tiistai 14. kesäkuuta 2011

Häpeällinen bisnes

Tippu Tip (1837-1905)
Tiedättekö, kuka on oheisen kuvan neekeriuk... hm, afrikkalaistaustainen iäkkäämpi herrahenkilö? No minäpä kerron. Kuvan mies on Hamad bin Muhammad bin Jumah bin Rajab bin Muhammad bin Sa'id al-Murghabi, kutsumanimeltään Tippu Tip. Tippu Tip oli luultavasti historian mahtavimpia orjakauppiaita, ja lisäksi hän omisti itsekin joidenkin tietojen mukaan peräti 10 000 sielua useilla plantaasheilla eri puolilla Itä-Afrikkaa.

Miehemme oli 1800-luvun jälkipuoliskolla Sanzibarin sulttaaneiden oikea käsi ja omasi lisäksi erinomaiset suhdeverkostot länsimaalaisiin löytöretkeilijöihin. Hän auttoi monin tavoin mm. Henry Morton Stanley'a (muistattehan: "Dr. Livingstone, I presume..."), ja hänestä tuli näiden kontaktiensa ansiosta jo varhain tunnettu myös Euroopassa.

Jostain syystä Tippu Tipistä ei kuitenkaan erityisemmin pidetä melua silloin kun kauhistellaan afrikkalaisten orjuuttamisen hirveätä historiaa. Tiedon puutteesta ei siis pitäisi olla kyse; googlettakaa tai wikittäkkää hakusanalla "tippu tip" ja huomaatte, että juttua kyllä löytyy monilla kielillä vaikka kuinka. Epäilemättä yksi ilmeinen syy diskreettiin suhtautumiseen on herran itsensä pigmentin tummuusaste. Vähäinen ei merkitys ei liene silläkään, että Tippu Tipin bisnekset suuntautuivat enimmäkseen hänen omien uskonveljiensä pariin islamilaiseen maailmaan, ja rauhanuskonnossahan ei tunnetusti ole tahraa eikä ryppyä.

***

En edes muista, milloin itse törmäsin ensimmäistä kertaa Tippu Tipin nimeen. Tuon oheisen kuvan näin jo varhain jonkun historiallisen lukemiston sivulla ja se jäi mieleeni. Jokin aika sitten näin ranskalaiselta tv-kanavalta dokumentin Senegalin rannikolla sijaitsevan Goréen orjasaaren historiasta. Ohjelmassa joku paikallinen vanhus mesosi eurooppalaisten orjakauppiaiden kataluutta ja haukkui siinä sivussa rutiininomaisesti tietysti myös katolisen kirkon, koska sen papit kuulemma olivat siunanneet käytännön tai ainakaan eivät olleet kyllin selväsanaisesti tuominnneet sitä jne. Miehen ulkonäössä vaatepartta myöten oli jotakin tuttua ja äkkiä muistin: äijähän oli kuin ilmetty Tippu Tip! En tiedä, olisiko tämä senegalilainen musta musulmaani tuntenut yli sata vuotta sitten kuolleen itäafrikkalaisen uskonveljensä nimeä, jos se olisi hänelle mainittu, mutta epäilenpä että ei olisi; ja vaikka olisi tuntenutkin, niin tuskinpa hän olisi pitänyt Tippu Tipin bisneksiä erityisen häpeällisinä, sillä quod licet Iovi, non licet bovi.

Jokainen vähänkään asioihin perehtynyt tietää, että afrikkalaisilla itsellään oli merkittävä rooli orjakaupassa niin mantereen länsi- kuin itälaidallakin. Ylipäätään on kyseenalaista, olisiko ilman heidän omaa panostaan koskaan päästy likimainkaan niin huikeisiin volyymeihin kaupankäynnissä kuin suurimmillaan päästiin. Nämä asiat siis tiedetään, mutta niistä ei liiemmälti puhuta.

***

Rehellisimmät afroamerikkalaiset ovat tuskallisesti joutuneet hyväksymään sen tosiasian, että heidän esi-isänsä päätyivät orjiksi toisten afrikkalaisten myyminä. Mm. radikaali aktivisti (mutta siitä huolimatta kohtalaisen hyvä kirjailija) Alice Walker on käsitellyt tätä traumaa useammassakin yhteydessä. Silti Walkerin kaltaiset vilpittömätkään tulkitsijat eivät aina tunnu tajuavan asian ydintä: he saattavat kauhistella sitä, että afrikkalaiset myivät "veljiään" "muukalaisten" orjuuteen. Mutta tämähän on täyttä anakronistista soopaa: 1700- tai 1800-luvullakaan ei vielä ollut mitään "afrikkalaisia" muualla kuin eurooppalaisessa (siis ulkopuolisessa) tietoisuudessa. Oli mandingoja, oli joruboja, oli iboja, oli haussoja, oli ashanteja, oli dahomelaisia, oli malilaisia, oli kanembornulaisia, ja oli vaikka mitä. Mutta miksi ihmeessä joku dahomelainen olisi pitänyt jotakin ashantia "veljenään"? Nehän olivat taistelleetkin toisiaan vastaan iät ja ajat.

Kun merten takaa alkoi sitten tulla omituisen valjun värisiä, jopa arabejakin vaalempi-ihoisia kummajaisia, jotka osoittivat halua ostaa dahomelaisilta näiden sotavankeja orjiksi, miksi ihmeessä he eivät olisi näitä myyneet? Pan-afrikkalainen identiteetti ei ole sen vanhempi juttu kuin muutkaan vastaavat sivilisaatioidentiteetit. On omituista, että postmodernistisen paradigman omaksuneet afroamerikkalaiset tai heitä myötäilevät tulkitsijat eivät näköjään osaa soveltaa sosiaalisen konstruktion malliaan juuri tässä kysymyksessä.          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti