Regensburgin puheensa takia vuonna 2006. Mahtaakohan Franciscus oppia? Pahalta alkaa näyttää. Hänhän itse myönsi jo heti valituksi tultuaan olevansa harvinaisen epäjärjestelmällinen ihminen. Pakko se on alkaa uskoa.

"Ei mene viikkoakaan ilman että joku paavi Franciscuksen suusta livahtanut pikku lause aiheuttaa uutisen". Näin kirjoitti <täällä> jo kesäkuun alussa muuan Vatikaanin tarkkailija (ja myötämielinen sellainen). Vaikka siis läntistä valtalehdistöä voi perustellusti syyttää räikeästä puolueellisuudesta ja skandaalihakuisuudesta uutisoinnissaan, sanojaan hieman paremmin punnitseva paavi ei ainakaan kirkon mediaimagoa pahentaisi. Paavi ei ilmeisesti voi itselleen mitään, joten näihin on parasta totuttautua tulevaisuudessakin. 

Viime kädessähän onkin tietysti niin, että on aivan yksi lysti mitä ns. maailma kirkosta ajattelee. Siksi en oikein jaksa nähdä mieltä Emil Antonin ylle linkitetystä artikkelista löytyvälle toiveelle dialogista. Näin Anton:

[M]iten olisi todellisen dialogin aloittaminen? Miten olisi avoin, tasapuolinen julkinen keskustelu, jossa eri ideologiat, maailmankatsomukset ja uskomukset tulisivat saman pöydän ääreen kunnioittavasti, kuunnellen, perustellen ja toisiltaan oppien? Ehkä osoittautuisi, ettei kirkko olekaan vain tuhovoima yhteiskunnassa. Ehkä kykenisimme näkemään sen toivon ja ilon, josta 3 miljoonan nuoren kristillinen festivaali kertoo. Ehkä pääsisimme eroon siitä pahamaineisesta vihapuheesta, ehkä löytäisimme toisemme ihmisinä ja tovereina, jotka kuitenkin lopulta olemme jollain lailla samassa veneessä.
Saahan sitä toivoa. Vaikka kyynisyyttä pitäisi välttää kuin ruttoa, myönnän että minusta dialogi kaiken kaikkiaan on yliarvostettua ja että sen onnistumisen edellytyksiä erityisesti kristittyjen ja maailman välillä sopii epäillä. Hieman tätä aihepiiriä sivuten kirjoitin jonkin aikaa sitten <tällaisen> jutun; se sopinee aika hyvin tähänkin yhteyteen.    

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Piispa Tutu, maailman ainoa poliittisesti korrekti prelaatti?

Harva ulkoiselta olemukseltaan yhtä klerikaalinen prelaatti herättää niin ihastunutta hyminää länsimaiden liberaalien keskuudessa kuin piispa Desmond Tutu. Apartheid eli "rotuerottelu" tunnetusti oli Äiti-Afrikan kaikkien ongelmien alfa ja omega, ja kun Tutu oli apartheidin vastaisen taistelun etulinjassa, ei hänen nauttimaansa arvostusta tarvitse ihmetellä. Nykyään apartheid on onneksi jo taakse jäänyt paha uni, ja ilmankos Afrikalla nyt meneekin niin loistavasti. Mutta voi! kaikkihan tietävät, että Taistelu Oikeudenmukaisuuden puolesta ei vielä sittenkään ole ohi. Homofobia näet on ihan rasismiin verratava henkinen ruttotauti. Ja tässäkin asiassa piispa Tutu on Oikein Ajattelevien eturintamassa: <Kumbaya my Lord, kumbaya!11!!>

Piispa ei <näemmä> halua palvoa "homofobista Jumalaa". No kukapa nyt sellaista haluaisi. Mutta mitä reverendissimus mahtaa tällä homofobialla ymmärtää? Se ei selviä oheisesta lakonisesta uutisesta. Jos kyse on todellisten tai kuviteltujen homojen julmasta vainosta ja suoranaisista lynkkauksista, mikä sivumennen sanoen on kaikkialla Afrikassa (myös piispa Tutun omassa kotimaassa <Azaniassa>) hyvin tavallinen ilmiö, ei piispan kantaa ole syytä ihmetellä. Mutta valitettavasti näyttää siltä, että "homofobian" piiriin kuuluuvat piispa Tutun mielestä myös kirkon klassinen seksuaalietiikka ja opetus avioliitosta miehen ja naisen liittona. Tämän voi päätellä siitä, että Tutu ei avaudu tästä aiheesta nyt ensimmäistä kertaa; hänhän on nillittänyt oman anglikaanisen kirkkonsa virallisesta "homofobiasta" jo useampaan otteeseen aikaisemminkin, ja hänen tulilinjallaan on ollut mm. avoimesti homoseksuaalisessa parisuhteessa elävien pappien kirkon johdon taholta kokema "ahdistelu". Aikalailla samaa siis näyttää "homofobia" Tutulle merkitsevän kuin lännen tärähtäneistöllekin.

Eli ei muuta kuin terve menoa siihen "toiseen paikkaan" minunkin puolestani...        

torstai 11. heinäkuuta 2013

Yksi meistä -aloite

Vielä Päivi Räsäsen kohutun puheen teemoihin liittyen:

Onko mielestänne normaalia, että <eläinkokeiden välttämiseksi aletaan käyttää ihmissikiöitä laboratoriomateriaalina>? Ellei ole, käykää allekirjoittamassa EU-kansalaisaloite ”Yksi meistä” <näillä sivuilla>.

(Älkää nyt pitäkö tätä pikku bloggausta minään rajoittamattomien eläinkokeiden kannatuspuheenvuorona; kosmetiikkateollisuus ja muut turhuuden markkinat voisivat minun puolestani kokeilla tuotteitaan mieluummin vaikkapa aikuisiin asiakkaisiinsa kuin viattomiin luontokappaleisiin. Mutta tämä kysymys ansaitsisi kokonaan oman kirjoituksen.)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Räsäset kansanlähetyspäivillä

Ministeri Päivi Räsäsen ja hänen puolisonsa pastori Niilo Räsäsen viime lauantaina Kankaanpään kansanlähetyspäivillä pitämät <puheet> ovat herättäneet uusateistisessa ja muussa klassiselle kristinuskolle vihamielisessä blogosfäärissä odotetunkaltaisia eli idioottimaisia reaktioita. Tosiasiassa en itsekään komppaa aivan täysillä noita puheenvuoroja. Päivi Räsäsen osuudesta en kyllä keksi mitään vastaan sanottavaa, allekirjoitan sen täysin. (Lisäksi toivon, ettei Räsänen erehdy liikoja selittelemään sanojaan uskontolukutaidottomille tolvanoille siitäkään huolimatta, että nämä ilman muuta näkevät tässä tilaisuuden vaatia hänen eroaan ministerinvirasta.) Mutta Niilo Räsäsen puheessa on mielestäni hieman harkitsemattomia ilmauksia.

Lähinnä tämä minua vähän tökkii: 
”Lähes kaksituhatta vuotta kristillisessä kirkossa on ollut itsestään selvyys, että Raamattu on Jumalan sanaa ja ilmoitusta. Raamatun keskus on Kristus. Kristuksessa on pelastus, josta Raamattu kertoo riittävästi ja luotettavasti. Kaikki kristilliset kirkkokunnat ovat olleet tässä asiassa yksimielisiä. Katolilaiset, ortodoksit ja reformaatiokirkot ovat pitäneet Raamattua yksimielisesti auktoriteettina, koska se on Jumalan ilmoitusta ja Jumalan sanaa. Nyt kuitenkin olemme tulleet sellaiseen tilanteeseen, jossa tämä itsestään selvyys on asetettu kyseenalaiseksi. Kirkon perustus on ollut Jumalan sanassa, mutta nyt itse Jumalan sana on asetettu kyseenalaiseksi, Niilo Räsänen sanoi.” [vahvennus minun]   
Mutta ei Raamattu sellaisenaan ole ollut mikään de facto ylin auktoriteetti millekään muulle uskonsuunnalle kuin Geneven perinteeseen nojautuville ”vasemman laidan” reformoiduille ja siinäkin joukossa ehkä aikaisintaan 1800-luvulla ja pääasiallisesti Amerikassa syntyneille herätysliikkeille, joita voi luonnehtia toisen, kolmannen tai kymmenennen asteen reformoiduiksi.

Pastori Räsänen ei kuitenkaan ole reformoitu vaan luterilainen (olkoon ”viidesläinen” tai ei) ja hyvin tietää sola scriptura –periaatteen tarkoittavan nimestään huolimatta käytännössä sitä, että Raamattua luetaan luterilaisten tunnustuskirjojen valossa; lisäksi – ja tämä on ehkä vielä tärkeämpää – Räsänen varmasti tietää, ettei ilmaisu ”Jumalan Sana” välttämättä tarkoita Raamatun kirjainta vaan jotain paljon, paljon arvokkaampaa; no, tämä kyllä tulee vähintään implisiittisesti ilmi jo tuossa pastori Räsäsen puheessa, mutta olisi asian voinut sanoa selvemminkin. Ortodokseilla ja katolilaisilla on omat Raamatun ja kirkon tradition välistä suhdetta koskevat opetuksensa, mutta ei niistä tämän enempää.

