torstai 17. helmikuuta 2011

Arabikatu

Viime aikoina taajaan uutisissa esiintyneestä Lampedusan saaresta tuli minulle pitkään mieleen yksinomaan sisilialainen aristokraatti ja hieno (joskaan ei erityisen tuottelias) kirjailija Giuseppe Tomasi di Lampedusa (1896-1957). Päivä päivältä enemmän alkaa kuitenkin "Lampedusa" assosioitua mielessäni pohjoisafrikkalaisiin venepakolaisiin, joille tämä Italialle kuuluva kalliosaari on ensimmäinen (vaikkakaan ei valitettavasti viimeinen) kosketuskohta Euroopan maaperään. 

Tunisiassakin on nyt "diktatuuri" kaatunut. Ja tunisialaiset reagoivat tähän onnen päivään miten? no nostamalla kytkintä ja suuntaamalla Välimeren yli kohti Eurooppaa. Tiedän, tiedän, vallanvaihtoa seuraava kuohunta ja sekasorto, joka varsinaisesti ajaa ihmisiä liikkeelle, on väliaikainen ilmiö. Noinkohan on? Ja vaikka olisikin, lopettavatko vakaus ja demokratia tulijoiden virran? Epäilen molempia. 

Tunisia on Ranskan vanha merentakainen maakunta (ei siirtomaa!) ja siksi sikäläisistä alkuasukkaistakin moni puhuu edelleenkin mukiinmenevää ranskaa ensimmäisenä vieraana kielenään. Ja siksi tässäkin aallossa tulijoiden valtaenemmistön lopullinen määränpää on Pariisi tai ainakin Marseille. Yhtä kaikki, se paljon puhuttu arabikatu levittäytyy entistä suuremassa määrin Ranskan kaupunkeihin. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon kehottaa ranskalaisia(kin) rauhallisuuteen, tämän tyyppinen siirtolaisuus kun on "globalisaation luonnollinen ilmentymä"... Mitä Ranskan kansakunnan alati kasvava tervejärkinen osa tällaisesta ajattelee, siitä voitte lukea <täältä>.

Pohjois-Afrikan ja muunkin arabimaailman mullistuksissa ei taatusti ole vielä sanottu viimeistä sanaa. Arabikatu kuohuu ja kihisee. Ja levittää sivukatujaan kasvavassa määrin kohti pohjoista. 


   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti