keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Ranska USA:n sätkynukkena Syyriassa


Syyriasta en ole toistaiseksi paljoa puhunut. Tilanne tympäisee minua niin. Mutta käännän tähän katolisen puheenvuoron, jonka kärki on suunnattu erityisesti Ranskan sosialistihallituksen omituista aktivoitumista amerikkalaisten myötäjuoksijaksi tässä kysymyksessä. Puheenvuoro on julkaistu AED:n eli ”Ahdingossa elävien kirkkojen avustusjärjestön” (Aide à l’Eglise en Détresse) sivuilla toissapäivänä 24.6. Nimenomaan paikallisten kristittyjen ahdinkoa pitäisi lännessäkin ennen kaikkea muuta ajatella; kapinallisten voitto ei tiedä heille mitään hyvää; Assadin dynastian hallitessa heidän tilanteensa on ollut varsin kelvollinen, parempi kuin missään muussa Lähi-idän maassa pois lukien ehkä Libanon. Kirjoituksen voi lukea alkuperäisessä muodossaan <täällä>.

  
Viimeisen kahden vuoden ajan Syyria on ollut kansainvälisen ajojahdin kohteena, ja meitä [ranskalaisiakin] on kehotettu kantamaan hiljaa kortemme kekoon tämän maailman vanhimpiin kuuluvan maan tuhoamisessa. Tapaus on mutkikas ja sitä koskeva julkinen yksimielisyys ylhäältä päin pakotettua, poikkeavia mielipiteitä on vaikea kuulla. Mutta nyt, kun amerikkalaiset ovat päättäneet alkaa aseistaa kapinallisia ja eurooppalaiset – ranskalaiset eritoten – näyttävät nöyrästi heitä seuraavan, on tullut aika lopettaa tämä ilveily. Syyrian kansan ja sen kaikkien uskontokuntien nimessä, tämän hävityksen on loputtava. Jo riittää! Tapaus on mutkikas, myönnetään. Hallinto on kiistatta autoritaarinen, mutta mistä lähtien kansainvälisellä yhteisöllä on tämän nojalla ollut lupa tehdä päätös kokonaisen maan tuhoamisesta? Onko Syyria muka alueen ainoa diktatuuri? Eikö pitäisi iskeä myös Saudi-Arabiaan ja Qatariin, muista puhumatta? Ja kuinka maan jauhaminen tomuksi voi millään tavalla auttaa sitä?  
Kaksi vuotta sitten Syyrian talous kasvoi kahdeksan prosentin vuosivauhdilla, ja se oli, Libanon pois lukien, kristityille kansalaisilleen Lähi-idän ongelmattomin maa elää. Näiden kahden vuoden aikana 90 000 ihmistä on kuollut ja satoja tuhansia ihmisiä on joutunut joko sisäiseen tai ulkoiseen maanpakolaisuuteen [--].Monilla mailla on omat intressinsä edesauttaa Syyrian hajoamista, alkaen amerikkalaisista, joilla on paitsi energiapoliittiset syynsä myös tarve heikentää Venäjän jalansijaa tällä alueella; qatarilaiset puolestaan pyrkivät heikentämään shiialaisuutta ja parantamaan omaa asemaansa sunniyhteisössä. Mutta Ranska?     
Ranskan ulkopoliittiset linjaukset Syyrian tapauksessa ovat vaikeasti ymmärrettävissä. Mitä ihmeen etuja me voimme tällaisesta politiikasta odottaa? Haluammeko me vain olla mieliksi amerikkalaisille ja qatarilaisille? [--] Ranskalla, jolla on historiallisesti läheiset suhteet sekä Syyriaan että Lähi-idän kristillisiin yhteisöihin, on siis kaksinkertainen velvollisuus toimia tässä kysymyksessä vastuullisesti. Kuinka voidaan edes ajatella kapinallisten aseistamista, kun kaikki tietävät kapinaliikkeen Al Qaidan islamistien läpikotaisin soluttamaksi? Kuka osaa selittää auki sen absurdin tilanteen, että Ranska aseistaa Syyriassa samaa joukkoa, jota vastaan se taistelee Malissa? Entä onko Syyrian jälkeen vuorossa Libanonin hajottaminen ja sen maan kristittyjen yhteisöjen hävittäminen?   
Entä Syyrian väestö? Sen tilanne näyttää olevan strategiemme huolista vähäisin. Tämä suurelta osin ulkopuolelta ruokittu ja rahoitettu kaaos on Syyrian kansan ja erityisesti Syyrian kristittyjen näkökulmasta yksinkertaisesti rikollista politiikkaa. Tämän on loputtava ja poliittiseen ratkaisuun on pyrittävä mitä pikimmin [--]. [Marc Fromager]


***

edit. klo. 15:10

Eli Libanonin puolellakin tilanne on siis eskaloitumaan päin: tässä Jukka Aakulan Kansankokonaisuus-blogista poimimani <linkki>.

Kun nyt linkittämään alettiin, niin menköön vielä <tämä>.


2 kommenttia:

  1. Tämä on yksi niitä juttuja, joiden vuoksi ns. "länsimaiden tuho" tuntuu tavallaan ihan oikeudenmukaiselta.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista