lauantai 5. helmikuuta 2011

Demokratisoituvan Lähi-Idän autuus? osa II

Joseph de Maistren lausumista siteeratuimpia lienee "jokaisella kansakunnalla on sellainen hallitus kuin se ansaitsee". Kuten useimpiin lentäviin lauseisiin tähänkin törmää sekä sopivissa että varsinkin sopimattomissa yhteyksissä. Se lienee syntynyt Venäjällä, missä Maistre vietti elämästään seitsemisentoista vuotta diplomaattina. Keisari Aleksanteri I:n hovin tuntumassa tämä viisas savoijardi saattoi seurata aitiopaikalta mielikuvituksellisia yrityksiä uudistaa jättiläismäinen aasialainen keisarikunta länsimaisten esikuvien mukaan. Maistre ei suinkaan ihaillut venäläistyyppistä (eikä minkään muunkaan tyyppistä) despotiaa, mutta hän ymmärsi sen olevan Venäjälle ainakin tuossa vaiheessa ainoa mahdollinen hallintomalli. 

***    

Silloin harvoin kun Hesari puhuu järkeä, on äänessä lähes poikkeuksetta joku toimituksen ulkopuolinen asiantuntija, esimerkiksi Vieraskynä-palstalla. Niin nytkin:

Egyptin Tahririn aukion kansannousu on saanut länsimedioissa demokratiatsunamin piirteet, ja tsunamin leviäminen koko laajaan Lähi-itään näyttää todennäköiseltä. Eurooppa ja Yhdysvallat ovat selvästi valinneet puolensa: presidentti Hosni Mubarakin aika on ohi, ja hänen on väistyttävä.
Valitettavasti länsi teki arvionsa liian aikaisin, ajattelematta Egyptin tulevaisuutta Tahririn aukion pintapuolista tilannetta pidemmälle. Yhdysvaltojen ja Euroopan kanta lyötiin lukkoon median välittämien massamielenosoitusten pohjalta eli pelottavalta vaikuttavan "huutoäänestyksen" perusteella.
Näin puhuu Egyptin kuohunnasta tämän päivän lehdessä everstiluutnantti Juha Mäkelä. Tämä on tasapainoisen ja viileän tutkijan näkökulma.

***

Journalistinen ja siten lehden oma näkökulma aiheeseen taas on tämän sortin lyriikkaa:

Viime viikkojen suuri tarina on pelon voittaminen. Sitä tarinaa ei mitätöi enää mikään, oli lopputulos mikä tahansa. Arabit ovat nousseet vastustamaan itsevaltaa ja mielivaltaa. Kadulle lähteminen on vaatinut miljoonia rohkeita päätöksiä Jordaniasta Jemeniin, Tunisista Kairoon.
Kairossa rohkeita päätöksiä palkittiin loppuviikosta väkivallalla. Rauhanomaiset mielenosoitukset muuttuivat veriseksi kaupunkisodaksi, kun presidentti Hosni Mubarakin kannattajat vyöryivät Tahririn aukiolle terrorisoimaan.
Kuka tapahtumat olikin järjestänyt, tarkoitus oli selvästi pelon palauttaminen.
Sortovaltioissa pätee nyrkkisääntö: mitä enemmän hallitsija pelkää valtansa menettämistä, sitä enemmän on saatava kansa pelkäämään hallitsijaa.
Perjantaina oli täysin epäselvää, kuka Egyptissä viimeksi nauraa ja miksi, ja mikä jää pelon asteeksi. Oli vielä yksi olennainen asia sanomatta Mubarakin valtakaudesta.

Äänessä on HS:n ulkomaantoimituksen esimies Heikki Aittokoski, jonka tämänpäiväisen kolumnin yksinomainen aihe ei tosin ollut Lähi-Itä. Molemmat siteeratut jutut kokonaisuudessaan luettavissa <täällä>. Saman linkin takaa löytyy vielä kolmaskin Lähi-Itä -aiheinen teksti, päivän varsinainen pääkirjoitus, joka on tyyllilisesti ja asiallisesti kahden siteeraamani jutun välimaastossa. 

1 kommentti:

  1. On kummallista, että nuo arabimaat ovat lasitalossa hetkessä muuttuneet sortovalloiksi ja diktatuureiksi. Vielä kuukausi sitten niitä pidettiin demokraattisina arabimaina.

    VastaaPoista