perjantai 10. helmikuuta 2012

Yksi hyvä syy vältellä julkisia kirjastoja

En ole rikas mies, mutta eräässä mielessä korvaamatonta varallisuutta alkaa jo olla ihan mukavasti pitkin kotini seiniä. Tarkoitan tietenkin kirjoja. Omassa kotikirjastossani riittäisi varmaan jo nyt lukemista loppuiäkseni, pitäen mielessä että on kirjoja, joihin voi ja oikeastaan täytyykin palata aina uudelleen ja uudelleen. Kotikirjastoni täydentyy varsinkin kesäisin Turun kauppatorille pystytettyjen pöytien kokoelmista ja antikvariaateista. Erityisen tärkeisiin uutuuskirjoihin löytyy aina jostakin rahaa. Siksi en ole - Deo Gratias! - riippuvainen Turun kaupunginkirjaston palveluista. Tuon ns. kulttuurilaitoksen yleinen ilmapiiri on uusiin "ajanmukaisiin" tiloihin siirtymiseen jälkeen tullut lähelle sietämätöntä. Eikä ihmekään, kun on julkilausutusti tarkoitus olla "turkulaisten yhteinen olohuone."

Muissa kaupungeissa tilanne ei liene sen kummempi, jos voi jotain päätellä tästä:
"Mutta eivät ainoastaan rahaa vaativat kahvilat ja kapakat ole ylimääräisiä keittiöitämme. Myös torit, puistot ja kirjastot muodostavat olohuoneen, jossa voi notkua mielin määrin." [kurs. minun]
Ja koko teksti luettavissa missäpä muuallakaan kuin <täällä>.

Yksityisen ja julkisen tilan välisen rajan hämärtymiseen tuo oman pittoreskin lisänsä se, että meillä on keskuudessamme kasvava määrä uussuomalaisia, joiden lähtökulttuurissa kodin rajat ovat alun alkaenkin olleet huomattavasti epämääräisemmät kuin meillä Lännessä; niinpä sitten "voi notkua mielin määrin" missä milloinkin sattuu mieli tekemään. No, rikkauttahan tämä tietysti vain on.

3 kommenttia:

  1. 70-luvulla taistolaiset tuttavat sättivät minua kiivaasti, kun näkivät kirjahyllyni, tai minut kirjakaupassa. Omaisuus on varkautta, he sanoivat. Kirjoja varten on kirjasto! Kun minulla oli Kansankulttuurista pysyvä tilaus sukukansojen kielellä julkaistusta kirjallisuudesta, he sanoivat että olen separatisti ja neuvostovasgtainen. Ja kun hankin keskiyläsaksan kielistä kirjallisuutta, he sanoivat että olen umpiporvarillinen formalisti ja saksalaisystävällinen. Opin että jos ostaa ja omistaa kirjoja, kannattaa olla hissukseen.

    VastaaPoista
  2. On jotenkin järkyttävää miten nopeasti tämän julkisen eetoksen muuttuminen on tapahtunut. Itse muistan aivan hyvin, kun kirjastoissa vaadittiin hiljaisuutta ja käyttäytymistä kunnolla. Kirjastonhoitajaa myös uskottiin ja hänellä oli auktoriteettia. Se oli hyvä asia. Nykyään aikuiset vaikuttavat olevan kuin lapset ennen.

    VastaaPoista
  3. Toisin on köyhillä ja typeryyteen asti idealistisilla opiskelijoilla, joilla ei ole maan päällä sijaa mihin päänsä kallistaisi, vaan he jäävät ikuisesti kiertämään koulun, kirjaston ja masentavan pienen poikamiesboksin muodostamaa kärsimyksen kehää...

    Elämä muuttuu niin kokonaan kun saa jostain töitä ja on varaa olla porvari.

    VastaaPoista