maanantai 28. tammikuuta 2013

Auschwitzin tirkistysaukko eli mietteitä holokaustin muistopäivän jälkeen


Vainojen uhrien muistopäivä tuli ja meni. Tuo päivä nostaa Euroopan juutalaisten toisen maailmansodan aikana kokeman tragedian ikään kuin omaan pahuuden kategoriaansa, vaikka muitakin vainojen ja joukkotuhojen uhreja ollaan muistavinaan. En sinänsä vähättele juutalaisten tragediaa; tai niin no, joidenkin mielestä tietenkin jo holokaustin suhteellistaminen on sen ”vähättelemistä”, mutta näistä näkökannoista minä viis veisaan.

En siis lainkaan ihmettele sitä, että nykyjuutalaiset muistelevat ja surevat 5 000 000 tai useampaa murhattua heimolaistaan. Se on heidän luonnollinen oikeutensa ja ihmeellisempää olisi, jos he eivät surisi. Mutta minun kannaltani holokaustin pääongelma on muualla.

Historiankirjoituksen tai historiakuvien historiassa eli ns. metahistoriallisessa tutkimuksessa tunnetaan ”tirkistysaukon” käsite. Se tarkoittaa jotakin yksittäistä ja tarkkaan rajattua historiallista ilmiötä tai tapahtumaa, jonka kautta tarkastellaan huomattavasti laajempia ja myös ko. ilmiötä ajallisesti varhaisempia historiallisia kokonaisuuksia. ”Tirkistysaukon” käyttäminen vääristää näkökulmaa väistämättä. Asiaa havainnollistanee Suomen historiasta tuttu ”joulukuun 6. päivän tirkistysaukko” (Osmo Jussila), eli autonomian ajan ja joskus sitä edeltävienkin vuosisatojen tulkinta Suomen myöhemmän valtiollisen itsenäisyyden valossa. Juutalaisten ja juutalaisvastaisuuden historiassa on perusteltua puhua ”Auschwitzin tirkistysaukosta”.

Holokausti on aiheuttanut tuhoisan vinoutuman historiankäsityksissä. Auschwitzin valossa on tulkittu ja tulkitaan edelleen täysin asiattomasti juutalaisten kokemia todellisia ja osin kuviteltujakin vääryyksiä vuosituhansien aikana. Auschwitz on mahtava valttikortti kenen tahansa riittävän röyhkeän pelurin käsissä. Käsitys juutalaisvihan ylimuistoisuudesta ja kaiken kattavasta luonteesta historiassamme voi toki olla ymmärrettävä holokaustin kaikessa ankaruudessaan itse kokeneen juutalaisen näkökulmasta. Mutta ei sen pitäisi olla sitä meille muille. Esimerkiksi kristinusko on perimmäiseltä luonteeltaan tietenkin antijudaistista, mutta ei tämä tosiasia uskostamme antisemitististä tee. Tuon vasta 1800-luvulla syntyneen biologismin (siis rasismin) yhtymäkohdat varhaisempaan juutalaisvastaisuuteen ovat pinnallisia ja satunnaisia eikä 20. vuosisadan moderni antisemitistinen raakuus ole mitenkään väistämätön seuraus sinänsä todellisesta perinteisestä juutalaisvastaisuudesta. Yritän selvitellä tätä mutkikasta tematiikkaa muutamasta näkökulmasta.

***      

Aloitan omakohtaisesti mieleeni jääneellä, Pariisissa syksyllä 2008 tapahtuneella episodilla. Vietin tuolloin Ranskassa useamman kuukauden, joista suurimman osan juuri Pariisissa. Syyskuun alussa tein kuitenkin muutaman päivän mittaisen ekskursion kauniiseen Chambéryn alppikaupunkiin Savoijin departementin arkistoja penkomaan. Chambéryssa silmiini osui aamukahvilla paikallislehdestä uutinen, joka kertoi edellisenä päivänä aivan omilla pariisilaisilla ”kotikulmillani” tapahtuneesta antisemitistisestä tai sellaiseksi tulkitusta välikohtauksesta. Juuri jutussa mainittu tuttu osoite Pariisin 10. kaupunkipiirissä kiinnitti huomiotani ja siksi luin jutun tarkkaan.

Nuori juutalaispoika oli tullut pahoinpidellyksi ilmeisesti arabitaustaisten ikätovereidensa taholta. Jutussa oli käytetty päälähteenä pojan tuohtunutta isää, joka tosin lopulta myönsi, että antisemitismi teon motiivina oli hänen oma arvauksensa, sillä juutalaisvastaisia solvauksia tai mitään muitakaan sen suuntaisia viitteitä ei ollut esittää; mutta isä oli yhtäkaikki varma siitä, että pahoinpitelijät eivät voineet olla tietämättömiä hänen poikansa juutalaisuudesta. Meditoikaapa tuota lausetta hetki.

Pojan juutalaisuuden ilmeisyys selittyy todennäköisesti hänen hasidiasullaan, sillä noilla kulmilla Bellevillen ja Ménilmontantin tienoilla on vanhastaan asunut paljon erityisesti ns. Lubawitchin hasideja jos toki muitakin ääriortodoksisia juutalaisia. Ja tämä ulospäin selvästi erottuva juutalaisuus siis oli pojan isälle merkki teon juutalaisvastaisuudesta. Mutta nythän on asianlaita niin, että teinipojilla on kaikkialla maailmassa tapana pätkiä johonkin ulkoryhmään (ja usein aivan mihin tahansa ulkoryhmään) kuuluvia ikätovereitaan turpaan, kun tilaisuus siihen tarjoutuu. Pojat nyt ovat sellaisia. Ehkäpä pahoinpitelijät olivatkin liikkeellä ilman mitään tuon kummempia motiiveja. Olisiko heidän pitänyt jättää vastaan tuleva sopiva uhri rauhaan vain siitä syystä että tämä sattui olemaan juutalainen?

Pojan isän näkökulmasta epäilys juutalaisvastaisuudesta teon taustalla oli toki ymmärrettävä, ja tulkoon nyt sanotuksi että se luultavasti oli myös asiallisesti ottaen täysin oikea. Noilla kulmilla asuu paljon paitsi juutalaisia myös muslimeja, ja muslimit tunnetusti ovat meitä länsimaalaisia huomattavasti lojaalimpia omalle uskonnolleen ja sivilisaatiolleen, siksi he hanakasti kostavat uskonveljiensä kokemat vääryydet näiden sortajien heimolaisille piittaamatta henkilökohtaisen syyllisyyden tai syyttömyyden kaltaisista trivialiteeteista. Todennäköisesti he näkivät pariisilaisessa hasidipojassa ”sionistin” ja toimivat sen mukaisesti. Ja tekivät siinä tietysti väärin, vaikka tällaisen itsestäänselvyyden sanomisen pitäisikin olla tarpeetonta. 

”Auschwitzin tirkistysaukko” on kuitenkin pääsyy siihen, että tämäkin tapaus ylipäätään läpäisi Ranskassa kansallisen uutiskynnyksen. Samaisesta tirkistysaukosta osaltaan johtuu sekin, että nykyään huoli muslimien ”antisemitismistä” kukkii erityisesti maahanmuuttokriittisessä (muka-) konservatiivisessa blogosfäärissä, siis niissä samoissa piireissä joissa ahkerasti heilutellaan niin Amerikan kuin Israelinkin lippuja. Tuo kertomani pariisilaisen juutalaispojankin tapaus luultavasti tulkittaisiin nimenomaan tämän arabien paatuneen ”antisemitismin” ilmauksena, ja nuo nyrkkisankarit liitettäisiin suoraan samaan jatkumoon Adolf Eichmannin kanssa. Kuitenkin kertomani episodin logiikka on täsmälleen sama kuin näissä meidän kotoisissa pikku ”kausteissamme”, joissa joku maahanmuuttaja joutuu jonkinasteisen väkivallanteon kohteeksi ja joissa teon motiiviksi säännönmukaisesti oletetaan rasismi.

***                  

”Auschwitzin tirkistysaukko” vääristää siis historiantulkintoja monin tavoin. Mietitään hieman tapaus Eino Kailaa.

Maailmansotien välisenä aikana kansainvälisesti tunnetuimpiin filosofeihimme kuulunut Kaila oli maailmankatsomukseltaan (paleo-) konservatiivi ja lämmin saksalaisen kulttuurin ystävä. Hän myös sympatisoi kansallissosialismia, vaikka tekikin sen ilmeisesti enemmän hyväuskoisuuttaan kuin pahantahtoisuuttaan ja vaikka hänellä jo varhain heräsi vakavia epäilyksiä natsismin perimmäisestä luonteesta;  natsisympatiat olivat ennen Götterdämmerungin katastrofia ja tuon aatteen todellisten kasvojen paljastumista aika tavallinen asenne eurooppalaisissa konservatiivipiireissä muuallakin kuin Suomessa. Kailan kohdalla eräs totuuden hetki koitti vuonna 1943 kun saksalaisten käynnistämä Tanskan juutalaisten vaino tuli päivänvaloon Suomessa.

Kaila kirjoitti Uuteen Suomeen lyhyen artikkelin, jossa hän tuomitsi saksalaisen miehityshallinnon toimet jyrkästi ja ilmaisi pettymyksensä siihen, että hänen ihailemansa saksalaiset sortuivat kohdistamaan vainon ”niin hyvin syyllisiin kuin syyttömiinkin” juutalaisiin [korostus alkup.]. Kailan artikkelin tärkein on nähdäkseni tässä:

"Eurooppalaisen hengen ydinkohtiin kuuluu joukko vakaumuksia, joita ei voi kieltää ilman että samalla koko tämän sivistyksen elävä henki tuhotaan. Sellainen vakaumus on se, että syytöntä ei saa rangaista hänen heimolaisensa syyn tähden. [--] Sellainen vakaumus on, että jonkun ajatuksen totuus on riippumaton siitä, kuka on sen julistaja, esimerkiksi mitä rotua hän on."

Juha Mannisen kirjoittamasta artikkelista Eino Kaila ja kolmas valtakunta (Tieteessä tapahtuu, vol 25. Nro 4 (2007)) saa lisätietoa: Mannisen artikkeli on PDF-muodossa luettavissa <täällä>.

Kailan puhe ”niin hyvin syyllisistä kuin syyttömistäkin” vainojen uhreista saattaa herättää hämmennystä monessa nykytulkitsijassa. Sitä tekee myös Juha Mannisen kohdalla, mutta hän ei silti erehdy pitämään Kailaa itseäänkin antisemiittinä, kuten moni muu epäilemättä tekisi. Kaila nimenomaan ei ollut antisemiitti, siis rasisti, vaikka todennäköisesti suhtautuikin juutalaisuuteen ja juutalaisiin yleisesti ainakin jonkin verran epäluuloisesti. Juuri siitä tulee tuo puhe "syyllisistä" juutalaisista. Epäluulo oli holokaustia edeltävinä aikakausina paitsi tavallista ja luvallista myös täysin ymmärrettävää erityisesti konservatiivisen maailmankatsomuksen omaavien eurooppalaisten keskuudessa.

Tulkitsen tapaus Kailaa näin: ennen II maailmansotaa kukaan täysijärkinen kristityn taustan omaava konservatiivi ei voinut olla muuta mieltä kuin että juutalaisten keskuudesta löytyi suhteettoman paljon noita Kailan mainitsemia ”syyllisiä”, siis perinteiselle länsimaiselle sivistykselle vieraita ja jopa avoimen vihamielisiä elementtejä. Juutalaisten yliedustus bolsevikkien, anarkistien, raivotasavaltalaisten, kirkon vihollisten, psykoanalyytikkojen, finanssikeinottelijoiden, avantgarde-taitelijoiden, eri sortin libertaarien (ja ehkä jopa libertiinien) keskuudessa näytti selvältä ja hyvin todennäköisesti olikin sitä. Konservatiiveista vain tyhmimmät toki uskoivat Sionin viisaiden protokollaan tai muihinkaan salaliittoteorioihin, ja moni lienee sisimmässään ymmärtänyt senkin, ettei juutalaisilla ollut kovin vahvoja syitä tukea perinteistä kristillis-konservatiivista järjestystä Euroopassa tai muuallakaan. Mutta sehän ei kokonaiskuvaa konservatiivien näkökulmasta muuksi muuttanut.

Siinä vaiheessa kun natsit sitten alkoivat soveltaa rasismiaan kaikessa kauheudessaan ”niin hyvin syyllisiin kuin syyttömiinkin” erottuivat jyvät akanoista ja konservatiivit kansallissosialisteista. Saksassa useampi kuin yksi tuleva Hitlerin murhaamista yrittänyt konservatiivi tervehti vielä 30-luvun alussa natsien (tuolloin enimmäkseen varsin lieviä) juutalaisvastaisia toimia tyydytyksellä, mutta mieli muuttui nopeasti kun ymmärrettiin, mistä oli kyse. ”Auschwitzin tirkistysaukon” vaikutusta on se, että näiden konservatiivien juutalaisia kohtaan tuntema ymmärrettävä epäluulo liitetään sellaisenaan joukkotuhon jatkumoon. Samaa vaikutusta on myös nykyään meidän (Medinath) Israeliin torjuvasti suhtautuvien leimaaminen antisemiiteiksi, ja tätä sontaa sataa niskaamme erityisesti (muka-)konservatiivisen oikeiston suunnalta.

***            

Aleksandr Solzhenitsyn sai oman osansa antisemitismiepäilyistä, ja tässäkin tapauksessa syy löytynee viime kädessä ”Auschwitzin tirkistysaukosta”. Kun Vankileirien saaristo julkaistiin Lännessä 70-luvun alussa, useimmissa laitoksissa (myös suomalaisessa) oli mukana kirjailijan itsensä valitsema kuvitus. GULagin varhaishistoriaa käsittelevien lukujen yhteydessä oli kuvaliite viidestä leirikomendantista tai muuten tärkeästä GULagin johdossa vaikuttaneesta kommunistikihosta; näistä viidestä neljä oli helposti tunnistettavissa juutalaiseksi. Kun Solzhenitsynilta vaadittiin selitystä kuvien valintaan, hän vastasi käyttäneensä niitä kuvia joita oli käsiinsä saanut. (En ole vielä tullut hankkineeksi Sofi Oksasen toimittamaa uutta suomalaista editiota enkä siis tiedä ovatko samat kuvat mukana siinäkin.)

Epäilemättä olisi ollut toisissa olosuhteissa mahdollista valita kokonaan ei-juutalaisista koostuva viisikko (tai kuusikko, tai kymmenikkö). Mutta silloin olisi pitänyt kyllä noudattaa tietoista, poliittisen korrektiuden sanelemaa karsintaa, sillä siinä määrin huomattava oli juutalaisten yliedustus kaikilla punaisen terrorin tasoilla. Näin siis ainakin siihen saakka, kun Stalin alkoi massoittain tuhota bolsevikkien vanhaa kaartia.

Juutalaisten komissaarien tai tshekistien juutalaisuutta tulee tietenkin pitää immateriaalisena detaljina käsiteltäessä tilannetta, jossa nämä olivat vallassa ja toimeenpanivat vainoja itse, mutta sellaisena sitä olisi lähtökohtaisesti pidettävä myös silloin kun he itse joutuivat vainotuiksi. Tuossa jälkimmäisessä tilanteessa juutalaisuus kuitenkin monissa tulkinnoissa muuttuu merkittäväksi tekijäksi.  Juutalaisten yliedustus vanhojen bolsevikkien joukossa on tehnyt mahdolliseksi esittää Stalinin puhdistuksetkin viime kädessä juutalaisvainona, mikä tulkinta sivumennen sanoen elää ja voi hyvin joissakin piireissä nykyäänkin ja näin pönkittää juutalaisten uhristatusta entisestään.

GULagissa oli juutalaisia myös vankeina, se on selvä. Punaisen terrorin uhreina tuhoutui suuria määriä viattomiakin juutalaisia (ei siis vain kaikkea muuta kuin viattomia bolsevikkeja). Mutta kuolivatko he nimenomaan juutalaisuutensa takia, on kysymys erikseen; ja sekin, kuolivatko he viimeksi mainitussakaan tapauksessa nimenomaan ”antisemitismin” takia, muodostaa vielä kokonaan oman ongelmatiikkansa.

Ajattelen tässä tietenkin tilannetta, jossa sekä vainoaja että vainottu olivat juutalaisia. Tällaisia tilanteitahan saattoi tulla eteen mm. silloin kun joku juutalaistaustaisen komissaarin komentama ”taistelevien jumalattomien” terroriosasto saapui joskus 20-luvulla ukrainalaiseen shtetliin ja kävi paikallisen synagogan rabbin ja vanhinten kimppuun. Kaikkein hölmöimmän käsityksen mukaan tässäkin oli kyse nimenomaan antisemitismistä, sillä tuossa tulkinnassa ko. komissaari kuului filosemiittien rakastamaan ja selitysvoimaltaan mahtavaan kategoriaan ”itseään vihaava juutalainen”; ihmetellä tietysti voi, mikä viha toveri komissaaria silloin motivoi, kun hän joukkoineen jatkoi naapurikylään vainoamaan sikäläisiä kristittyjä.

Kaikkien näiden kysymysten tasapainoista tulkintaa vaikeuttaa ”Auschwitzin tirkistysluukku”; se saa niin helposti pitämään vainotun juutalaisuutta relevanttina tekijänä silloinkin kun sellaiseen ei olisi mitään aihetta.

