perjantai 25. maaliskuuta 2011

Homot ja tasa-arvo - eräs analogia

Kristillisten nuorisojärjestöjen kohuvideon Anni kuulemma siis rinnasti homot ja murhaajat toisiinsa. Rinnastus oli kieltämättä hieman harkitsematon, vaikka kontekstiinsa asetettuna ei sittenkään niin sydämetön kuin moni asiasta tuohtunut oikeinajattelija kuvittelee. Sillä sitä kai Anni tarkoitti, että "jos jopa murhaaja voi tehdä parannuksen, miksi ei sitten homokin". Toki murha ja seksuaalinen poikkeavuus synteinä painivat aivan eri sarjassa, mikä tulee tässä kauhistellussa lauseessakin aivan selvästi esiin. Silti olisi ehkä ollut viisaampaa yrittää suhteuttaa homous ja parannuksen tekemisen hieman toisin. Yritän sitä tässä. [Huomautan, että tämä kirjoitus on suunnattu erityisesti sellaisille konservatiivisille kristityille, joita homoasia mietityttää. Homofolian villitsemiä oikeinajattelijoita en yritä käännyttää kannalleni; erästä blogosfäärin kollegaa siteeraten: <"pitäkää tunkkinne!">]

*** 
  
Edellisessä postauksessa sanoin näin: "Tässä naimattomien kristittyjen säädyssä, johon kuulun, homot ja heterot ovat lähes joka suhteessa samalla viivalla" [kurs. tässä]. Kukaan ei tarttunut tuohon pieneen varaukseen. Kyse on tietysti siitä, että hetero-orientoituneelle (maallikko-)selibatöörille on periaatteessa aina mahdollista vaihtaa aviosäätyyn, mikä taas on homolta ehdottomasti pois suljettu optio. Tämä asetelma näyttäisi siis olevan hyvin epätasa-arvoinen, ainakin jos ymmärretään "tasa-arvo" jakobiiniseen tapaan  tasapäisyytenä. Mutta niin se vain on, että ihmiset ovat erilaisia myös helmasyntiensä osalta.

Kristinusko ei ole iloton tai elämänkielteinen oppi, paitsi tietysti niiden mielestä, joille ilo on yhtä kuin aistillinen hillittömyys. "Abusus non tollit usum", sanoo vanha sananlasku. Meille on tarjolla monenlaista aistillistakin hyvää, edellyttäen että osaamme nauttia näistä hyvyyksistä niin kuin kuuluu. Alkoholin nauttiminen ei ole syntiä, vaikka jotkut pietistis-kalvinistiset lahkosuunnat saattavatkin sellaista väittää. "Viinipuun anti" on uskomme pyhimipiä symboleja, ja siitä on monenlaista luvallista iloa myös profaaneissa yhteyksissä. Paitsi hyvän ruoan kaveriksi, myös ns. seurustelumielessä voimme ottaa soveliaana aikana lasin jos toisenkin, joskus jopa kolmannenkin; olen melko varma siitä, että itse Herra oli maanpäällisen elämänsä aikana silloin tällöin pienessä sivistyneessä siivussa.

Mutta tätäkään iloa ei ole tarkoitettu kaikille. Osalle ihmisiä alkoholi ei tunnetusti sovi ollenkaan. Suomi kuuluu niihin maihin, joissa alkoholin väärinkäyttö on pitkään ollut vaikea yhteiskunnallinen ongelma. Tässä ei ole suurta merkitystä sillä, missä määrin alkoholismi kussakin erityistapauksessa on geneettistä perua ja missä määrin vain varhain opittu paha tapa. Alkoholistille ei ole tarjolla muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius. Voiko kutsua epätasa-arvoksi sellaista tilannetta, jossa yksi kristitty voi pistäytyä kesäkuumalla oluella ja toisen on pysyttävä vissylinjalla? Järkevästi ajatellen ei voi.

