maanantai 27. toukokuuta 2013

Kristillisen sionismin hutera perusta horjuu

Tässäpä päivän hyvä uutinen: protestanttisen maailman omatunto ja ymmärrys alkavat osoittaa lieviä tajuihinsa tulemisen merkkejä modernin Israelin valtion suhteen. Ns. kristillinen sionismi syntyi 1800-luvulla ja vuoden 1948 jälkeen se sai merkittävästi tuulta purjeisiinsa. Koko historiansa ajan se on ollut leimallisesti protestanttista hörhöilyä. Läheskään kaikki protestanttiset kirkot eivät toki ole koskaan olleet näillä linjoilla, mutta nyt tuuli näköjään on alkanut kääntyä yllättävilläkin tahoilla. Skotlannin presbyteerikirkolta en olisi näin ilahduttavaa uudelleenarviointia odottanut. Asiasta kertoi <the Ulkopolitist> blogissaan. Pistän tähän vielä linkin Skotlannin presbyteerikirkon <raporttiin>. Jos vielä amerikkalaiset evankelikaalitkin tulisivat tolkkuihinsa, niin juutalaislobbyjen kyky vaikuttaa USA:n Israel-politiikkaan heikkenisi merkittävästi. Mutta tämä tuskin on näköpiirissä vielä vähään aikaan.  

7 kommenttia:

  1. Lievästi sanottuna ylimitoitettu tuo Israelin median reaktio.

    Asian vierestä: John Henry Newmanille anglikaanisen kirkon läsnäolo Jerusalemissa oli muistaakseni kauhistus, joka käänsi häntä katolisen kirkon puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketä joku Israelin media kiinnostaa.

      ***

      Anglikaanien kuvitelmat oma kirkkonsa "via media" -asemasta kaiken kaikkiaan ihmetyttivät Newmania. Hän olisi silti tyytynyt korkeakirkolliseen anglikanismiin (eli "anglokatolisuuteen"), joka katsoi edustavansa katolista jatkumoa Englannissa mutta joka hyväksyi myös oman aikansa Rooman aidon katolisuuden edustajaksi. Kun korkeakirkolliset sitten kuitenkin asettivat oman piispan Pyhään maahan, siis ikään kuin Jerusalemin latinalaisen patriarkan kilpailijaksi, niin siitä tuli merkittävä etappi Newmanin tiellä Roomaan.

      Newmanin "Apologia" on hyvä kirja, vaikka melko raskas koska siinä on paljon nykysuomalaiselle käsittämätöntä, sehän käsittelee niin yksityiskohtaisesti 1800-luvun alkupuolen Englannin uskonnollisia ympyröitä, joihin meillä ei ole mitään kosketusta. Mutta kirjan ydinajatukset ovat täysin valideja kenelle tahansa suomalaiselle luterilaisellekin. Miksei myös ortodoksille...

      Poista
    2. Itse kyllä usein selailen Jerusalem Postia. Ihan laatulehti.

      Newmanin kirja lähtee lentoon lopussa, kun kiistakysymykset on käsitelty.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ongelman ei ole Israel, vaan lännen diaspora-juutalaiset, nämä liberaalit, jotka jonkinlaista saatanallista riemua tuntien ovat monikultturismin ja maahanmuuton kannattajien etujoukkoa. Heikko länsi on heidän etninen etunsa, muttei valkoisten länsimaalaisten kristittyjen eikä ateistienkaan. Tässä rationaalisti perusteltu kanta mitä eurooppalaisten ja amerikkalaisten pitäisi noudattaa:
    http://www.counter-currents.com/2011/08/white-nationalism-jewish-nationalism/

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista