keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Snellmanin päiväksi

Tässä satalappusessa kuvatun Snellmanin yhdennäköisyys
tiettyihin Virkkus-nimisiin jälkeläisiinsä on huomattava...

Kaikista 1800-luvun suurmiehistämme J. V. Snellman (1806-1881), jonka päivää huomenna 12.5. liputetaan,  on jäänyt minulle joka suhteessa vieraimmaksi. Hänen ajattelunsa kulmakivi on hegeliläisyys, ja se työntää minua siinä määrin luotaan, etten, toden sanoakseni, ole saanut luettuakaan Snellmania niin paljon kuin olisi kohtuullista näinkin tärkeän miehen ollessa kyseessä.

Snellman sai yliopistosivistyksensä suurelta osin aikana jona hegeliläisyys oli vähintään samantasoinen akateeminen villitys kuin postmodernismi 1990-luvulla. Snellman omaksui hegeliläisen järjestelmän ensin vasemmistolaisessa ("nuor-hegeliläisessä") muodossa mutta sittemmin reivasi ajatteluaan selvästi oikealle. Yhtä kaikki, Snellmanin mukana suomalaiseen hengenelämään iskostui vankka kollektivistinen juonne, jossa tarkempinenäinen voisi haistaa jopa vienoa totalitarismin aromia, ellei termi olisi tässä tapauksessa auttamattoman anakronistinen. Yksikielisyyden vaatimus tässä maassa juontaa juurensa viime kädessä Snellmaniin, sillä en tiedä ennen häntä ketään, jonka mieleen olisi juolahtanut näin epähistoriallinen ajatus; edes A. I. Arwidson ei haaveillut kokonaan yksikielisestä kansakunnasta. Nyt meidän päivinämme tämä yksi kansa, yksi kieli -ohjelma on lähempänä toteutumistaan kuin koskaan.

***

Mutta Snellman oli myös finanssimies, ja tässä suhteessa hän tavallaan on juuri nyt erityisen ajankohtainen. Pohditaan tätä asiaa hetki.

Senaattori Snellman oli vuosina 1863-68 Senaatin finanssitoimituskunnan päällikkö (nykytermein siis valtiovarainministeri). Hänen "ministerikaudellaan" vuonna 1865 markasta tuli termin täydessä merkityksessä itsenäinen rahayksikkö, kun se sidottiin hopeakantaan. Markkahan oli nimellisenä mutta arvoltaan (paperi)ruplaan sidottuna ollut olemassa jo vuodesta 1860. Miksi Snellman oli niin kiinnostunut saamaan suuriruhtinaanmaalle oman rahan? Samana vuonna kuin markka itsenäistyi ruplasta, eli käytännössä syntyi, Snellman antoi venäläiselle Russkij Invalid -lehdelle haastattelun jossa totesi olevansa sitä mieltä, että kansantaloudellisesta näkökulmasta olisi toivottavaa, jos kaikilla Euroopan mailla olisi yhteinen rahayksikkö. Siis kansantaloudellisesta näkökulmasta. Ilmeisesti olikin niin, että Snellman oli ajamassa markkaa sisään pääasiassa siksi, että Suomen kansantalous saataisiin irrotettua epävakaasta ruplasta.

En oikein jaksa uskoa, että Snellman ainakaan sisimmässään näki omassa rahassa mitään kansallista symboliarvoa. Eikä meidänkään pitäisi nähdä, sillä raha on raha on raha, taloudellista vaihdantaa merkittävästi helpottava väline, läpikotaisin pragmaattinen ilmiö, ei sen ihmeellisempää. Snellmanilla tosin oli omiin aikalaisiimme nähden se merkittävä etu, että hän tiesi asian omasta kokemuksestaan. Se ajatus, että jokaisella suvereenilla poliittisella yksiköllä tulisi ehdottomasti olla myös oma rahayksikkö, oli 1800-luvun puolimaissa yhtä uusi kuin kansallishymnit, kansallisliput ja muut aikaisemmin hallitsijahuoneille kuuluneet embleemit. Näin oli laita myös Suomessa.

Snellman syntyi 1806 Tukholmassa, mutta hänen perheensä palasi isiensä maahan muutamaa vuotta myöhemmin, samoihin aikoihin kuin Suomesta tuli venäläinen suuriruhtinaskunta. Snellman eli siis käytännössä tietoisen elämänsä sen alusta saakka venäläisessä Suomessa, siellä hän varttui ensin pojaksi ja sitten mieheksi - ja käytti melkein 35-vuotiaaksi asti enimmäkseen ruotsalaista rahaa. Hopearuplasta nimittäin tuli ainoa Suomen suuriruhtinaskunnassa käypä raha vasta vuonna 1840, sitä edeltävinä reiluna kolmena vuosikymmenenä vanhaa kunnon riikintaaleria käytettiin ruplan ohella, ja mikä tärkeintä, asia ei näytä venäläisiä ainakaan kovin pahasti närästäneen. Se kuitenkin alkoi närästää sitä mukaa kun isovenäläinen nationalismi syrjäytti vanhaa imperiaalista universalismia keisarikunnan kokoavana ideologiana. Näin myös rahayksikkö vähitellen sai sellaisia elämää suurempia symbolimerkityksiä, jotka eivät sille olisi luonnostaan ominaisia.

***

Haluatteko markan takaisin? Teillä on siihen tietysti täysi oikeus. Kehoittaisin kuitenkin miettimään, maksaako tämä sinänsä täysin mahdollinen operaatio vaivan. Jos perustelette asiaa kansantaloudellisen rationaalisuuden näkökulmasta ja olette vakaasti sitä mieltä, että eurojärjestelmää ei ole mahdollista remontoida toimivaksi, niin mitäpä siihen voi sanoa. Mutta jos alatte esittää jotakin epäasiallista kansallis-nostalgista tuubaa, niin sanon että voi hyvää päivää! Nimittäin sitä Snellmanin päivää. 
   

4 kommenttia:

  1. Snellmanilla näytti olleen myös taipumus vastustaa asioita joita ei voinut panna hänen nimiinsä. Näin kävi mm. Cygnaeuksen ja Seb. Gripenbergin ajaman kansakouluasetuksen kohdalla.

    VastaaPoista
  2. Suurmiehet tuppaavat olemaan melkoisia narsisteja.

    Tuo kansakoulu-uudistuksen vastustus (mistä en tätä ennen tiennytkään) tuntuu kyllä vähän oudolta asenteelta sellaiselta mieheltä, jonka koko elämäntyö suuntautuu suomalaisen "kansanhengen" synnyttämiseen...

    VastaaPoista
  3. Ideologiselta puolelta: Mikäli riikintaaleri ja rupla pystyivät elämään rinnan, niin miksi ei euro ja drhakma, tai euro ja markka?

    VastaaPoista
  4. Siis että esim. Suomessa käytettäisiin sekä euroa että markkaa? Ties vaikka moinen rinnakkainelo onnistuisikin. Epäilen kuitenkin, että nykyisissä huomattavasti monimutkaisimmissa oloissa sellaista tilannetta pidettäisiin turhan sekavana.

    VastaaPoista