keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Suomen Turussa 450 vuotta sitten


Suomen ja Ruotsin yhteisen historian tuntemus on surkeata ja ilmeisesti vain surkeammaksi muuttuu. Sanottu pitää paikkansa Pohjanlahden kummallakin puolen, vaikka ruotsalaisten kohdalla tilanne lienee vielä huonompi kuin meillä. Mutta ei taida meilläkään moni tietää, että tämä juuri alkamamme ajastaika 2013 on tärkeä juhlavuosi. Nykyisessä työpaikassani Turun linnassa asia jotenkin näkyy, mutta ainakaan toistaiseksi sitä ei näytä muualla juurikaan noteeratun. Yritän tässä korjata tilannetta osaltani.

Vuonna 1563 eli tarkalleen 450 vuotta sitten vietettiin karussa ja köyhässä Suomenmaassa niin komeita ”linnanjuhlia” ettei sellaista ollut aikaisemmin täällä juurikaan nähty; ja sopii kyllä epäillä, onko nähty sen jälkeenkään. Tarkoitan tietenkin Suomen Juhana Herttuan ja hänen vastavihityn puolisonsa Katariina Jagellonican renessanssihovia Turun linnassa. Juhanan ja Katariinan yhteistä aikaa Turussa ei kestänyt täyttä vuottakaan, mutta nuo muutamat kuukaudet ovat kyllä muistamisen arvoisia ainakin näin juhlavuonna.

***

Kuningas Kustaa Vaasalla oli neljä poikaa kahdesta avioliitosta. Esikoispoika Erikin äiti oli muuan saksalainen ruhtinatar, mutta kolme nuorinta olivat loppuun saakka sitkeästi katoliseen uskoon pitäytyneen Margareta Leijonhufvudin lapsia. Näistä vanhin oli Juhana, joka sattumoisin oli myös kuninkaan lempilapsi. Hänestä Kustaa-kuningas sitten teki Suomen herttuan.

Turun linnan keskiaikainen kuninkaansali
Kustaa oli käymässä valtakuntansa itäisessä pääosassa vuosina 1555–56. Koko valtakuntaa hallittiin tuolloin Turun linnan ns. keskiaikaisesta kuninkaansalista  käsin. Tuon pitkäksi venähtäneen vierailun tärkein anti oli Suomen herttuakunnan perustaminen ja sen läänittäminen Juhanalle. Kaksi nuorintakin poikaa, Kaarle ja Magnus, saivat omat herttuakuntansa Ruotsin puolelta, joten ei Juhanan herttuakunta aivan ainutlaatuinen ollut. Erikistä, esikoisesta, piti kruununperijänä kerran tuleman koko valtakunnan hallitsija, joten nämä kolme herttuakuntaa oli ainakin osaksi tarkoitettu eräänlaiseksi lohdutuspalkinnoiksi nuoremmille. Juhanan herttuakunnan kohdalla syyt olivat myös ulkopoliittiset, sillä vanha kuningas halusi vahvistaa valtakunnan itärajaa voimistuvaa Venäjää vastaan. 

Juhana (1537-92)
Kesäkuun 27. päivänä 1556 annetun läänityskirjan mukaan Juhanan herttuakuntaan kuuluivat Turun ja Kokemäenkartanon läänit sekä Ahvenanmaa. Juhanan läänityksiin ei siis teoriassa kuulunut likimainkaan koko Itämaa (so. Suomi termin nykymerkityksessä), mutta faktisesti hänen valtansa ulottui ainakin huipussaan ollessaan kaikkialle maahan. Samaisen läänityskirjan mukaan Juhana sai herttuakunnan ikuiseksi omaisuudekseen ja sen tuli periytyä hänen miespuolisille jälkeläisilleen normaalien primogenituurisäännösten mukaisesti. Edelleen asiakirjassa painotettiin sitä, että Juhanan tuli pysyä Ruotsin kuninkaan uskollisena vasallina ja tarvittaessa toimittaa myös asevoimaa koko valtakunnan käyttöön.   

Juhana oli herttuaksi tullessaan vasta 19-vuotias, mikä osittain selittänee sen innon, jolla hän heti tarttui uuden pienoisvaltionsa hallitusasioihin. Hän venytti valtansa rajoja selvästi läänityskirjan kirjaimen tuolle puolen ja hoiteli asioita varsin itsenäisesti. Juhana loi herttuakunnalleen sellaisia fiskaalisia, hallinnollisia ja juridisia rakenteita, jotka epäilyttävästi muistuttivat itsenäisen valtion vastaavia instituutioita. Hän harjoitti käytännössä omaa Tukholmasta riippumatonta ulkopolitiikkaakin naapureiden eli Moskovan, Liivinmaan ja Puolan suunnilla.

Juuri nuo Juhanan ulkopoliittiset harrastukset koituivat kohtalokkaaksi hänen asemalleen Suomen herttuana. Niin kauan kuin vanha Kustaa-kuningas eli, asiat pysyivät hallinnassa, mutta Erikin noustua valtaistuimelle 1561 alkoivat vaikeudet. Lahjakkaalla mutta monin tavoin tasapainottomalla ja väkivaltaisella Erikillä oli taipumusta myös silkkaan vainoharhaisuuteen, ja jo siksikin hän seurasi veljiensä herttuallista vallanpitoa hyvin epäluuloisesti; maantieteellisistä syistä kaikkein epäilyttävin tilanne vallitsi Erikin näkökulmasta tietenkin Juhana-herttuan puoli-itsenäisessä Suomessa. Ennen kukistumistaan Juhana ehti kuitenkin viedä vihille Katariina Jagellonicansa ja hallita Suomea hänen kanssaan hetkisen. Erik antoi liitolle suostumuksensa, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaan tekikin sen pitkin hampain.

***    
Katariina Jagellonica (1526-83), Suomen herttuatar, myöhemmin Ruotsin kuningatar

Mutta kuka oli herttuatar Katariina? Kuten jo nimestä huomaa, tämä Puolan kuninkaan Sigismund I Vanhan tytär oli puolalais-liettualaista Jagiełłon (liett. Jogaila) ruhtinassukua. Katariinan äiti Bona Sforza taas oli italialaisten renessanssiruhtinaiden sukua ja kuuluisan, vaatimattomista oloista huomattavaan valta-asemaan nousseen kondottieerin (palkkasoturipäällikön) jälkeläinen.

Katariina Jagellonica oli miestään yksitoista vuotta vanhempi. Katariinaa ei varsinaisesti tunnettu kauneudestakaan, jalosta luonteesta ja hurskaudesta kylläkin. Syyt avioliittoon olivat tietenkin poliittiset, tarkemmin sanoen ulkopoliittiset. Avioitumalla puolalaisen prinsessan kanssa Juhana sai Puolasta mahtavan liittolaisen voimistuvaa ja aina vain vaarallisemmaksi muuttuvaa, arvaamattoman Iivana IV Julman hallitsemaa Venäjää vastaan. Juhanan johdolla Suomi siis noudatti jokseenkin puhdasta reunavaltiopolitiikkaa.

Huolimatta siitä, että kyseessä oli ajan tavan mukaan ns. järkiavioliitto, Juhanan ja Katariinan avioliitosta tuli varsin onnellinen. Puolisoiden välille kehittyi ilmeisen aito kiintymys. Turvattuaan ensin entisen jalkavaimonsa Kaarina Hannuntyttären (tulevan ”Laiska-Jaakko” de la Gardien isoäiti) aseman Juhana lähti hakemaan nuorikkoaan vuonna 1562 laivalla nimeltä Ursus Finlandiae (siis ”Suomen karhu”). Häitä vietettiin Liettuan Vilnassa syksyllä ja kotiinsa Turun linnaan pari saapui jouluaattona samana vuonna. Katariinan mukana tuli suuri määrä hoviväkeä, kokkeja, musikantteja ja muita viihdyttäjiä. Kolme katolista pappiakin tuli; avioliittosopimuksen ehtoihin kuului se, että Katariina saisi pitää kiinni isiensä uskosta ja harjoittaa sitä vapaasti vaikka hänen miehensä oli koko herttuakuntansa tavoin tietenkin luterilainen.

Myös ylellisiä talous- ja sisustustavaroita Katariina toi tullessaan, sellaisiakin joista ei täällä karussa Pohjolassa ollut aikaisemmin kuultukaan. Täytyy muistaa, että Katariina oli italiattaren tytär, ja hänen äitinsä maa oli tuohon aikaan Euroopan edistynein. Harva tietää, että Katariinan ansiosta Suomessa tuli käyttöön vaikkapa sellainen ihme kuin haarukka vuosikausia aikaisemmin kuin Englannin hovissa.

Sitä lyhyttä aikaa, jonka herttuapari Suomessa vietti, leimasivat loisteliaat juhlat. Vanhaa, kolkkoa ja epämukavaa Turun linnaa oli edeltävinä vuosikymmeninä monin tavoin paranneltu mm. rakentamalla kokonaan uusi palatsikerros tilavine ja valoisine juhlasaleineen ja makuukamareineen. Myös linnan lämmitysjärjestelmä oli perusteellisesti uudistettu; avarat salit lämmitettiin nyt avotakoilla ja kaakeliuuneilla aikaisemman tehottoman hypokausti-uunin sijaan. Huoneiden kodikkuutta lisäsivät seinäpaneloinnit, taidokkaasti kudotut gobeliinit, maalaukset, kattokruunut, pöytäliinat ja matot. Kaikki nämä uutuudet olivat aikaisemmin olleet täällä jopa ns. paremmissa piireissä tuntemattomia ylellisyyksiä. Kaiken kaikkiaan linna oli Katariinan sitä emännöidessä muuttunut tylystä bastionista suhteellisen miellyttäväksi château-tyyppiseksi asuinlinnaksi. 

***
Kuningas Erik ei pitänyt Juhanan puolalaissuuntauksesta. Tilanne olikin omituinen, kun Erikin johtama Ruotsi oli ajautumassa sotaan Puolan kanssa Liivinmaalla samaan aikaan kun hänen teoreettinen vasallinsa Suomen Juhana oli Puolan kanssa läheisissä väleissä. Lopulta vuoden 1563 keväällä Erik kutsui koolle valtiopäivät, joilla hän tekaistujen todisteiden nojalla tuomitutti Juhanan kuolemaan valtiopetoksesta. Erikin joukot alkoivat piirittää Turun linnaa kesällä, ja Juhana antautui jo elokuussa.

Nyt Juhana ja Katariina vietiin vankeuteen Gripsholmin linnaan Ruotsiin. Katariinalle tarjottiin mahdollisuutta hyvin mukavaan yksityisvankeuteen, jos hän vain suostuisi eroamaan miehestään. Vastaukseksi Katariina osoitti kihlasormustaan, jossa oli teksti Nemo nisi Mors, eli ”Ei kukaan muu kuin Kuolema [erota meitä]”. Katariina seurasi Juhanaa ensin vankeuteen ja onnen myöhemmin kääntyessä Ruotsin valtaistuimelle kuningattareksi. Suomeen he eivät koskaan enää palanneet. Näin lyhyeen päättyi Suomen herttuakunnan taru (muodollisesti status toki jäi voimaan), mutta lyhyydestään huolimatta tuo aika heitti historiaamme pitkän varjon. Vähiten kiinnostava ei suinkaan ole asian uskonnollinen aspekti.

***     
Herttuatar Katariina Jagellonican uskonnollisten tarpeiden täyttämiseksi hänen käyttöönsä annettiin Turun linnan vanha keskiaikainen pitosali aivan vanhan kuninkaansalin vierestä. Tuosta pienestä salista Katariina muokkasi yksityisen kappelinsa ja siellä hän kuunteli säännöllisesti pyhää messua. Teoriassa hän näin menettelemällä rikkoi lakia, sillä katolisuus oli jo jonkin aikaa ollut maassa kiellettyä. Joka tapauksessa Katariinan Suomessa viettämät kuukaudet merkitsivät aidon katolisuuden viimeistä hentoa kukintoa näillä rannoilla moneen vuosisataan. Ehkä juuri siksi tämä nykyään ”nunnankappeliksi” (mikä ihmeen nunna Katariina muka oli?) kutsuttu tila on kaikista linnan huoneista lähinnä minun omaakin sydäntäni ja viivähdän siellä aina kun voin.

Katariinan katolisuus epäilemättä vaikutti välillisesti myös Juhanaan, joka kuninkaaksi myöhemmin noustuaan pyrki aktiivisesti sovintoon Rooman kanssa. Punaisena kirjana tunnettu liturginen kompromissiyritys on ehkä tunnetuin esimerkki tästä Juhanan katolisoivasta tendenssistä. Myös jesuiitat osoittivat 1500-luvun viimeisellä neljänneksellä tiettyä aktiivista mielenkiintoa Ruotsin ja Suomenkin suunnalla. Mutta Katariinan vuonna 1583 kuoltua ja Juhanan pian sen jälkeen avioiduttua uudelleen hänen katoliset taipumuksensa alkoivat haihtua melkein saman tien.

Sigismund III Wasa (1566-1632)
Oliko Katariinan ja Juhanan suomalaisilla kytkennöillä mitään tekemistä sen kanssa, että nimenomaan Pohjanlahden tällä puolen vaikkapa tuo Punaisen kirjan mukainen messuliturgia säilytti suosionsa pidempään kuin muualla valtakunnassa? Ehkä ainakin osittain. 1590-luvulla Suomen käskynhaltija marski Klaus Fleming oli tunnetusti Juhanan ja Katariinan pojan kuningas Sigismundin miehiä valtakuntaa repivässä valtaistuinriidassa. Fleming hallitsi Suomea Sigismundin nimissä Tukholmasta piittaamatta ja oli uskonnollisestikin lähellä katolista kuningastaan. Flemingin kuoltua ja Kaarle herttuan periessä lopullisen voiton, Punaisen kirjan edustama puolikatolisuus katosi täältäkin. Mutta luterilaisen puhdasoppisuuden entisestään kiristyessä 1600-luvun alussa suomalaisia yhä laajalti epäiltiin paavillisista taipumuksista - eikä luultavasti aiheetta.    

***          

Juhanan ja Katariinan hovi on kiinnostanut myöhempien aikojen suomalaisia isänmaanystäviä, ja moni on mielellään tahtonut nähdä siinä itsenäisen Suomen alkuidun. Nämä ovat epäilemättä suurelta osin anakronistisia liioitteluja, mutta en sittenkään lyttäisi ajatusta aivan totaalisesti. Katsotaan kauniiksi lopuksi, mitä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen Suomen kansan historiassaan (1881) tästä aiheesta sanoo:

"Luonnollista on, että herttuan hoviväessä oli hyvin paljon ulkomaalaisia; useat tulivat Katariinan seurassa Puolanmaalta, ja Juhanan omatkin henkivartijat eli drabantit olivat enimmältään muukalaisia. Kuitenkin myös oman maan aatelinen nuoriso näkyy halullisesti tulleen tähän iloiseen hoviin, missä oli paras tilaisuus hienompia herrastapoja oppimaan, ja jollei Eerikin epäluulo ja siitä syttyvä riita olisi esteeksi tullut, olisi epäilemättä Suomen ylimyskunta vähitellen yhtynyt Juhana herttuan seuraelämään. Sitä, että muutoin herttualla tai hänen miehillänsä olisi ollut aikomus tehdä Suomenmaasta tai Suomen herttuakunnasta jokin erityinen ja itsenäinen valtakunta, ei ole voitu toteen näyttää; vielä vähemmän saamme sovittaa myöhemmän ajan kansallisia harrastuksia sen ajan oloihin. Mutta totta se on, että herttua ei unohtanut olevansa Suomen herttua ja alamaistensa olevan suomalaisia. Niinpä kerrotaan, että kun häneltä kirje oli lähetettävä Ranskan kuninkaalle, Kaarle IX:lle, hän, joka kuitenkin oli vieraissa kielissä varsin taitava, ei taipunut sitä kirjoittamaan muulla kielellä kuin suomeksi. Ja yleensäkin hän osoitti maamme asioista hellää huolenpitoa, josta aikaa voittaen epäilemättä olisi hyviä hedelmiä kasvanut, ellei tapausten tulva niin pian olisi temmannut Juhanaa pois maanääriltämme ja tehnyt surkean lopun tästä herttuallisesta komeudesta.
[--]
[Juhana-herttuan lähdettyä maasta] oli kyllä huomattavana, että isänmaamme jälleen oli joutunut syrjäiseksi maakunnaksi, johon hallituksen huolenpito harvoin kääntyi. Jokin kolkkous [tuli] ilmoihimme Juhana herttuan kukistumisen perästä."       

2 kommenttia:

  1. Kiitos. Minä en kylläkään ole Naamakirjassa, mutta ihan hyvä, että tieto Katariinan olemassolosta leviää.

    VastaaPoista