***

Mutta kaikille vainojen viattomille uhreille, niin juutalaisille kuin muillekin:   
יִתְגַּדַּל וְיִתְקַדַּשׁ שְׁמֵהּ רַבָּא etc… (Requiem aeternam dona eis Domine, lux perpetua luceat eis, requiescant in pace).


5 kommenttia:

  1. Sionismia ja Israelin valtiota pitäisi tarkastella siitä näkökulmasta, että sekä ideologia, että hanke valtiosta olivat natsisaksasta riippumattomia. Sionismi lähti liikkeelle niiden syiden selvittämisestä miksi juutalaiset olivat ongelmissa ja jopa vihattuja ja ratkaisun hakemisesta noihin ongelmiin. Maailmansodat ja juutalaisvainot kyllä kieltämättä vauhdittivat Israelin perustamista.

    Holokaustin liioitteleminen ja sen avoimen tutkimisen kieltäminen on älytöntä. Se kääntyy tai on jo kääntynyt itseään vastaan. Karkeasti ottaen: jos totean, että Auschwitzissä tapettiin kuusi miljoonaa juutalaista kukaan ei kyseenalaista minua; jos taas totean, että Auschwitzissä ei tapettu kuutta miljoonaa juutalaista, niin joudun kyseenalaiseksi ja selittelemään. Ensimmäinen väite on karkeasti väärin ja jopa mahdoton, minkä kaikki kyllä tajuavat, toinen väite taas totta. Tällaisesta ei yleensä hyvä seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa miettiä, olisiko Israelia perustettu lainkaan ilman holokaustia. Sionismi ei ollut kummoisessakaan suosiossa juutalaisten keskuudessa ennen sotaa. Joukkotuho muutti juutalaisten asenteita aika lailla. Lisäksi se sai huonoa omaa tuntoa poteneen Lännen suostumaan valtion perustamiseen, mikä oli Palestiinan arabien näkökulmasta ymmärrettävästi hirveä vääryys.

      Poista
  2. Kiitos, mielenkiintoinen juttu.

    Uskon että suomalaisten vaikkapa kolmikymppisten enemmistö kuvittelee erheellisesti että Neuvostoliitossa juutalaisia erityisesti vainottiin ja että bolshevikkijuutalaisista puhuminen on puhdasta natsipropagandaa. (Voisi tietysti kysyä Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittaneilta vasemmistoliittolaisilta, ovatko he tietoisia siitä kunniakkaasta roolista mikä juutalaisilla oli Venäjän vallankumouksessa ja sen ajan fasistien eli kulakkien tappamisessa ja kiduttamisessa.)

    Puolan Kommunistipuolueen 1968 puhdistus - joka siis ei ollut verinen - kohdistui Puolan Kommunistisen Puolueen juutalaisia kohtaan, mutta en osaa sanoa oliko sekään mikään antisemitistinen toimi, vai oliko kyse vain siitä että puolueen yksi siipi puhdisti toisen siiven. Juutalaisilla oli ollut Puolan Kommunistisessa Puolueessa merkittävä rooli, puolueen paikallisosastojen kokoukset pidettiin "vapautumisen" jälkeen monilla paikkakunnilla jiddischiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gomulkan 60-luvulla järjestämiä puolueesta erottamisia pidetään yleisesti antisemitistisinä toimina. Siis pidetään, mutta olivatko ne sitä, on asia erikseen.

      Puolan vanha, maailmansotien välisenä aikana toiminut kommunistipuolue taas oli käytännössä täysin juutalainen järjestö. Stalin tuhosi puolueen emigranttijohdon 30-luvun lopulla kokonaan, niin että puolue de facto lakkasi olemasta ja se täytyi sodan aikana perustaa uudelleen. Stalinin vainoa siis pidetään antisemitismin sanelemana, mutta aika yleisesti myös sotaa edeltävän ajan antikommunistisia puolalaisia kritisoidaan siitä, että he jostain kumman syystä samaistivat kommunismin juutalaisuuteen...

      Poista
  3. Tietenkin on mahdollista ja jopa todennäköistä, että nykyistä Israelia ei olisi perustettu ilman holokaustia. Mutta siis itse idea ja hanke olivat siitä riippumattomia ja sitä edeltäviä. Itse näen juutalaisten kansallisvaltiota poliittisesti hyvänä ideana.

    Kristillinen israelmyönteisyys taas sisältää outoja piirteitä nivoutuessaan ennustuksiin Israelin vanhoista heimoista ja tulkitessaan niitä.

    VastaaPoista