lauantai 9. huhtikuuta 2011

Agricolan päivänä

Mikael Agricola (ca. 1510-1557) Albert Edelfeltin näkemänä

Oliko Agricola kirjasuomen isä? Sitä voi miettiä. Ei hän suinkaan ensimmäisenä suomenkieltä kirjoittanut, sillä jo 1400-luvun puolelta tiedetään Turun hiippakunnan (eli koko silloisen Itämaan) kaikkia seurakuntia varten laadituista keskeisten kristillisten rukousten käännösstandardeista. Siis ainakin Isä meidän, Apostolinen uskontunnustus ja Terve Maria -rukouksia on hiippakunnan kansliassa saatettu suomenkieliseen asuun. Koska kyse oli käsikirjoituksista, yhtään ei ole säilynyt näihin päiviin saakka, mutta voi olettaa Agricolan tunteneen näitä käännöksiä ja saaneen niistä vaikutteita omaan kieleensä. Toisaalta nykyinen kirjasuomi on käytännössä toki enemmän 1800-luvun pioneerien kuin Agricolan luomus.

Mutta nämä hienoiset varauksetkin mielessä pitäen annettakoon maisteri Mikaelille se kunnia, jonka hän kiistatta ansaitsee, olkoon hän kirjakielemme isä. Rahvaanmurteen saattaminen edes jotenkuten ymmärrettävään kirjalliseen asuun ei ole niin yksinkertainen tehtävä kuin äkkiä voisi kuvitella. Jokainen kirjakieli on mitä suurimmassa määrin keinotekoinen kieli ja sellaisen luominen on yleensä vähintään yhden miespolven elämäntyö. Siksi Agricolankin ortografian lievä horjahtelu ja muutamat muut pienet epähjohdonmukaisuudet ovat anteeksiannettavia.

Agricolalle ei tehdä kunniaa kiivailemalla esim. "pakkoruotsia" vastaan. Olihan Pernajan suuri poika tunnetusti  itsekin vähintään kaksikielinen; sekin on aivan mahdollista, että ruotsi oli hänen vahvin kielensä. "Yksi kieli, yksi mieli" -fanaatikot muuten yllättävän usein hallitsevat suomalaista äidinkieltäänkin huonosti, ainakin kirjakieltä.

Paras tribuutti kirjasuomen isälle onkin se, että vaalimme hänen luomustaan asianmukaisesti. Käytettäköön siis kirjoitettaessa kirjakieltä. Kirjakieltä joka käänteessä puhumaan pyrkiviä pidetään tärkeilevinä hölmöinä, ja siinä tehdään tietysti aivan oikein; kirjakieltä ei ole tarkoitettu puhuttavaksi vaan nimenomaan luettavaksi ja kirjoitettavaksi. Vastaavasti pysykööt puhekielisyydet kaukana kirjoitetusta kielestä; "vitsikkäät" murrepakinat tai murteille käännetyt sarjakuvat ovat viheliäisiä ilmiöitä. Voin sietää romaania, jossa dialogi on murteellista, mutta jos kirjan anonyymi, niin sanotusti kaikkitietävä kertojakin solkkaa lukijalle jotakin murteellista siansaksaa, lentää opus nurkkaan.

     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti