torstai 17. helmikuuta 2011

Verinen alttari


Motto:
"Koko Maa on veren kyllästämä, se on kuin valtava alttari, missä kaikkea elollista uhrataan  lakkaamatta, ja tätä jatkuu aina aikojen loppuun saakka, kunnes Paha katoaa ja itse Kuolemakin kuolee."   
          - Joseph de Maistre: Les soirées de Saint-Pétersbourg [käännös Michelange]
Kuolema iltapäivällä - meat is murder...


Ehdotettu pakollinen kasviruokapäivä kouluissa on viime aikoina puhuttanut blogosfäärissäkin. Minä en suoraan sanoen tiedä, mikä tämän hankkeen tilanne on tällä hetkellä, eli siis että onko se toteutunut tai toteutumassa jossakin; asia itsessään ei minua erityisemmin kiinnosta. Sen sijaan minua jonkin verran hämmästyttää muutamien muissa suhteissa hyvinkin fiksujen kirjoittajien provosoituminen tästä kysymyksestä, ikään kuin olisi kyse suurestakin ihmisoikeusloukkauksesta lihansyöjiä kohtaan. Ei kakaroilla ole valinnanvapautta monessa muussakaan asiassa – eikä tarvitsekaan olla.

Itse en ole kasvissyöjä - paitsi tietysti keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin sekä suuren quadragesima-paaston ja adventin kaikkina arkipäivinä. Lihansyönti ei kristitylle tietenkään itsessään ole syntiä; outoa siinä tapauksessa olisikin lukea Herramme pistelevän lammaspaistia poskeensa. Mutta kyllä totuus on, että lihansyöntiin liittyy nykyään monia vakavia moraalisia ongelmia.

Niin kauan kun kasvissyönnistä ei tehdä peräti jonkinlaista universaalia uskonnollista velvollisuutta, kuten buddhisteilla tai jainalaisilla, ymmärrän erittäin hyvin, että monet kristitytkin haluavat luopua kokonaan eläinperäisistä tuotteista ruokavaliossaan. Kristillinen kasvissyöjä ei saa kyseenalaistaa ihmisen erikoisasemaa; mistään tasa-arvosta ihmisen ja eläimen välillä ei tietenkään voi olla puhettakaan. Eläimillä ei ylipäätään ole oikeuksia ainakaan siinä mielessä, että ne voisivat olla oikeussubjekteja missään hyväksyttävässä merkityksessä. Pidän tätä asiaa niin itsestään selvänä, etten pidä tarpeellisena ryhtyä sitä todistelemaan. Mutta eläinten oikeudettomuus ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmiset saisivat kohdella niitä miten tahansa. Aiheeton julmuus eläimiä kohtaan on kriminalisoitu kaikissa sivistysmaissa, ja näin pitääkin olla. Juridisella tasolla nämä kuitenkin ovat puhtaasti ihmisten maailman sisäisiä juttuja.  

***

Kuten tunnettua, eläimet, tai ainakin selkärankaiset, voidaan ruokavalionsa mukaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään, nimittäin lihansyöjiin, sekasyöjiin eli kaikkiruokaisiin ja kasvinsyöjiin. Ihminen kuuluu tietenkin tuohon keskiryhmään, ja olemme kaikkien sekasyöjien tavoin luonnostamme varsin joustavia ravintomme suhteen. Ei ole meillä ole varsinaisesti mitään pakottavaa syytä syödä lihaa. Jos halutaan viedä kasvissyönti tiukimpaan veganismiin asti, tasapainoisen ruokavalion suunnittelu vaatii jonkin verran työtä mutta onnistuu kyllä.    

Kristinuskon näkökulmasta nykyään länsimaissa vallitsevan vegaani-ideologian ongelmat ovat toki ilmeisiä. Tavallisesti ns. viherpiipertäjien harhaisen maailmankuvan taustalla on joku itämainen tai ainakin pseudoitämainen uskomusjärjestelmä sielunvaellusoppeineen, mikä riisuu ihmiseltä hänen erikoisasemansa. Eläinten kärsimysten pääasiallinen syy näyttää tästä näkökulmasta olevan ihminen, ja ajatellaan, että jos ihmiset lakkaavat syömästä lihaa, eläinten kärsimys helpottuu merkittävästi. Mutta tämä on tietenkin pötyä. Eläinten pahimpia vihollisia ovat toiset eläimet. Maailma on pimeä paikka. New age –henkisistä vegaaneista poiketen kristitty, jos hän ottaa uskonsa vakavasti, ei todellakaan katsele luontoa ruusunpunaisten silmälasien läpi.