***
Miksi tämä nillitys? Siksi, että monin paikoin blogosfäärissä näkyy Räsästen puheista otetun silmätikuksi juuri tuo raamattukeskeisyys ja siitä on revitty toinen toistaan typerämpiä kommentteja, joiden keskeinen yhteinen nimittäjä on oletus kristittyjen mielivaltaisuudesta raamatuntulkinnassaan. Selvähän se että varsinkin VT:sta voisi halutessaan poimia toinen toistaan oudompia opinkappaleita ja niillä oikeuttaa mitä hirveimpiä käytäntöjä, mutta vain pienet kultit ja lahkot ovat tällaista harrastaneet.

Esimerkiksi kirkon virkaa, ihmiselämän pyhyyttä sekä perhe- ja seksuaalietiikkaa (nämähän ne eniten nyky-Suomessa tapetilla ovat) koskevaa opetusta ei siis kannattaisi perustella ennen muuta Raamatulla vaan pikemminkin kirkon traditiolla (jonka ytimessä Raamattu toki elää). Se ei tietenkään vähentäisi ateistien ja liberaalikrisseleiden klassista kristinuskoa kohtaan suuntaamaa kritiikkiä, mutta ainakin vähän jäntevöittäisi ja järkevöittäisi sitä. Mutta ehkä tämä irrottautuminen virheellisestä puhetavasta on vuosisatojen patinoiman luterilaisen itseymmärryksen omaavalta kristityltä liikaa vaadittu.    

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Egypti: Mursin lähtö ilouutinen maan kristityille?

Arabikevään tapahtumista Syyrian jälkeen dramaattisimmat nähtiin Egyptissä. Maassa on miljoonien kristittyjen ikivanha vähemmistö, jolle muslimiveljien valtaannousu tuon kirotun "kevään" yhteydessä oli todella pahaenteinen uutinen. Viimeisimmät vaiheet Egyptin kuohunnassa kuitenkin ovat tuoneet vähän valoa tunnelin päähän.  

Seuraava kristillinen puheenvuoro on julkaistu AED:n eli ”Ahdingossa elävien kirkkojen avustusjärjestön” (Aide à l’Eglise en Détresse) sivuilla muutama päivä sitten. Olen taas kääntänyt kaikkein oleellisimmat kohdat tähän. Alkuperäisen kirjoituksen voi lukea <täällä>. Muistutetaan vielä, että tämä kirjoitus on julkaistu juuri ennen näitä melko verisiä välikohtauksia Kairossa.

Isä Rafik Greiche, Egyptin piispainkokouksen lehdistövastaava, on sitä mieltä, että presidentti Mursin ero on iloinen uutinen maan kristityille.

”Armeija toteuttaa kansan tahtoa. Nämä viime päivät ovat osoittaneet tämän kiistattomasti [--].  
Tietyt läntiset mediat kuvaavat tapahtumia vallankaappauksena. Kaappaus (putsch) olisi kuitenkin sellainen tilanne, jossa upseerit anastavat vallan kansan tahdon vastaisesti, ja tästä nimenomaan ei ole nyt kyse Egyptissä. Armeija päinvastoin tahtoi ehkäistä sen verenvuodatuksen, jolla Muslimiveljeskunta on uhkaillut. [--]
Mursin lähtö ja uusi poliittinen alku merkitsevät hyviä uutisia meille Egyptin kristityille ja koko maalle. Toivomme, ettei meitä syrjäytetä tulevasta poliittisesta prosessista.
Muslimiveljistä ei ole hallitsemaan tätä maata. Heitä on alusta saakka kiinnostanut vain islamilaisen kalifaatin rakentaminen eikä Egyptin kansakunnan etu. Kansa ei tätä enää siedä.”

Isä Greiche pelkää, että vallasta syöstyt muslimiveljet hautovat kostoa ja valmistautuvat lietsomaan levottomuuksia [--].

Kaikesta huolimatta isä Greiche vakuuttaa optimistisuuttaan pitkällä tähtäimellä. Voisinpa yhtyä optimismiin. Myös vähän tendenssimäinen puhe "kansan tahdosta" epäilyttää. Mikä on Mursin ja muslimiveljien todellinen kannatus mukaan lukien Egyptin syvä maaseutu? Pahoin pelkään, että se on korkeampi kuin  isä Greiche uskoo. Armeijaa taidetaan tarvita remmissä vielä pitkään.