perjantai 17. helmikuuta 2012

Käytöksen multainen kirja

Ei ole tarkoitus tehdä tästä blogista mitään "Rosa-watchia", mutta hänen kolumnejaan on vaikea olla kommentoimatta, koska hän osaa niissä tiivistää modernin arvoliberaalin maailmankatsomuksen suorastaan tyrmistyttävän ytimekkäästi. Käsittääkseni nämä ajatukset ovatkin koko tämän maailmankauden nuoren tai nuorehkon urbaanin länsimaalaisen yhteistä henkistä omaisuutta, ja siksi ne kondensoituina lehtikolumnin suppeaan muotoon tuntuvat joskus melkein parodioilta. Toisinaan niissä on kuitenkin siteeksi myös asiaa. Näistä syistä niistä saa hyviä aihioita blogijuttuihin. Tällä kertaa otan meditaation lähtökohdaksi tämän katkelman:
Tavat ja tottumukset, asiat joita ei tarvitse kyseenalaistaa, tekevät elämän helpoksi ja turvalliseksi. Rajansa kaikella, rajoillakin. En haluaisi siirtää eteenpäin sellaisia määräyksiä, joita en osaa järjellä perustella. [kurs. minun] 
Kyseisessä jo hyvän aikaa sitten julkaistussa <kolumnissa> kirjoittaja miettii omia kasvatusperiaatteitaan. Ei kuulu minulle, miten itse kukin jälkikasvunsa kasvattaa. Ei siis ole aikomukseni (varsinkaan näin nikin takaa) suunnata kritiikkiä itseensä kolumnistiin. Mutta juuri tuo esiin nostamani ja kursivoimani kohta lienee "valistuneisuudessaan" laajasti sisäistetty ja hyväksytty meidän aikoinamme ja siksi se on osa sitä kollektiivista ajan henkeä, jota vastaan pullikoiminen on blogini keskeinen tavoite.

No niin, pitääkö siis jokainen kasvatusperiaate, moraalinen prinsiippi, sääntö, käsky tai määräys todella kyetä perustelemaan järjellä? Todetaan ensi alkuun, että on koko joukko eettisiä periaatteita, jotka ovat muuttumattomia, ikuisia ja universaaleja. Vaikkapa Kymmenen käskyä ovat (ehkä kahta ensimmäistä lukuunottamatta) hyvä tiivistelmä kaikille kulttuureille yhteisestä, ajattomasta etiikasta. Nämä Käskyt ovat siitä mielenkiintoisia, että ne kyllä voisi perustella järjellisestikin, mutta niille ei käytännössä tarvitse näin tehdä. Vai onko joku vakavasti sitä mieltä, että esimerkiksi käsky "kunnioita isääsi ja äitiäsi" vaatisi sen kummempia perusteluja? No tottakai toinen toistaan viisastelevimpia vastaväitteitä löytyisi vaikka kuinka, mutta siihen emme tässä lähde. Oletan siis jokaisen normaalijärjellä varustetun ns. hyvän tahdon ihmisen ymmärtävän, miksi on lähtökohtaisesti oikein kunnioittaa vanhempia ihmisiä yleensä ja omia vanhempia erityisesti.

Mutta universaalin etiikan lisäksi on tietysti myös koko joukko sellaisia alemman asteisia normeja, jotka ovat historiallisesti muotoutuneita ja siitä syystä relatiivisia. Tästä syystä ne myös usein ovat luonteeltaan ainakin näennäisesti  jokseenkin irrationaalisia. Puretaan kysymystä vaikkapa tuolla lippalakki-ongelmalla, joka on siteeratun kolumninkin keskiössä. Miespuolista väestöä koskeva tapa paljastaa pää sisätiloissa on puhtaasti länsimainen erikoisuus. Ei taida olla aivan täyttä varmuutta siitä, milloin ja miten tapa on meille juurtunut, mutta se ei nyt tässä yhteydessä ole kiinnostavakaan. Tavasta on myös aina ollut monia poikkeuksia, joihin niihinkään ei nyt tarvitse mennä. Periaatteessa pään paljastamisen vaatimuksesta siis voisi, toisin kuin universaalista vanhempien kunnioittamisen käskystä, suuremmitta ongelmitta luopua. Siitä ollaankin nyt luopumassa tai on jo luovuttu suuressa osassa läntistä maailmaa. Miksi siis narisen?

Sinänsä kulttuuri ei välttämättä heti romahda, kun yhä useampi urospuolinen Homo Sapiens -yksilö esimerkiksi aterioi mutkattomasti idioottimainen lätsä tai vielä idioottimaisempi, silmille vedetty villapipo päässään. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että lakin sisätiloissa riisumisen tavan katoaminen on yksi sivilisaatiomme rappeutumisen merkki. Se on sitä juuri siksi, että se ei perustu yhteiseen sopimukseen vaan tiettyjen omapäisten alakulttuurien eriytyisidentiteetin varjeluun. Tällaiset taustaltaan ehkä irrationaalisetkin tavat ovat osa sitä liimaa, joka pitää kulttuuria kasassa ja tuo siihen koheesioita. Erityisesti lapselle on käytännössä mahdotonta perustella järjellä, miksi lakki pitää ottaa pois päästä sisällä. Sellainen nyt vain sattuu olemaan meidän tapamme. Sanottu toki pätee moneen muuhunkin käskyyn. Siksi äidit ovatkin vanhastaan vastanneet niskoittelevan jälkikasvunsa "miks-mun-pitää"-kitinään: "siksi kun on syksy!" tai jotain muuta yhtä vastaansanomatonta. Käskyjen rationaalisen sisäistämisen - tai niiden kyseenalaistamisen - aika tulee sitten myöhemmin.

Olkoon kaltevan pinnan argumentti eli ei, mutta minusta on aina pahaenteistä, kun kulttuurisia sovinnaistapoja alistetaan yksityisten mieltymysten armoille. Ihminen, joka täysin ympäröivästä yhteisöstä riippumatta luo omaa identiteettiään ja omia tapojaan, saattaa pian ruveta luomaan toden teolla myös ikiomia arvojaan. Ja minä en siitä pidä. Nih. Koska mantelitumake.    
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti