perjantai 1. huhtikuuta 2011

Länsi-Afrikan monet "rannikot"

Länsi-Afikan eteläranta eli Guinea jakautui aikaisemmin moniin "rannikoihin".
 Nykyään niistä on jäljellä enää Norsunluurannikko. Kartta 1700-luvun lopulta.

Viime päivinä uutisissa on puhuttu länsiafrikkalaisen Norsunluurannikon kuohunnasta. Tämä Ranskan entinen siirtomaa oli pitkään pienimuotoinen menestystarina Länsi-Afrikan maiden joukossa. Presidentti Félix Houphouët-Boigny (1905-1993) oli tämän maailmankolkan mittapuiden mukaan poikkeuksellisen viisas ja maltillinen johtaja. Hän nousi valtaan maan itsenäistyttyä vuonna 1960 ja hallitsi kuolemaansa saakka, siis yli kolme vuosikymmentä. Jos tuo tuntuu pitkältä, ajateltakoon, että Houphouët-Boignyn valtakausi kesti vain reilut viisi vuotta kauemmin kuin Kekkosen regiimi Suomessa; kovin paljon Kekkosen komentoa autoritaarisempaakaan hänen hallintotapansa tuskin oli. Houphouët-Boigny antoi eurooppalaisten pysyä tärkeillä paikoilla maan talouselämässä ja muutenkin säilytti hyvät suhteet entiseen siirtomaaisäntään, Ranskaan. Tästä politiikasta seurasi postkoloniaalisessa Afrikassa harvinaista vakautta ja suhteellista vaurauttakin. Houphouët-Boignyn malttia kuvastaa erinomaisesti mm. se tosiasia, että itsenäistymisen jälkeen ei maalle alettu etsiä uutta, "alkuperäistä" nimeä, vaan pitäydyttiin siirtomaa-aikaiseen Norsunluurannikkoon, Côte d'Ivoire. Kaikki muut tämän seudun "rannikot" menettelivät toisin.

***

Ei ehkä kannata ihmetellä sitä, että mikään maa ei halunnut esiintyä kansainvälisillä areenoilla nimellä Orjarannikko, mutta en ymmärrä, mitä pahaa olisi ollut esimerkiksi Kultarannikossa. Paitsi tietysti se, että nimi oli peräisin "bwanalta", pahalta siirtomaaherralta. Norsunluurannikon itänaapuri, Britannian vanha siirtomaa Kultarannikko itsenäistyi ensimmäisenä Afrikan maana jo vuonna 1957. Sen johtajasta Kwame N'Krumahista tuli nopeasti tiedostavan länsimaisen vasemmistointelligentsian lemmikki. N'Krumah oli huomattavasti radikaalimpi kuin Houphouët-Boigny ja karsi siirtomaavallan rippeetkin hetkessä; seuraukset olivat odotetut, ja maa vajosi nopeasti kaaokseen. N'Krumah itse syöstiin vallasta jo 60-luvulla. N'Krumah siis muutti myös maan nimen: Kultarannikosta tuli Ghana, joka se on edelleen. Ghana on kieltämättä afrikkalainen alkuperäisnimi, mutta omituiseksi valinnan tekee se, että vanha, tämän niminen kuningaskunta ei sijainnut uuden Ghanan lähelläkään. Valinta oli siis jokseenkin mielivaltainen.

Kaikki nämä "rannikot" tietysti kantoivat nimissään muistoa siitä, mikä oli näiden seutujen pääasiallinen vientituote ns. ensimmäisen globalisaation myötä syntyneessä maailmankaupassa. Kolmikantakauppa Euroopan, Afrikan ja Amerikan välillä toi Afrikkaan mm. tuliaseita ja muita kehittyneen eurooppalaisen metallurgian hedelmiä. Afrikka puolestaan vei kultaa, norsunluuta ja - tietenkin- orjia. Orjarannikko sijaitsi Kultrannikosta itään. Orjarannikon ydinalue itsenäistyi nimellä Dahomey. Dahomey oli kyllä vanha nimi, vieläpä aidosti paikallinen. Tämän niminen barbaarikuningaskunta sijaitsi seudulla jo 1700-luvulla. Sen maine oli huono naapurikansojen parissa, sillä Dahomeyn pääelinkeino oli juuri orjakauppa. Dahomeyn kuninkaan soturit saalistivat naapurikansojen väkeä ja myivät näitä sitten hyvään hintaan eurooppalaisille. Unohtakaa siis poliittisesti korrekti mielikuva viidakon kätköihin tunkeutuvista valkoisista orjanmetsästäjistä; sellaisia ei ollut, koko homma perustui afrikkalaisten kuninkaiden vapaaehtoiseen yhteistyöhön, heitä ei todellakaan tarvinnut pakottaa. Ehkä Dahomeyn nimellä oli sen verran julma kaiku juuri massiivisen orjakaupan takia, että maa muutti nimeään vielä kertaalleen. Nykyään sen nimi on Benin. Miksi Benin? Sen kun tietäisi. Tämän niminen kaupunkivaltio oli joskus muinoin ollut olemassa mutta valitettavasti nykyisen Dahomey/Beninin rajojen ulkopuolella Nigerian alueella. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että Orjarannikon olisi sittenkin ollut yksinkertaisinta pysyä Orjarannikkona.

***

Nykyään on siis enää jäljellä Norsunluurannikko. Melko pian Félix Houphouët-Boignyn kuoleman jälkeen  maan poikkeuksellisen pitkäkestoinen vakaus alkoi osoittaa horjumisen merkkejä. Ensimmäiseen sisällissotaan ajauduttiin jo 2000-luvun alussa, ja tuolloin Ranskan armeija joutui evakuoimaan tuhansittain eurooppalaisia asukkaita väkivallan jaloista. Näissä nykyisissä kähinöissä on kyse siitä, että istuva presidentti Laurent Gbagbo ei ole suostunut hyväksymään tappiotaan taannoin pidetyissä presidentinvaaleissa. Vaalien voittajana pidetyn Alassane Ouattaran kannattajat ovat ryhtyneet pistämään vaalitulosta toimeen asein. Nyt he näyttävät olevan voittamassa. Joka tapauksessa Norsunluurannikko alkaa päivä päivältä enemmän vaikuttaa aivan normaalilta afrikkalaiselta maalta. Milloinkahan hankkiutunevat eroon tuosta häpeällisestä siirtomaanimestäänkin?      
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti