tiistai 27. marraskuuta 2012

Kulttuurisodan kuulumisia Ranskan rintamalta


Edelliseen postaukseeni linkittämästäni Charlie Hebdo -lehden kansikuvasta vielä. Viime kerralla asian taustoitus jäi puoleltani kaikessa kiireessä vähän lakoniseksi, nyt tarkennan hieman.

<Kansikuvan> teksti Mgr Vingt-Trois a trois papas kuuluu suomeksi: ”Arkkipiispa Vingt-Trois’lla on kolme isää…”. Sarkastinen letkautus on viittaus yhteen keskeisimmästä samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastustavista argumenteista eli siihen itsestäänselvyyteen, että lapsella on normaalisti yksi äiti ja yksi isä, ei kahta äitiä tai kahta isää, ja että tätä normia ei pitäisi mennä sorkkimaan aivan kevyin perustein. Tätä argumenttia on toki meikäläisessäkin keskustelussa pilkattu ja väännetty siitä jos jonkinlaista sofismia ja ladattu tiskiin ”tutkimustuloksia” osoittamaan sen paikkansa pitämättömyys. Ei itse tuosta pilakuvasta tämän enempää.

***

Mutta kuka on tämä Mgr. André Vingt-Trois? Hän on kardinaali ja Pariisin arkkipiispa (+2005), tässä viimeksi mainitussa roolissaan hän on Ranskan priimas eli arvojärjestyksessä maan piispoista ensimmäinen. Ranskan traditionalistit ovat suhtautuneet häneen vähintäänkin epäluuloisesti, ja myönnän itse kulkeneeni tässä suhteessa – ehkä vastoin parempaa tietoani – heidän jalanjäljissään. Vuonna 1942 syntynyt ja vuonna 1969 ordinoitu Vingt-Trois kun kuuluu siihen ranskalaispappien sukupolveen, jonka kohtalaisen suuri enemmistö on osoittanut ikävää taipumusta yltiöliberalismiin ja muuhun modernistiseen hapatukseen. Mutta viime aikoina mielipiteeni hänestä muuttunut, ei vähiten sen roolin takia, joka hänellä on ollut Ranskassa nyt riehuvan, avioliiton ja perheen pyhyyttä puolustavan taistelun etulinjassa.

Kuten jo edellisessä postauksessani mainitsin, Ranskassa on viime aikoina käynyt kiivaana keskustelu samaa sukupuolta olevien oikeudesta täyteen ”avioliittoon”, lapsineen kaikkineen. Tämä aika ajoin kulttuurisotaa muistuttava kiista ei näytä juuri ylittäneen suomalaisen median uutiskynnystä. Erityisen ponnekkaasti asiaa on ajanut istuva oikeusministeri Christiane Taubira, jonka äärivasemmistolainen <siirtomaatausta> tuo kulttuurisodan tunnun erityisen käsin kosketeltavaksi. Eräässä puheenvuorossa toveri oikeusministeri kuvasi aikeitaan käyttämällä peräti ilmaisua changement de civilisation, siis ”sivilisaation vaihtaminen t. muuttaminen”! Arkkipiispa Vingt-Trois kommentoi Taubiraa seuraavasti [tiivistetty käännös minun, koko teksti luettavissa <täällä>]:           

Kun rouva Taubira puhuu ”sivilisaation vaihtamisesta” hän on aivan oikeassa. Taubiran kunniaksi pitää lukea se, että hän todella puhuu asioista niiden oikeilla nimillä siinä missä muut tyytyvät hyssyttelemään ja väittämään, että tässä nyt vain avataan ovea [seksuaalisille vähemmistöille] mutta että mikään ei varsinaisesti muutu. Mutta [samaa sukupuolta olevien avioliitto] muuttaa kaiken! [--] Nyt ei ole kyseessä pieni pintaremontti (faire un petit bricolage) jonka päälle sitten vetäistään maali eikä kukaan huomaa mitään. On kyse sivilisaation vaihtamisesta! Haluammeko luoda sivilisaation, jossa miehen ja naisen välisen rakkauden perustavanlaatuinen merkitys on unohtunut? [--] Kuinka lapset voivat [sellaisessa maailmassa] ymmärtää siteensä omiin vanhempiinsa? Tässä ei ole kyse (uskon)tunnustuksellisesta kiistasta, kuten rouva Taubira näyttää kuvittelevan vakuutellessaan, ettei hänen aikomuksensa ole ”kajota raamattuun”. Ehkä hän ei näin teekään, mutta hän kajoaa itseensä ihmisyyteen, ja siinä on kylliksi.  

