keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mary Stuartin mestauksesta 425 vuotta - erään tabun loppu

"Mary Queen of Scots" (1542-1587) 
"Vous me pensez femme sans jugement;
Et tout cela augmente mon ardeur."
- Mary Stuart

Jos nyt mukavuuden vuoksi unohdetaan se tosiasia, että Britanniassa siirryttiin gregoriaaniseen ajanlaskuun vasta joskus 1700-luvulla, niin tänään helmikuun 8. päivänä tulee kuluneeksi 425 vuotta siitä kun Mary Stuart mestattiin. Muistellaanpa hieman tätä erikoista monarkkia, joka on kiehtonut niin monia mieliä ja josta on langetettu  toisilleen niin täysin vastakkaisia historiallisia tuomioita.

Mary ei ollut se kevytkenkäinen, tyhmä ja julma hupakko, joksi anglo-protestanttinen propaganda on hänet maalannut. Ei kyllä myöskään se pyhimys, jona skottilainen nationalismi ja 1800-luvun katolinen revivalismi haluavat hänet nähdä. Ristiriitainen ihminen hän oli monin tavoin. Mutta kyllä hän yhden muistokirjoituksen ansaitsee. 

***

Skotlannin James V Stuartin tytär Mary kuului äitinsä puolelta herttualliseen ranskalaiseen Guise-sukuun. Hän kävi vain syntymässä Skotlannissa ja matkusti jo aivan pikkutyttönä äitinsä synnyinmaahan, jossa hän varttui kieleltään ja kulttuuriltaan ranskalaiseksi. Varhain solmittu avioliitto sairaalloisen Frans II:n kanssa päättyi viimeksi mainitun ennenaikaiseen kuolemaan. Nuorena leskenä Mary sitten palasi Skotlantiin ottamaan vastaan hieman kyseenalaista kunniaa eli Skotlannin kruunua. Maryn silmissä kuitenkin siinteli huomattavasti mielenkiintoisempi asema: hän oli näet myös Henry VII:n jälkeläinen ja siten mielestään oikeutettu Englannin kruunuun kuningatar Mary I:n ("Bloody Mary" Tudor) kuoltua vuonna 1558.

Englannin valtaistuin kuitenkin päätyi Mary (Stuartin) serkulle Elisabethille. Onnettoman Anne Boleynin tyttärenä Elisabeth oli laajalti hyväksytyn käsityksen mukaan aviotonta syntyperää ja siten hän kruununperimysjärjestyksessä olisi jäänyt toiseksi Marylle. Aikalaisjuristien mielipiteet näyttävät jakautuvan kysymyksen suhteen melko tasaisesti, ja epäilemättä arviointeihin vaikuttivat myös sellaiset tekijät kuin arvioijan kansallisuus ja uskontokunta. En tiedä, onko nykyään mahdollista antaa tyhjentävää vastausta tähän kysymykseen.

Joka tapauksessa Mary ilmoitti tyytyvänsä Skotlannin kruunuun, mutta hän olisi silti toivonut Elisabethilta jonkinlaista tunnustusta myös omille vaateilleen. Tämä oli Elisabethille luonnollisesti mahdotonta, ja niin kuninkaallisten serkusten välille alkoi vuosikymmeniä kestävä kylmä sota. Elisabethin asema näytti melko tukalalta, sillä hän oli maantieteellisesti kahden tulen välissä; pohjoisessa hallitsevaa Marya nimittäin tuki Ranska. Lisäksi kiistaan toi oman lisänsä reformaatiokauden uskonnollinen kuohunta. Mannermaalla protestantismi oli vetäytymässä vuosikymmenten voittokulun jälkeen, ja Guisein tyttärenä Mary oli tiukka katolilainen; ei tosin aivan niin harras kuin mitä myöhäiset legendat haluavat uskotella.

Kaksi kuningatarta eivät koskaan tavanneet toisiaan kasvoista kasvoihin, mutta he pitivät yllä tiivistä kirjeenvaihtosuhdetta; kirjeet ovat toisinaan hyvin herkullista luettavaa, sillä ne ovat täynnä muodollisten kohteliaisuuksien sekaan siroteltuja kissankynnen raapaisuja. Älyltään ja poliittisilta taidoiltaan Mary hävisi kylmäverisemmälle serkulleen. Hän teki lyhyessä ajassa pahoja virheitä sekä politiikassa että yksityiselämässä (jos nyt monarkilla voi katsoa mitään yksityiselämää olevankaan). Vain muutaman vuoden Skotlantia hallittuaan hänestä tuli käytännössä Elisabethin vanki. Enimmäkseen toki ylellistä vankeutta kestikin sitten melkein kaksikymmentä vuotta, joiden kuluessa kuningatar Mary vanheni ennen aikojaan ja jotenkin näivettyi henkisestikin. Turhautuminen sai hänet lopulta sortumaan viimeiseen varomattomuuteen, eli sekaantumaan juoneen joka oli mahdollista tulkita Elisabethin henkeä uhkaavaksi murhasalaliitoksi. Ja juuri näin se myös tulkittiin. Mary joutui kaikkea muuta kuin puolueettoman tribunaalin eteen ja hänet tuomittiin kuolemaan mestaamalla.

Asiasta mahdollisesti kiinnostuneelle suosittelen <tätä> sivustoa. Jostain saattaa vielä löytää myös Stefan Zweigin kirjoittamaa erinomaista elämäkertaromaania Maria Stuart, jonka on hienosti suomentanut Elina Vaara.  

***

Mary Stuartin teloitusta kannattaa muistaa ennen muuta siksi, että siinä voi näin jälkikäteen nähdä kolkon ennakkotapauksen. Tätä ei moni tiedä tai tule ajatelleeksi, mutta Mary oli kristillisen monarkian pitkässä historiassa ensimmäinen hallitseva monarkki, joka tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin niin sanoakseni keskellä kirkasta päivää. Kruunupäitä oli tietenkin kuollut valtaistuinjuonittelujen ja salamurhien uhreina, mutta kertaakaan aikaisemmin ei ainakaan ketään kuningatarta ollut enemmän tai vähemmän laillisin muodoin asetettu syytteeseen ja tuomittu kuolemaan. Maryn oikeudenkäynti ja teloitus särkivät tabun valtaistuimelle kruunatun hallitsijan koskemattomuudesta. Tuon aikakauden ihmiset ymmärsivät tämän tosiasian huomattavasti kirkkaammin kuin me, ja siksi monen aikalaistarkkailijan selkäpiitä karmi täysin riippumatta siitä, mikä oli heidän oma asemansa Maryn ja Elisabethin välisessä kiistassa: myöskään viimeksi mainittu ei näytä koskaan täysin toipuneen serkkunsa ja säätysisarensa teloituksen aiheuttamista tunnontuskista.

Rikotun tabun hedelmät alkoivat näkyä seuraavalla vuosisadalla. Ensimmäisenä putosi Maryn pojanpojan Charles (Kaarle) I:n pää. Hänet syöstiin vallasta Englannin vallankumouksessa ja mestattiin julkisesti. Jatkoa seurasi, vaikka ehkä viiveellä.

***

Kuningatar Mary hyväksyi kohtalonsa tyynesti ja arvokkaasti, tästä ovat kaikki luotettavat aikalaistodistukset yksimielisiä. Silti hänen kuolemastaan oli romantiikka kaukana. Pyöveli ilmeisesti hermoili korkea-arvoista "asiakastaan" niin että teloituksesta tuli makaaberia ja veristä sotkua. Stefan Zweig kertoo:

Pyövelin ensimmäinen isku osuu huonosti, ei niskaan, vaan takaraivoon. Kidutetun naisen suusta kuuluu tukahdutettu korahdus, voihkaisu. Toinen isku menee syvälle niskaan ja punainen veri ruiskahtaa esiin. Mutta vasta kolmas erottaa pään ruumiista. Ja jälleen uusi kauheus: kun pyöveli aikoo nostaa pään hiuksista ja näyttää sitä, hän saa käsiinsä peruukin ja pää kierähtää maahan. Kuin keilapallo se vierii verivirrassa yli lavan lautojen, ja kun pyöveli uudelleen tarttuu siihen ja kohottaa sen, nähdään - aavemainen näky - vanhan naisen kasvot, joita reunustavat jäänharmaat, lyhyeksi leikatut hiukset. Hetkiseksi lamautuvat katsojat tämän teurastuksen kauheudesta . Sitten lopulta onnistuu Peterboroughin pastorin vaivoin huudahtaa: "Eläköön kuningatar [Elisabeth]!"       

Mary Stuart matkalla mestauslavalle - historiamaalaus 1800-luvulta




6 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista