perjantai 14. syyskuuta 2012

Islam, kaikkien uskonpuhdistusten äiti

Edellisessä <postauksessani> yritin vaihteeksi kirjoittaa muslimeista hieman positiivisempaan ja arvostavampaan sävyyn. Jutussa oli mm. tällainen virke: ”Tuota kaukaista moskeijakokemustani yritän palauttaa usein mieliini, kun muslimit milloin mistäkin syystä saavat verenpaineeni nousemaan epäterveellisiin lukemiin, mitä ei tapahdu harvoin.” Melkein samalla hetkellä kun sain tekstini valmiiksi ja klikkasin ”julkaise”-kuvaketta alkoikin sitten muslimimaailmasta tulla uutisia, jotka saivat minut katumaan koko jutun kirjoittamista; jälleen kerran on profeetan ja islamin kunniaa loukattu ja umma mellakoi. Tämän siitä saa kun yrittää olla ystävällinen. Nyt palaankin tässä blogissa islamin osalta niin sanoakseni arkeen.

Liberaalilla suvaitsevaistollamme on pakonomainen tarve ymmärtää islamia ja selittää sen kannattajien keskuudesta kerta toisensa jälkeen nousevat hulluudenpuuskat parhain päin. Tapoja tämän tarpeen tyydyttämiseksi on monia. Erästä varsin suosittua metodia voisi kutsua kronologiseksi. Siinä otetaan huomioon islamin suhteellisen nuori ikä ja oletetaan, että sen verenhimoisuus, mimoosanherkkä hipiä ja toistuvat kollektiiviset itkupotkuraivarit ovat itse asiassa lastentauteja, jotka paranevat ajan myötä.

Tässä kohtaa muistutetaan yleensä ristiretkistä, inkvisitiosta ja noitavainoista kristikunnan piirissä vuosisatoja sitten; ”uskonpuhdistus”, tai viimeistään "valistus", kristinuskonkin lopulta rauhoitti ja sivilisoi, miksi islamille ei voisi käydä samoin? Joku nettikommentaattori huomautti erääseen taannoiseen HS.fi:n juttuun, että profeetan hidzrasta laskien muslimit elävät pian omaa 1400-lukuaan, niin että islamin ”uskonpuhdistuskin” varmaan on jo aivan ovella... Näin suoraviivaisen aritmeettinen lähestymistapa on harvinaista, mutta kommentin ilmentämä omituisen yksilineaarinen historiankäsitys on hyvin yleistä erityisesti liberaaliemme keskuudessa. Täysin harhaista kuitenkin on kuvitella, että nykyinen islam olisi uskottavalla tavalla verrattavissa kristinuskoon keskiajalla tai yhtään millään ajalla.

*** 

Islamilaista ”uskonpuhdistusta” on turha odottaa. Islamista pitää ymmärtää, että se on uskonpuhdistus, itse asiassa se on uskonpuhdistus par excellence. Kannattaa pitää mielessä, että varhaiset kristityt tarkkailijat, erityisesti ne jotka olivat varhaisiin muslimeihin läheisissä kosketuksissa, eivät pitäneet islamia minään uutena uskontona vaan uutena kristillisenä harhaoppina. Tälle näkemykselle on vahvoja perusteita. Islam onkin syvimmältään juutalais-kristillisen tradition äärimmilleen puhdistettu muoto. Se tosiasia, että islamilla on kokonaan oma pyhä kirja, on johtanut meidät ajattelemaan kyseessä olevan uuden, itsenäisen uskonnon.

Pyhä Johannes Damaskolainen (ca.670-749), oppinut teologi ja kirkonopettaja, oli niitä dhimmi-statuksen saaneita kristittyjä, joista varhainen umma oli monessa suhteessa riippuvainen. Johannes teki ns. päivätyönsä hallintovirkamiehenä Omaijjadikalifien hovissa Syyrian Damaskoksessa. Hänellä oli siis tilaisuus tarkkailla kehittyvää islamia todella läheltä ja hän tunsikin uuden uskonsuunnan erinomaisesti, ehkä paremmin kuin kukaan muu aikalaiskristitty. Johanneksen mukaan islam oli teologisesti ajatellen jonkinlaista uus-areiolaisuutta, siis vanha kristillinen heresia hieman uudessa kuosissa.  

Islamin kristologiaa ajatellen Johanneksen tulkinta epäilemättä pitää paikkansa. Islam suhtautuu alkuperäistä <areiolaisuuttakin> nuivemmin Jeesuksen jumaluuteen ja tyytyy pitämään häntä vain toiseksi suurimpana profeettana. Islamin näkökulmasta on hirveä loukkaus ajatella, että Jumala voisi alentua syntymään naisesta. Niin ikään profeetta Jeesuksen julma ja nöyryyttävä ristinkuolema on mahdoton ajatus; muslimit ”tietävät”, että Jeesus kärsi vain näennäisesti ja että oikeasti ristillä kuolikin joku aivan muu. Meille kunniakas risti on muslimien yksioikoisen ymmärryksen mukaan pelkkä häpeällinen kidutusväline ja siksi on skandaalimaista ajatella edes profeetan, saati Jumalan, voineen kuolla ristille. Nämä uskomukset palautuvat areiolaisuuttakin varhaisempiin, lähinnä gnostisiin tai manikeolaisiin harhaoppeihin.

***
       
Islam on todella kaikkien uskonpuhdistusten äiti. Myös Spengler tajusi tämän selkeästi, ja näki profeetta Muhammedin lähimmäksi vastineeksi länsimaisen kulttuurimme historiassa puritaanin ja sotapäällikön Oliver Cromwellin. Klassisessa islamilaisessa militokratian ja teokratian sekoituksessa on huomattavia yhtymäkohtia juuri 1600-luvun brittiläisten vallankumouksellisten keropäiden valtaan. Islamissa nähdään myös myöhempien "uskonpuhdistusten" harhainen kuvitelma siitä, että ammoin taakse jääneet käytännöt olisivat noin vain elvytettävissä, siis että aikuisen tammen voisi ikään kuin palauttaa tammenterhoksi.    

Tiedämme hyvin, että Muhammed oppi juutalais-kristillisen tradition alkeet Arabian niemimaalla hänen elinaikanaan asuvilta juutalaisilta ja kristityiltä. Muhammed vain pyyhki pöydän todella radikaalisti ja siivosi pois lähes kaiken sen minkä tulkitsi myöhäsyntyiseksi ja ihmistekoiseksi. Näin päädyttiin uskoon joka on olennaisesti sama kuin se, joka oli vallalla Israelissa joskus tuomarien aikana tai korkeintaan ensimmäisten kuninkaiden hallitessa. Ellen nyt aivan erehdy, niin ainoastaan usko ruumiiden ylösnousemukseen ja ”tulevaisen maailman elämään” erottaa islamin kaikkein vanhimmasta jahvismista ja tältä osin yhdistää sen kristinuskoon ja uudempaan juutalaisuuteen; tosin islamin paratiisikäsitys anteliaine neitsyineen on näihin kahteen vanhempaan uskontoon verrattuna huomattavan naiivi ja karkean materialistinen.

***

Täten islam on siis syvimmältä olemukseltaan vahvasti menestysteologiaa, jonka mukaan uskovaa seuraa menestys, onni ja vauraus jo tässä ajassa. Kuten vanhimpiin kuuluvan psalmi 1:n kirjoittaja, muslimikin uskoo, että ”hän menestyy kaikissa toimissaan.” Ja: ”Näin ei käy jumalattomien. [--] [Allah] ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon”.  Islamin varhaishistorian nopea ja ilmiömäinen menestys näytti vahvistavan tämän triumfalismin oikeaksi. Näin islamiin juurtui varhain kyvyttömyys kärsiä tappioita ja kestää nöyryytyksiä. Islam oli siis voittaja, mutta varsin huono sellainen, sillä se alentuva ”suojelu”, josta dhimmi-kansat saivat nauttia ja jota liberaalimme nykyään pitävät esimerkkinä islamin suurenmoisesta suvaitsevaisuudesta, ruokki muslimeissa vain heidän korskeuttaan ja omavanhurskauttaan.  

Kun monen vuosisadan voittokulun jälkeen sitten alkoi tulla takaiskuja, ilmeni, että vielä huonommin kuin osasivat voittaa, osasivat muslimit hävitä. Islam saattaa hyvinkin olla maailmanhistorian huonoin häviäjä. Muslimien myötäsyntyisestä voittajan mentaliteetista johtuu se syvä turhautuminen, mikä muslimimaailmassa vallitsee, kun islam ei enää olekaan maailman napa. Siitä johtuu myös se, että niin moni muslimi sekoaa totaalisesti, kun joutuu kohtaamaan omille uskomuksilleen nurjamielisen maailman. Ja juuri tässä muslimit eroavat kristityistä ja juutalaisistakin erityisen selkeästi, sillä jos kristityt eivät voittajina ehkä olleet juurikaan muslimeja parempia, osasivat he ainakin selvästi paremmin hävitä.