Ihmisyyden perusteista todellakin on kyse. Tai länsimaisen sivilisaation perusteista nyt ainakin. Yhtä kaikki, kulttuurisodan merkit ovat ilmassa.

***

Homojen avioliitto-oikeuden puolustaminen tasa-arvoperustein on roskaa siinä missä jonkun naispappeudenkin puolustaminen samoin perustein. Kummassakin tapauksessa ”tasa-arvo” ymmärretään täysin epähistoriallisesti ja perinteiselle länsimaiselle oikeusajattelulle vieraalla tavalla.

Mitä kotitalouksien tasapuoliseen kohteluun lain edessä tulee, Ranskassa on jo vuodesta 1999 ollut voimassa laki, joka vastaa meikäläistä ”virapari”-käytäntöä. Kyseinen järjestely on Ranskassa nimeltään Pacs (sanoista Pacte civil de solidarité). Pacs on todella tasa-arvoinen systeemi, sillä siinä kaksi yhdessä asuvaa aikuista ihmistä solmii sopimuksen, joka muistuttaa avioliittoa kaikilta olennaisilta osiltaan mm. omaisuudenhallintaa ja perintöä koskevissa kysymyksissä. Pacs-liiton solmineet parit ovat jo muutaman vuoden ajan voineet virallisissa asiakirjoissa merkitä itsensä tähän kolmanteen, naimattomuuden ja avioliiton välimaille sijoittuvaan ”siviilisäätyyn” kuuluviksi; he ovat säädyltään siis pacsé(e)s, (vrt. marié(e)s). Pacsia solmittaessa ei kysytä sopimuskumppanien sukupuolta, saati heidän sukupuolista suuntautumistaan. Noin 94 % Pacs-liitoista on vastakkaista sukupuolta olevien solmimia, eli peräti kuusi prosenttia pareista lienee sitten homoja tai lesboja. (Ei tietenkään tarvitse olettaa seksuaalisuudella olevan kaikkien parien kohdalla mitään roolia suuntaan taikka toiseen, mikä sekin on merkki järjestelmän aidosta tasa-arvoisuudesta.) Pacsista lisää täällä <toisella kotimaisella>.

Vain yhdessä suhteessa Pacs eroaa avioliitosta, nimittäin siinä että se ei ole avioliitto. Ja tämä pistää vihaksi niitä, joiden mielestä Jeanilla (♂) ja Jeanilla (♂) on oltava oikeus siihen, mihin on oikeus naapurin Jeanilla (♂) ja Jeannella (♀). Tuo jälkimmäinen pari saa lähes varmasti omia lapsia luonnollisella tavalla, edellinen pari sen sijaan ei saa, ja se hirveä, taivaaseen saakka huutava vääryys on korjattava lainsäädännöllistä tietä. Kaikki sitä vähempi on rikos Pyhää Égalitéta vastaan.  

lauantai 17. marraskuuta 2012

Charlie Hebdo iskee jälleen

Muistanetten vielä ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden kontribuution taannoiseen Muhammedin pilakuvista syntyneeseen kiistaan ja varsinkin Umman sekä sen läntisten myötäjuoksijoiden reaktion siihen. 

No niin, Charlie Hebdo on tasapuolinen ja kuvia kumartelematon sanan- ja mielipiteenvapauden ritari, joka iskee armotta muidenkin kuin muslimien kimppuun; Charlie Hebdo ei pelkää edes - voitteko uskoa moista rohkeutta! - mahtavaa katolista kirkkoa. Siitä on todisteena tämä reilun viikon takainen kansikuva,  <tämmöinen>.

Kuvaa pitää varmaan kielitaidottomille ja teologisesti valistumattomille vähän avata. Kyseessähän on hillittömän hauska esitys kristinuskon keskeisimmästä dogmista eli Pyhästä Kolminaisuudesta. Kuvassa "Isän" ottaa takaapäin "Poika", jolla puolestaan on omassa hanurissaan "Pyhä Henki". Kuvan on inspiroinut Ranskassa viime viikkoina kiivaana käynyt keskustelu samaa sukupuolta olevien "avioliiton" täydestä laillistamisesta, jota mm. Pariisin arkkipiispa André Vingt-Trois on näkyvästi vastustanut.

Että huh huh. Kyllä se tuo Hebdo uskaltaa. Saapa nähdä, milloin alkavat polttopullot lennellä eri puolilla paavikuntaa; varmaan presidentti Hollande jo valmistautuu pyytämään julkisesti anteeksi kristityiltä sitä, että hänen luotsaamassaan valtakunnassa sallitaan moinen rienaus.