lauantai 28. toukokuuta 2011

Jeanne d'Arcin päiväksi

"Chose est bien digne de mémoire / Que Dieu  par une vierge tendre / Ait adès voulu (chose est voire!) / Sur France si grant grace estendre."  -  Christine de Pisan, Ditié de Jehanne d'Arc (1429)

***

Pyhän Jeanne d'Arcin juhlapäivä lähestyy. Marttyyrin "syntymäpäivä" on hänen kuolinpäivänsä. Siksi myös Jeanne d'Arcin muistoa vietetään (siellä missä sitä ylipäänsä vietetään) juuri 30.5., eli päivämääränä jona hänet poltettiin kuoliaaksi Rouenin torilla vuonnna 1431.

Jeanne d'Arcista on kirjoitettu viimeisten 580 vuoden aikana varmaan hyllykilometrien verran eritasoista tekstiä, luultavasti enemmän kuin kenestäkään keskiaikaisesta talonpoikaisnaisesta. Tämä mielenkiinto kertoo Jeannen tarinan hämmästyttävyydestä ja lumovoimasta. Ja mikä tärkeintä, tuo mielenkiinto syntyi välittömästi, jo la Pucellen d'Orlénsin omana elinaikana, joka ei todellakaan ollut pitkä. Tähän motoksi valitsemani katkelma on peräisin hyvin varhaisesta runosta. Sen kirjoittaja Christine de Pisan (ca. 1363-1431), joka tunnetaan eräänä varhaisimmista naispuolisista ammattirunoilijoista, sattumoisin kuoli samana vuonna kuin la Pucelle. Strategisesti tärkeän Orléansin kaupungin vapautus vuonna 1429 teki 17-vuotiaasta tytöstä hetkessä kuuluisuuden paitsi Ranskassa myös koko kristikunnassa.   

Jeanne d'Arcin "myyttiä" ei todellakaan ole luotu jälkikäteen, vaikka en kielläkään, että sitä on hiottu ja muokattu, kaunisteltu ja tarpeen mukaan myös rumennettu, sekä kaikin tavoin yritetty saada palvelemaan mitä moninaisimpia poliittisia tarkoitusperiä. Oletan Jeanne d'Arcin tarinan pääpiirteissään tunnetuksi enkä aio sitä tässä yhteydessä kovin yksityiskohtaisesti käsitellä. Toteanpa vain, että Jeanne on eräs kristikunnan (ja ihmiskunnan!) historian loistavimpia esimerkkejä asioiden tärkeysjärjestyksestä, teemasta jota tässäkin pikku blogissani olen yrittänyt pitää esillä. Kuten todettua, häntä on yrittänyt jälkikäteen omia itselleen moni, mutta tosiasia on ja pysyy, että Jeanne kuuluu yksin Kristukselle.

***

Vallankumoukselliset yrittivät jälkikäteen tehdä Jeannesta "kansan tytärtä" (fille du peuple), jonkinlaista protojakobiinia, jonka kuningas petti ja kirkko murhasi. Tässä myytissä on totta siteeksi, ainakin sen verran että se hämää asiaan perehtymättömiä. Charles VII Valois todella osoitti törkeää kiittämättömyyttä jättäessään oman onnensa nojaan tytön, jolle oli kruununsa velkaa. Mutta kirkkoa ei kokonaisuudessaan voi pitää vastuullisena Jeannen kuolemasta, sillä 1400-luvun alkupuolen Pohjois-Ranskan prelaatit olivat hyvin usein konsiliaristien rintamassa, toisin sanoen Rooman valta ei käytännössä sinne yltänyt. Itse asiassa Jeanne yritti käyttää oikeuttaan vedota paaviin, mutta hänen pyyntöänsä ei huomioitu; tämä oli vain yksi koko oikeusjutun lukuisista muotovirheistä ja selvistä laittomuuksista. Mikä tärkeintä, sekä Pariisin yliopisto (jonka teologeista Rouenin tribunaali pääasiassa koostui) että jutun pääsyyttäjä Beauvais'n piispa Cauchon olivat tiukasti englantilaisten taskussa. Tämän ymmärsivät kirkkaasti kaikki aikalaisetkin ja pitivät juuri englantilaisia Jeannen murhaajina; "Et Jehanne la bonne Lorraine / Qu'Angloys brûlèrent à Rouen..." (Fr. Villon). Tuomion kerettiläisyys- ja noituusperusteluista huolimatta Rouenin oikeudenkäynti oli siis luonteeltaan käytännössä täysin poliittinen. Näistä varauksista huolimatta kirkolle on ikuiseksi häpeäksi, että sillä oli riveissään miehiä, jotka antoivat käyttää käyttää itseään tällaiseen tarkoitukseen. "Kansan tytär" -puheen kannalta tämä on kuitenkin merkityksetöntä, sillä Jeanne osasi sekä monarkian että kirkon kohdalla erottaa toisistaan pyhän instituution ja sen usein arvottomat palvelijat.

Mutta yleisemminkään ajatellen "kansan tytär" -diskurssi ei oikein kanna, sillä Jeanne d'Arcin sukutausta ei suinkaan ollut niin proletaarinen kuin joillakin tahoilla mielellään on esitetty. Jeannen äiti oli hurskas Isabelle de Vouthon, kutsumanimeltään Romée (muistona Roomaan tehdyltä pyhiinvaellukselta), ja isä Jacques d'Arc, hyvin toimeentuleva talonpoika Domrémysta Meuse-joen varrelta Champagnen ja Lorrainen rajaseuduilta. Jacques d'Arc oli doyen. Nykyranskassa sana merkitsee mm. yliopiston dekaania, mutta tässä yhteydessä termi vastaa suunnilleen samaa kuin "nimismies" Ruotsinvallan aikaisissa suomalaisissa maalaispitäjissä. Kyseessä oli siis talonpoikaisyhteisön luottamusmies, joka mm. keräsi alueelta verot, organisoi tarpeen vaatiessa sotilaallisen puolustuksen ja edusti talonpoikia kruunuun päin. Jacques d'Arc oli joka suhteessa arvostettu mies. Perheen kivinen kotitalo on edelleen pystyssä Domrémyssa. Ei se tietenkään mikään palatsi ole mutta kertoo osaltaan arvostetusta asemasta ja ajankohdan mittapuilla kohtalaisesta vauraudestakin.

Teoriassa Jacques d'Arc perheineen tosin kuului säätyyn laboratores, mutta tämän säädyn (kuten itse asiassa kahden muunkin länsieurooppalaisen säädyn) sisällä oli huomattavaa sosiaalista vaihtelua; koska Länsi-Euroopassa ei ollut erillistä porvarissäätyä, luettiin samaiseen "työtätekevien" joukkoon teoriassa myös jonkun Flanderin tai Toscanan upporikkaat tekstiilitehtailijat ja -kauppiaat - ainakin niin kauan kuin nämä eivät vaivautuneet ostamaan itselleen aatelisarvoa. Maaseudulla ero alhaisaatelin ja parhaiten pärjäävän talonpoikaiston välillä oli käytännössä varsin pieni. Jacques d'Arcin ja hänen väkensä kohdalla ero katosi kokonaan vuonna 1430 kun kuningas Kaarle VII Jeannen urotekojen tunnustukseksi aateloi koko perheen. Jeannea tämä tunnustus ei tietenkään riittänyt pelastamaan roviolta vuotta myöhemmin, mutta osaltaan sekin tekee tyhjäksi "kansan tytär" -puheita.

***

Mutta eivät nationalistitkaan voi Jeannea itselleen omia niin kovasti kuin ovat yrittäneetkin. Jeanne ei vuoren varmasti olisi hetkeäkään hyväksynyt niitä 1800-luvun lopulla syntyneitä tulkintoja itsestään, joiden mukaan hän palveli Veren ja Maaperän epäjumalia, so. Ranskan "kansakuntaa". Nationalismihan on kaikissa muodoissaan moderni korvikeuskonto ja siksi johdonmukaiset nationalistit ovat ateisteja tai uuspakananoita. 1800-luvun Ranskassa viimeksimainittua suuntausta edusti mm. kelttiläisyyden kultti, ja näissä merkeissä Jeannestakin yritettiin tehdä jonkinlaista uudelleen syntynyttä druidipapitarta. Herjaus ohittaa törkeydessä jopa jakobiinien "kansan tytär" -viritelmät kirkkaasti.

Jeanne ei palvellut mitään Ranskan "kansakuntaa", eikä ole sanottua, tiesikö hän sellaista olevan olemassakaan. Hän palveli Ranskan kristillistä kuningaskuntaa ja sitäkin ainoastaan siitä syystä että oli mielestään saanut tähän tehtävään Jumalalta selvän ja vastaansanomattoman käskyn. Tämän samaisen käskyn nojalla hän, joka yleensä oli ehdottoman kuuliainen vanhemmilleen, uhmasi näiden kieltoa ja lähti salaa toteuttamaan missiotaan. Jos edes perheellä ja vanhemmilla ei ole itseisarvoa, kuinka sitä voisi olla monta astetta selvästi abstraktimmalla suureella, isänmaalla? Eli näin päädymme jälleen asioiden tärkeysjärjestykseen.                  

4 kommenttia:

  1. Jean d'Arc on elävä, kirkon jäsen. Esikuva meille

    En vetäisi poliittisia johtopäätöksiä. Nationalismi ei ole mikään veren ja maan pakanauskonto, vaan sillä, vaikka se on uskonto vain siinä mielessä missä kaikki poliittiset aatteet ovat uskontoja, on myös vahva kristillinen, ja siis totuudellinen, perustansa. Helluntaina kaikki alkoivat puhua omalla kielellään.

    VastaaPoista
  2. Oletteko muuten lukeneet Lasse Heikkilän haaveellisia Jeanne-runoja?

    VastaaPoista
  3. Ohessa ruukinmatruunan tarkastelua aiheesta.

    Jeanne oli luonnon täysosuma. On muistettava, että hänen kaikista kolmesta veljestään - Pierrestä, Jeanista ja Jacqueminista - tuli ritareita.

    VastaaPoista
  4. RM: Myös Jeannesta itsestään tuli periaatteessa "demoiselle", sillä koko perhehän aateloitiin, vaikka hän ei juuri ehtinytkään käyttää suvun uutta nimeä du Lys. Monissa taideteoksissa Jeanne esitetään suvun vaakunan kera; siinähän on kaksi kultaista liljaa sinisessä kentässä, keskellä miekka, joka kannattelee kultaista kruunua. Se on heraldisesti puhtaimipia ja hienoimpia esityksiä mitä tiedän.

    Lasse Heikkilältä en vielä tunne kuin joitakin Terra Marianan runoja ja niitäkin pintapuolisesti. Uskon kyllä, että hänen Jeanne-runonsakin ovat nimenomaan "haaveellisia" (mikä ei tarkoita samaa kuin huono...)

    VastaaPoista