lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ne tekevät sen itse (taas)

Pian kolme vuotta sitten kirjoitin <tämmöisen> pienen blogijutun. Parodiahorisontti tulee pelottavan lähelle tässäkin tuoreessa, kaikissa sateenkaaren väreissä kimaltelevassa mutta toki voittopuolisesti vihreässä <oksennuksessa>. Laatan herkullisimmat palat tässä:  
"Ennen kaikkea sateenkaarikansan suursuosio vaikuttaa siihen, kuinka puhutaan muista tasa-arvo ja yhdenvertaisuusongelmista – yleensä sellaisista, jotka ovat hankalammin torjuttavissa ja muutettavissa. Sukupuolten väliset palkkaerot, lähisuhdeväkivalta, rasismi, muukalaisviha. Missä ovat 150 000 allekirjoitusta keräävät lakialoitteet nollatoleranssista rasistiselle syrjinnälle, vaikkapa vaan julkisen sektorin omissa rekrytointiprosesseissa? Keinot sen toteuttamiseen ovat kyllä olemassa.
Toinen vaiettu asia ovat ne sateenkaarikansalaiset, jotka eivät täytä sympaattisen maskotin tunnusmerkistöä. Ne alkoholisoituneet, mielenterveysongelmaiset, väkivaltaiset, tai vaan ne, jotka eivät aina jaksa miellyttää ja olla riittävällä tavalla kiitollisia saavutetuista (jo kohta lähes tasavertaisista) oikeuksista.
Muistetaan me Vihreät pitää meteliä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta kaikessa moninaisuudessaan, ja myös niiden kaikkein hiljaisimpien oikeuksista. Niiden, jotka eivät kelpaa yhdenvertaisuustyön maskoteiksi."
Miten on, kuuluvatkohan tuohon viimeisen kappaleen julistamaan "kaikkeen moninaisuuteen" vaikkapa ne länsimaisesta kulttuuritraditiostaan ja europidisesta verenperinnöstään ylpeät "androfiilit" (siis homot), jotka jonkun <Jack Donovanin> lailla kulkevat <miehen tietään> mahdollisimman kaukana vihreiden monikultturisti-akkojen ja hempeän gaykulttuurin maailmoista?     

3 kommenttia:

  1. Yksi oikeiston keskeisiä ongelmia on, että tukiessaan tuollaisia vihreitä "merkityksettömissä" asioissa saadakseen niiden tuen talouspoliittisesti merkityksellisissä asioissa oikeasto ei lainkaan tajua, kuin perusteiltaan merkityksellisiä nuo vihreiden ajamat asiat ovat.

    Sikäli kuin nyt Suomessa voidaan puhua oikeistosta, mutta ongelma vaikuttaa yleislänsimaalaiselta.

    VastaaPoista
  2. Vihreät aloittivat ympäristöliikkeenä, jonka ydinagendassa oli vähän asian tynkääkin mukana. Mutta alusta saakka ohjelmaan alkoi tulla tällaisia käsittämättömiä monikulttuurisia, radikaalifeministisiä ja queer-henkisiä tasa-arvoteemoja, joilla ei ole vähintäkään kosketuspintaa syväekologisiin kohtalonkysymyksiin. Pelkään, että tämän sekoilun takia moni on vieraantunut myös aidosti tärkeistä ympäristökysymyksistä. Viisas Pentti Linkola tajusi vihreän liikkeen/puolueen sekopäisyyden varhaisessa vaiheessa; hänen ajatteluaan lähellä oleva Luonnonperintösäätiö saa minultakin silloin tällöin roposen tai pari.

    VastaaPoista
  3. Vihreät on siinä mielessä osa 60-lukulaista opiskelijaradikalismia, että jotta tuo radikalismi olisi päässyt valtaan, sen piti syrjäyttää teollisuuden ja ay-liikkeen yhteistyö, joka oli yhteiskuntaa koossa pitävä voima ja sen valtakeskus. Vihreät suuntasi hyökkäyksensä teollisuuteen, insinööreihin ja teknologian kehittämiseen ja toteuttamiseen, jotka vapaasti puuhastellessaan olisivat kenties päässeet sellaisiin suorituksiin, joista olisi syntynyt jo todellista auktoriteettia yhteiskunnassa.

    Jos suuryritykset saisivat organisoitua vapaasti (ilman feminististä rekrytointipolitiikkaa ja työilmapiiriä) sekä toteuttaa projekteja ilman, että viranomaiset joka välissä kampittavat, meillä voisi olla suuryritysten (insinöörien) johtamia yhteiskuntia, jolloin akateemisten haihattelijoiden vaikutusvalta olisi nykyistä vähäisempi. "Maailma yritysten vallassa" on vasemmistolaisten yleinen dystopia.

    VastaaPoista