Maailmamme on toden totta ”verinen alttari”, luonnossa on ilman ihmistäkin käynnissä lakkaamaton teurastus. Seuraavassa muutama tunnelmallinen luontokuva kauniin planeettamme eri puolilta:
     Serengeti, Itä-Afrikka: Savannilla naarasleijonat iskevät vanhuudenheikon gnun kurkkuun ja tappavat sen hitaasti tukehduttamalla; samanaikaisesti joku vieras urosleijona on löytänyt näiden naaraiden pennut ja yksi toisensa jälkeen tappaa ne omien tulevien jälkeläistensä tieltä. (Unohtakaa pötypuhe, jonka mukaan ihminen on ainoa omaa lajiaan tappava eläin.)
     Komodon saari, Indonesia: Suurikokoinen komodo-varaani juoksee kiinni ramman peuraeläimen, se tarttuu esihistoriallisella kidallaan peuran jo valmiiksi loukkaantuneeseen takajalkaan, kiskaisee saaliinsa rähmälleen ja vaivautumatta tappamaan uhriaan iskee kiirehtimättä hampaansa eläimen vatsaan alkaen syödä sitä elävältä; peuran kauhusta laajenneet silmät ja tuskanhuuto eivät aivan heti unohdu.
     Mikä tahansa trooppinen sademetsä: Rukoilijasirkkapariskunnalla on meneillään äärimmäisen intiimi hetki. Heti kun naaras tuntee koiraan ejakulaation, se salamannopeasti puraisee sulhonsa pään irti ja parittelun vielä kestäessä alkaa syödä tulevien pienokaistensa isää. (Ei ihmekään, että rukoilijasirkkanaaras on joillekin murhanhimoisimmille radikaalifeministeille melkein pyhä eläin.)

Tällainen on meidän langennut maailmamme. Nuo kuvaukset ovat ehdottoman todellisia ja jokapäiväisiä eivätkä edes pahimmasta päästä. Mitä alemmas evoluution tikapuilla mennään, sitä hirveämmiksi yleisesti ottaen muuttuvat näyt. Näillä kauhuvisioilla on kuitenkin turha yrittää oikeuttaa ihmisten julmuutta eläimiä kohtaan. Samasta syystä kuin eläimillä ei ole oikeuksia ei niillä myöskään ole velvollisuuksia; eläimet ovat moraalin, hyvän ja pahan ulkopuolella, tarkemmin sanoen alapuolella. - Mutta me emme ole.  

***
     
Meillä on kuin onkin tiettyjä velvollisuuksia kaikkia kärsimään kykeneviä ja tuntevia vaikkakin sieluttomia olentoja kohtaan. On kohtalaisen tuore moderni harhaoppi ajatella, että ihminen saisi kohdella eläimiä ja ylipäätään luontoa miten mieleen juolahtaa. Tuollaiset ajatukset palautuvat Descartesiin, joka piti eläimiä taidokkaina koneina, tai korkeintaan Francis Baconiin, jolta on peräisin koko joukko ökymaskuliinisia raiskaus- ja alistusmetaforia koskien ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Sen sijaan niin kirkkoisät kuin Aristoteleskin ovat lähteneet siitä, että eläimillä on ihmistä alempinakin olentoina tietty arvokkuutensa, jota tulee kunnioittaa.

Tehokarjatalous, keskitysleirikanalat ja turkistarhaus ovat ilmiöitä, joita ei tarvitse sietää; ne ovat sitä siitäkin huolimatta, että kettutytötkin ovat tätä mieltä, aivan samoin kuin pornoa on vastustettava silläkin uhalla, että huomaisi olevansa samalla puolella barrikaadia radikaalifeministin kanssa. Maailmassa on kärsimystä aivan tarpeeksi ilman ihmisten helpon elämän ja turhuuksien kaipuutakin. Lihasta ei tarvitse kokonaan luopua, mutta kannattaa vähän katsoa mitä ostaa. Niin, ja jos pakollinen kasvisruokapäivä auttaa joitakin nuoria tekemään ratkaisunsa täyden pidättäytymisen puolesta niin aina parempi.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti