keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Ei mitään rajaa, eli Ihmisen lakkauttaminen

Hommaforumissa on lyhyeksi jäänyt ketjunnysä nimeltä <Miksi ihmiset saavat liikkua vapaasti mutta tavara ei?>. En mene ko. ketjun topiikkiin enkä sisältöön tässä sen tarkemmin, toteanpa vain, että sen otsikossa tiivistyy hyvin liberalismin olemus: arvoliberaali on närkästynyt kun ihmiset eivät saa linnun lailla tulla ja mennä niin kuin tahtovat ja talousliberaalia sapettaa kun rahan ja tavaran liikkeitä säännellään. Minä puolestani ihmettelen, miksi sen enempää finanssien kuin ihmistenkään pitäisi saada liikkua vapaasti?  

Minä pidän rajoista, sekä fyysisistä että moraalisista rajoista. Tämä siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, että rajat nimensä mukaisesti rajoittavat elämistämme ja olemistamme, syvimmiltään ne rajoittavat vapauttamme. Ja sitähän sietääkin rajoittaa. Se, mikä varsinaisesti erottaa meidät impulssiensa ja aistillisten mielihalujensa ohjailemista eläimistä, on juuri kykymme rajoittaa, hillitä, kahlita ja säännellä omaa olemistamme, olla tekemättä kaikkea, minkä voisimme tehdä, olla toteuttamatta jokaista mielitekoa. Ihanteena on tietenkin itserajoitus, mutta koska meitä sittenkin niin usein hallitsee eläimellinen vimma ”itsetyydytykseen” (termin mahdollisimman laajassa merkityksessä), tarvitaan myös ulkoa päin asetettuja rajoja.    

Joitakin lajitovereita kaikenlaiset rajat, rajoitukset, säännöt siis kovasti ahdistavat. Pahimmillaan kyse näyttää olevan kypsymättömistä, leikkikehänsä kaltereille kiukuttelevista lapsista. Sellaisia on tietysti ollut aina, mutta tuskin koskaan sitten Rooman valtakunnan loistonpäivien heihin suhtaudutaan niin ymmärtäväisesti. Kaikenlaisista rajoista piittaamattomuus onkin modernismin sisin olemus. Mutta rajat ovat ihmisen parhaaksi, myös moraaliset ja eettiset rajat joihin tässä varsinaisesti keskitytäänkin.

***

Rajoja rikkovista tieteellisistä innovaatioista intoilevat tiedemiehet ovat välillä pohtivinaan keksintöjensä eettisiä seurauksia. Mutta riippumatta siitä, miten vilpittömiä he tietoisella tasolla ovat, tämä ”pohdiskelu” on silti silkkaa silmänpalvontaa. Sillä kuka on koskaan kuullut tiedemiehestä, joka olisi vapaaehtoisesti rajoittanut omaa luovuuttaan?

Tri. Faustus... korjaan, Michio Kaku
Lyhyen ajan sisällä on Ylen kanavilla näytetty pariinkin otteeseen kolmiosainen tiededokumentti, joka käsittelee lähitulevaisuudessa koettavia suuria luonnontieteellisiä läpimurtoja. Sarjan juonsi hilpeästi hymyilevä mielipuolinen nero nimeltä tri. Michio Kaku. Tämä amerikanjapanilainen fyysikko tunnetaan paitsi rajoja rikkovasta tutkimuksestaan mm. supersäieteorian parissa myös melkein Isaac Asimovin veroisena tieteen popularisoijana. Seurasin kummallakin kerralla sarjan kaikki osat jokseenkin masokistisin tuntein, puoliksi lumoutuneena, puoliksi pahoinvoivana. Tekijöiden ja haastateltujen asiantuntijoiden hillityn pinnan alla oli helposti aistittavissa hurmiota aivan käsillämme olevasta mahtavasta läpimurrosta ja sen mahdollistamasta uljaasta uudesta maailmasta. Siinä missä ohjelman tekijät näkevät Ihmisyyden täydellistymisen minä en voi nähdä mitään muuta kuin painajaisen. Jotakin tällaista aavisteli C.S. Lewis melkein seitsemänkymmentä vuotta sitten kirjassa The Abolition of Man; juuri siihen tämä rajojen rikkominen päätyy, ”ihmisen lakkauttamiseen”.

Tri. Kakun japanilaiset juuret näkyvät hänen hilpeässä amoralismissaan. Japanilaisten edistyneisyyttä mm. bioteknisessä ja tekoälytutkimuksessa on selitetty sillä, että he shintolaisina ovat vapaita perinteisesti kristittyjen kansakuntien potemasta Frankenstein-kompleksista. Varmaan näin. Sillä tuskinpa missään muualla tiedemies saattaisi tyynesti ja kenenkään asiaa paheksumatta rakentaa ihmisenmuotoisen robotin, jolla on hänen oman teini-ikäisen tyttärensä piirteet. 

Mutta takaisin tuohon sarjaan ja Michio Kakuun. Sarjan viimeisessä osassa keskityttiin kuoleman ja vanhenemisen voittamiseen. Ratkaisu tähänkin "ongelmaan" näyttäisi olevan pian käsillä. Kaku oli vakavasti pohtivinaan eliniän radikaalin pidentämisen etiikkaa, mutta jakson ja koko sarjan viimeinen repliikki paljasti näiden fundeerausten arvon. Kaku esitti retorisen kysymyksen: valitsisiko hän, Michio Kaku, vuosisatojen tai -tuhansien mittaisen elämän, jos se tulisi mahdolliseksi? Iänikuinen hymy buddhannaamallaan Kaku oli hetken aikaa miettivinään mutta sanoi sitten täysin odotetusti: "No, tottakai valitsisin."

Kaikkien organismien solut rappeutuvat ja lopulta kuolevat. Eri lajeilla rappeutumisen vauhti vaihtelee suuresti. Ihmisen kohdalla noin sata vuotta on ehdoton yläraja. Ja se raja on hyvä, kuten Jumalan piirtämät rajat poikkeuksetta ovat. Sitä rajaa ei pitäisi ylittää vaikka se osoittautuisi mahdolliseksikin. Jokaisen ateistinkin luulisi ymmärtävän, miksi ei.              

***
Paratiisissa oli yksi puu, jonka hedelmien syöminen oli kiellettyä. Mutta tietenkin siitä puusta syötiin. Käärme oli pelkkä tekosyy, sillä kiellettyä hedelmää syötiin yksinkertaisesti siksi, että sitä voitiin syödä.

Atomipommi oli mahdollista rakentaa, siksi se myös rakennettiin; kun se oli rakennettu, sitä oli mahdollista käyttää ja siksi sitä myös käytettiin. Oppenheimerin ja parin muun Los Alamosin ydinfyysikon myöhään herännyt omantunnonarkuus oli yhtä tyhjän kanssa. 

Ihmisen eliniän rajoja on mahdollista venyttää satoihin tai tuhansiin vuosiin, siksi näin tullaan myös tekemään.

Ihmisen kloonaaminen on mahdollista, siksi näin tullaan myös tekemään (ellei ole jo tehty…).

Ihmisen geeniperimää on mahdollista manipuloida rajattomasti, siksi näin tullaan myös tekemään.

Ihmisen ja koneen välistä rajaa on mahdollista hämärtää ja ehkä häivyttää se kokonaan, siksi näin tullaan myös tekemään.

Ja niin edespäin. Kunnes ihmisestä on jäljellä muisto vain. 

3 kommenttia:

  1. Kehitys kehittyy, tai sitten ei. Alternative Rightiin on kirjoittanut Scott Locklin, joka on ollut lähinnä masentynyt teknologian kehityksen hidastumisesta viimeisen 50 vuoden aikana.
    http://scottlocklin.wordpress.com/2009/09/01/myths-of-technological-progress/

    Minä en vielä näe syytä huolestua perimään puuttumisesta, luonnolliset "jalostusmenetelmät" voivat kuitenkin pidemmän päälle olla parempia ihan teknisessäkin mielessä. Esimerkiksi keinohedelmöitetyt lapset ilmeisesti syntyvät pienempinä ja sairastavat enemmän kuin normaalista alkunsa saaneet.

    Kakujen höpinät voi luokitella Star Trek -viihteeksi, vastaansanomattoman edistyksen tunne tuo merkitystä ateistin elämään. Charles Murrayn kirja "Human Accomplishment" perustelee kuitenkin vahvasti, että ilman kokonaisvaltaista käsitystä ihmisen merkityksestä universumissa tieteestä tai taiteesta ei tule oikein mitään.

    VastaaPoista
  2. Toivon, että osaisin olla yhtä levollinen näiden noidan oppipoikien suhteen.

    VastaaPoista
  3. Niin tällaisia kysymyksiä pohtiessa pitää tietenkin aina muistaa, että epätoivo on syntiä.

    VastaaPoista