torstai 19. huhtikuuta 2012

30-luvun henki

Jatkan tässä vielä edellisen postaukseni teemoja, mutta tällä kertaa puhutaan vähän Suomestakin.

Kaikki tuntevat Uuno Kailaksen patrioottisen Rajalla-runon alkusäkeet: "Raja railona aukeaa, edessä Aasia, itä / Takana länttä ja Eurooppaa, varjelen, vartija, sitä "... Kailas kirjoitti runonsa 30-luvulla. Mutta tuolla samaisella vuosikymmenellä nuori AKS-aktiivi, ylioppilas Matti Kuusi runoili tähän tapaan:

Tule, tuisku aroilta Aasian, tule: tunturit pystyyn jää./Raja ratko raihnaan Vanhojen maan, raemyrsky ja salamasää./Lyö auki Attilan portit taas, tao Tshingiskaanien tie./Kirot kirvoita vaaruvan Euroopan, unet ugrien voittoon vie./Pese sieluista spitaali nöyryyden, revi jäljet renkiyden,/Teräs terve nostata kuilustaan, veri vahva barbaarien./Ja kerran, Pohja kun puhunut on, kun on tuhkana Länsimaat,/Sudet Suomen hankia hallitkoot tai Jäämeren ruhtinaat.

Hieman toisenlaista rajankäyntiä kuin Kailaksella siis. 

Oletan Kuusen tunteneen Venäjän kirjallisuuden hopeakauden klassikon Aleksandr Blokin Skyytit-runon. Silti tässä ei tarvitse olettaa mitään suoria vaikutteita siltä suunnalta sen enempää kuin vaikkapa Gogolin Kuolleiden sielujen hurjasta troikka-kohtauksestakaan, jonka Kuusi kyllä aivan varmasti tunsi. Jotain vastustamattoman kiehtovaa on yhä vieläkin tässä kuvassa yli mädän Länsi-Euroopan pyyhkivästä Idän myrskytuulesta. No, todellisuudesta tietysti oli sitten romantiikka kaukana; ”Attilan portit” ”lyötiin auki” tammikuussa 1945 kun puna-armeija vyöryi Itä-Preussiin kosto mielessään…

Jos Kuusen runo tuntuu 30-luvun oletetun "äärioikeistolaisuuden" taustaa vasten oudolta, se johtuu vain siitä, että käsityksemme kyseisen vuosikymmenen aatehistoriasta voi olla hieman tendenssimäinen. Lahjakkuudessaan Kuusi oli 30-luvun ”oikeistolaisessa” suomalaisessa opiskelijanuorisossa täysin sui generis, mutta ideologisesti ei niinkään. Matti Kurjensaari, yksi 30-lukumme harvoista pesunkestävistä liberaaleista ja frankofiileistä, oli Kuusen aatteiden kanssa jossain määrin ymmällään. Ainakin viimeksi mainitun osoittama Neuvosto-Venäjän ihailu – vaikka varauksellinenkin – ihmetytti melko yksioikoiseen vasemmisto-oikeisto –dikotomiaan tottunutta liberaalia.

Seuraavassa lainaus Kurjensaaren Nykypäivä-lehdessä 29.2.1936 julkaisemasta poleemisesta artikkelista, jonka maalitaulu ovat nimenomaan AKS ja erityisesti Matti Kuusi:

Suomalaisen ylioppilasnuorison kapinallisuus on epäilemättä dekoratiivista kapinallisuutta porvarillisuutta vastaan, mutta ei kolmannen tai neljännen säädyn ihanteiden, vaan feodaalisten ihanteiden puolesta.  Tämän kanssa on näennäisessä ristiriidassa pingotetun nationalismin työväenasioiden harrastus. Myönnän, että tämä harrastus on useissa tapauksissa vilpitöntä, mutta se on tosiasiassa valloitusretkelle lähtevän herran huolenpitoa, että tarvittava ihmismateriaali on kunnossa ja käyttökelpoista. [--]
     Matti Kuusi itse on tämän ideologian huomattavin runoilija eikä ole suinkaan sattuma, että hän niin suuressa määrin perustaa Spengleriin, Euroopan viimeiseen feodaaliherraan, joka linnansa tornista julistaa tuhoa länsimaille nähdessään uusien, hänelle käsittämättömien yhteiskuntaluokkien nousevan inhimillisistä oikeuksista osallisiksi.

Puhe ”feodaali-ihanteista” on pötyä ja osoittaa, että Kurjensaari ei täysin ymmärtänyt 30-luvun ”oikeistoradikalismin” dynaamista luonnetta. Mutta siinä Kurjensaari osui oikeaan, että AKS:n rinnalla sekä hänen itse edustamansa Nykypäivä-lehden länsimainen liberalismi että ”traditionelli porvarillisuus”, jota mm. kokoomus-puolue edusti, näyttivät kumpikin ”jopa vanhoillisilta”.

Meikäläisistä intellektuelleista myös Olavi Paavolaisen ambivalentti suhtautuminen yhtäältä idän ja lännen vastakkainasetteluun, toisaalta fascismiin ja kommunismiin on tunnettu asia. ”Kolmannen valtakunnan vieras” kävi hieman myöhemmin myös Stalinin valtakunnan vieraana, ja koki selvästi myös tämän vierailunsa erittäin väkevästi. Paavolainen oli tässä hyvin ajan hermolla, sillä kyllästyminen perinteiseen vasemmisto-oikeisto -dikotomiaan oli 30-luvulla päivän sana kaikkialla eurooppalaisen älymystön piirissä. 

***

Tämä henki hallitsi myös 30-luvun Ranskaa. Tutkimukseen on vakiintunut käsite "l'esprit des trentes", millä viitataan juuri antidemokraattiseen, autoritaariseen älymystöön, jota on hyvin vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn paikkaan perinteisellä vasemmisto-oikeisto –janalla. Useammalla kuin yhdellä toisen maailmansodan jälkeisen ajan ranskalaisella poliitikolla tai muulla vaikuttajalla on ollut hieman selittelemistä tekemisistään kultaisen nuoruutensa vuosilta 30-luvulta. Otan tähän vain yhden esimerkin. Sosialisti François Mitterandin valinta tasavallan presidentiksi vuonna 1981 sai vasemmiston riemun valtaan Ranskassa ja nostatti iloa muuallakin; kun erityisesti englanninkielisessä maailmassa yleinen virta näytti vievän oikealle, niin radikaalin sosialistin nousu suuren teollisuusmaan vahvoilla valtaoikeuksilla varustetuksi johtajaksi näytti pieneltä ihmeeltä, ja Mitterandilta odotettiinkin paljon. Lyhyessä ajassa hän ajoi Ranskan talouden kuilun reunalle, ja lisäksi häntä voi pitää vastuullisena Ranskan maahanmuuttopolitiikan ajamisesta sille tuhoisalle tielle, jonka seuraukset näemme tänä päivänä. Eli sosialisti mikä sosialisti.

Mutta ei Mitterand aina ole ollut sosialisti. Nuoruudessaan 30-luvulla hän kuului useisiinkin ”äärioikeistolaisiksi” luonnehdittuihin nuorisojärjestöihin, joista kannattaa mainita ainakin karismaattisen eversti La Rocquen johtaman Croix de Feu (”Tuliristi”) –järjestön nuoriso-osasto. Vichyn hallituksen aikana Mitterand toimi vuoden 1942 kesään saakka marsalkka Petainille lojaalina virkamiehenä, vaikka sitten siirtyikin vastarintaliikkeeseen. Sodan jälkeen hän uudestisyntyi sosialistina. Tyypillinen takinkääntäjä siis? Ei välttämättä. Mitterandin kunniaksi on sanottava, että hän ei ole salaillut nuoruutensa poliittisia mieltymyksiä, onpa vain yrittänyt selittää niitä parhain päin. Asia on nähdäkseni yksinkertaisesti niin, että radikaalin vasemmistolaisuuden ja radikaalin oikeistolaisuuden väliset erot eivät niin suuret kuin moni mielellään ajattelisi; siis tässäkin tapauksessa: ni droite, ni gauche!   

3 kommenttia:

  1. Ei oikeistoa, ei vasemmistoa, On y va ;)

    Suomessa ollaan aina kumartuneena joko lännen tai idän puoleen. Kymissä seisotaan lännen ja idän ikiaikaisella rajalla. No, joo...vitsi vitsinä.

    Itse toivoisin, että oma puolueemme oppisi ymmärtämään kristillissosiaalisuuden perusteita ja myös soveltamaan niitä.

    VastaaPoista
  2. Tarkoitat Uuno Kailasta. Eino Kaila oli filosofi, oikeistolaiseksikin haukuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan tietenkin Uuno Kailasta. Kiitos korjauksesta! Nämä nimet muistuttavat niin paljon toisiaan, että ne menevät minulta tämän tästä sekaisin, vaikka nimien kantajilla ei ole paljoakaan yhteistä.

      Poista