Raitistunutkin alkoholisti on alkoholisti ja sellaisena pysyy. Alkoholinhimo on hänen helmasyntinsä ja kilvoittelu täysraittiudessa hänen erityinen kutsumuksensa. Tässä kilvoituksessa hän epäilemättä saa seurakunnaltaan kaiken mahdollisen tuen. Ja nyt tämän jutun varsinainen pointti: entäpä jos seurakunta saisi päähänsä alkaa "eheyttää" alkoholistia pois alkoholismistaan, siis kannustaa häntä kohtuukäyttöön? Ehkä pitäisimme tällaista hieman vastuuttomana menettelynä. En epäile, etteivätkö moisetkin ihmeet olisi mahdollisia, mutta jokainen ymmärtää täysraittiudessa tukemisen olevan huomattavasti turvallisemman tien.

Samalla tavoin, mutatis mutandis, suhtauduttakoon kristityn homoseksuaalin helmasyntiin; tuettakoon häntä hänen kilvoituksessaan puhtaudessa ja säästettäköön hänet kulissiavioliiton kaltaiselta tuskalliselta elämänvalheelta. Turvallisin tie homolle on selibaatti, se ei tee hänestä "kaappihomoa" sen enempää kuin täysraittius tekee alkoholistista kaappijuopon. Kristittyinä niin alkoholisti kuin homokin ovat täysin tasa-arvoisia muiden kristittyjen kanssa. Kaikilla meillä on omat helmasyntimme ja omat ristimme.

***

Mitä monimutkaisempia ovat etiikan kysymykset, sitä harvemmin analogiat kantavat loppuun saakka. Epäilemättä tälläkin on omat puutteensa. Mutta silti: mikä tämän ymmärtämisessä on niin vaikeata?
            

3 kommenttia:

  1. Mutta onko edes rapajuoppona oleminen syntiä? Myös esimerkiksi Nooa ryyppäsi raskaasti ja teki krapulapäissään huonoja ja äkkinäisiä päätöksiä.

    Silti Nooa oli perheineen ainoa, jonka Jumala päätti pelastaa. Juoppous ei taida olla synti ollenkaan, jollei se johda jumalattomuuteen tai muuhun syntiin.

    Jos kiskoo aamusta iltaan kotona keppanaa, on hankala nähdä mihin syntiin se voisi johtaa. Sen sijaan ravintolassa nautitut kolme tuoppia voivat helposti johtaa vaikka minkälaiseen hillittömyyteen.

    VastaaPoista
  2. No ryyppäsikö Nooa jatkuvasti raskaasti? Ainakin kokonaisen arkin ehti siinä sivussa rakentaa ;)

    Luulen, että vaikeuden ydin on jossain siinä, että kun katolilaisuudessa tai ortodoksisuudessa siveys on perinteisesti nähty yhtenä pyhyyden edellytyksenä, niin luterilaisuudessa koko ideaan suhtaudutaan jotenkin nolosti ja kartellen.

    Tuli mieleen, että rukoilevatkohan Suomen piispat koskaan? Mitä tapahtuisi, jos joku piispoista pitkään rukoiltuaan lataisi samalla tavalla radikaalin kristillisen, kaikkien odotusten vastaisen ja ajan eetosta vastaan olevan dokumentin kuin Humanae vitae tiskiin.

    Joku sellainen tapahtuma olisi ehkä ainoa mahdollisuus yleensäkään pelastaa kansankirkko Ruotsin tieltä

    VastaaPoista
  3. Klassinen luterilaisuus piti siveyttä suuressa arvossa vaikka ymmärsikin sen paljon ahtaammin kuin vanhat äitikirkot. Luterilaisille (silloin kun sellaisia vielä oli) siveys käsittääkseni merkitsi vain tiukkaa heteroseksuaalista yksiavioisuutta. Sekin on tietysti hyvää ja oikein, mutta koska luterilaisuudessa ei hyväksytty luostarielämää, selibaatin mahdollisuus ikään kuin varkain katosi luterilaisesta horisontista; tämä on sitäkin ihmeellisempää, kun pidättyvyydelle olisi löydettävissä niin vahvoja perusteluja sekä evankeliumeista että Paavalin kirjeistä. Ja tässä olen puhunut siis klassisesta, nyt käytännössä jo kadonneesta luterilaisuudesta; tältä nykysuomalaiselta kansankirkolta, jolla ei ole edes kunnollista avioliittoteologiaa, en odota yhtään mitään.

    VastaaPoista