Kristinuskossa on näet sen syntyhetkestä lähtien ollut selvää, että menestystä tässä ajassa ei välttämättä tule; että risti ja nöyryytykset saattavat jatkua heikentymättöminä tai paheten koko tämän elämän ajan; että uskottomien pilkkaan ja rienaukseen on viisainta varautua. Varhaisimpiin tunnettuihin dokumentteihin muiden suhtautumisesta varhaisiin kristittyihin ja heidän uskoonsa kuuluu törkeä roomalainen graffiti, joka esittää kristityn ”Alexamenoksen palvomassa jumalaansa”; ristiinnaulitulla on siinä aasinpää. Kristinuskon maanalaisuutta ja pilkanalaisuutta kesti kolmisen vuosisataa, ja tuo aika jätti uskoon lähtemättömän jäljen.

"Alexamenos palvoo jumalaansa"
Nykyään vallalla olevan rienauksen rinnalla Alexamenos-graffiti olisi jokseenkin pikku juttu. Olemme viimeisinä vuosikymmeninä tottuneet sikamessiaisiin, Magdalenan kanssa lemmiskelevään Jeesukseen, ”Brianin elämään” (joka sitä paitsi on ihan hauska); monia meistä loukkaavat vaikkapa puuterihuiskua heilutteleva homo-Jeesus tai verta takapuolestaan puskeva Neitsyt Marian patsas South Parkissa (siis siinä ”kuvia kumartelemattomassa” animaatiossa joka hyllytti aiotun Muhammed-jaksonsa). Näitähän on nähty ja tullaan näkemään vielä lisää. Mutta onkohan mikään näistä törkeyksistä aiheuttanut edes kunnon mellakkaa missään, saati ruumiita?                 

Turussa, 14.9., Kunniakkaan Ristin ylentämisen juhlana

10 kommenttia:

  1. Eipä edellisessä jutussa mitään hävettävää ole. Se oli hyvä.

    "Täysin harhaista on kuvitella, että nykyinen islam olisi uskottavalla tavalla verrattavissa kristinuskoon keskiajalla tai yhtään millään ajalla."

    Tätä samaa olen itse sanonut, enkä pysty käsittämään miten jotkut aivan vakavalla naamalla selittävät tuota kuinka islamilainen maailma kehityksessään rinnastuisi eurooppalaiseen 1400 - lukuun.

    Ja sitä paitsi, jos niin olisikin, on hyvin vahvoja perusteita väittää, että uskonpuhdistus toi tullessaan puritaanisemman, moralistisemman ja ihmisten maalliseen elämään totalitaarisemmin suhtautuvan uskon. Reformististen kirkkojen nykyinen "liberaali" tila on seurausta oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeisestä, tai ehkä vasta 1960-luvulla, alkaneesta, kehityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleeni, että islamissahan on jo nähty sisäisiä uskonpuhdistuksia, siis paluuta todelliseen tai kuviteltuun profeetan ja ensimmäisten kalifien aikaiseen uskoon. Ainakin ns. wahhabilainen uskonsuunta, joka on vallalla Saudi-Arabiassa, on tässä mielessä reformatorinen suuntaus. Liberaalit tuskin pitäisivät nyky-saudilaista islamin tulkintaa tavoiteltavana. Mutta koko "uskonpuhdistuksen" käsite tarkoittaakin liberaaleille jotain aivan muuta. Ehkä he pitäväkin sitä vain "Valistuksen" synonyyminä.

      Poista
  2. Olen Kumitontun kanssa samaa mieltä.

    VastaaPoista
  3. Hieno ja avaava kirjoitus. Sivuutat ehkä hivenen kevyesti Koraanin merkityksen (ainakin nyky)muslimin uskonnollisen identiteetin muokkaajana.

    VastaaPoista
  4. Tervehdys!

    Otan yhteyttä kysellen halukkuuttasi kirjoittaa Sarastukseen. Kukaan meidän toimituskunnassa ei vain tiedä kuka Michelange on eikä täällä ollut missään sähköpostiosoitetta, joten jätän yhteydenottopyynnön. Kirjoituksiasi seuranneena sopisit hyvin lehtemme aihepiiriin. Heitä terveisiä alla olevaan osoitteeseen, niin keskustellaan lisää.

    sarastus@outlook.com

    Terveisin,
    Sarastuksen toimituskunta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita nyt vaan, niin saadaan ateistien enemmistö jyrättyä ;)

      Poista
    2. Tuo oli niin hyvä perustelu, että olkoon. Minä kirjoitan.

      Poista
  5. Kas kun olen miettinyt ihan samoja juttuja.

    "Islamilaista ”uskonpuhdistusta” on turha odottaa. Islamista pitää ymmärtää, että se on uskonpuhdistus, itse asiassa se on uskonpuhdistus par excellence. Kannattaa pitää mielessä, että varhaiset kristityt tarkkailijat, erityisesti ne jotka olivat varhaisiin muslimeihin läheisissä kosketuksissa, eivät pitäneet islamia minään uutena uskontona vaan uutena kristillisenä harhaoppina. Tälle näkemykselle on vahvoja perusteita. Islam onkin syvimmältään juutalais-kristillisen tradition äärimmilleen puhdistettu muoto."

    Tähän lisäisin, että totta (kuten Spengler ymmärsi), on muhammedilaisuus (kuten islamia pitäisi korrektiksi kutsua!) nimenomaan puritanistinen oppi ja sen voi rinnastaa tiettyihin protestantismin (sivumennen sanoen: olen vakaumuksellinen protestantti) äärimuotoihin (Cromwelilaisuus ennenkaikkea). Mutta ... islamilla on uskonpuhdistuksensa: juuri tästä wahhabilaisuudessa ja kaikessa modernissa fundamentalsmissa on kyse! Protestantismihan tarkoitti paluuta alkuperäiseen kristillisyyteen, tai ainakin yritystä palata. Se ei ollut uudistavaa vaan palauttavaa. Reformaatio on saanut uusiomerkityksen nykykielessä, sillä alunperin se tarkoitti alkuperäiseen muotoon paluuta, ei muodon uudistamista.
    Myös renessanssi merkitsi huomattavaa sekularisaatiota eikä ole sattuma, että Nietzsche syytti juuri Lutheria kristinuskon pelastamisesta. Vastaavaa sekularisaatiota muslimit yrittävät nyt torjua. Ja niin ironista kuin se onkin, keskiajalla sekulaari impulssi tuli pitkälti (jos kohta ei aivan samassa määrin) juuri muslimimaista, kuten se nyt menee muslimimaihin LÄnnestä. Ongelma on nähdäkseni siinä, että toisin kuin kristinusko, ei "puhdistettu" islam kykene rakentamaan modernin yhteiskunnan kanssa yhteensopivaa uskontoa. Puhdistettu kristinuskohan merkitsi juuri sekularisaatiota: antakaa keisarille, mikä keisarin on; maallinen valta on maallista, uskonnollinen uskonnollista. Islamilainen uskonpuhdistus taas on aina merkinnyt päinvastaista. Itse asiassa islamin historiassa on "uskonpuhdistus" toteutunut jo ainakin kertaalleen, kun uskonnollista auktoriteettia tiukennettiin islamin "kultakauden" jälkeisenä aikana. Ja koko ilmaus "islamin kultakausi" on länsimainen: muslimit ovat perinteisesti puhuneet siitä enemmän luopumuksen aikana. Eli renessanssi (johon kristikunnassa liittyi tunnettu katollisen kirkon ennennäkemätön rappio) alkoi itse asiassa islamilaisessa maailmassa ennen kuin se siirtyi länteen, ja molemmissa se sai aikaan "uskonpuhdistuksen", jos ilmaisu ymmärretään laajasti. Mutta LÄnnessa reformaatio johti modernin valtion syntyyn, liberaaleihin periaatteisiin ja vapaamielisyyteen, missä islamilaisessa maailmassa se vahvisti absolutismia.

    Tämä kaikki liittyy mitä oleellisimpii ja ratkaiseviin teologisiin eroihin uskontojen välillä, joita ymmärretään todella huonosti.

    MItä taas tulee islamiin kristittynä harhaoppina, on nähdäkseni uskottavin teoria, että MUhammed itse asiassa oli osa jotain areiolaista tai muuta kristillistä lahkoa. Koraanin teoriat Jeesuksesta ovat esimerkiksi peräisin tunnetuista harhaoppisista evankeliumeista. Ilmeisesti nämä lahkolaiset pakenivat arabian niemimaalle Bysantin uskonnollista sortoa ja muslimien sotaretkien keskeinen motivaatio oli kosto tätä sortoa vastaan. Siksi myös monet harhaoppiset kristityt niin mielellään kääntyivät muslimeiksi.

    Historiallisesti voimme siis ehkä syyttää Bysantilaista absolutismia ja uskonnollista totalitarismia muhammedialaisuuden synnystä?

    VastaaPoista