maanantai 20. syyskuuta 2010

Ruotsalainen paradoksi?

Eli niin kävi, että Ruotsi-demokraatit pääsivät (ainakin teoriassa) vaa’ankielipuolueen asemaan sikäläisille Valtiopäiville. Ja ruotsalainen suvaitsevaisto on tilanteesta järkyttynyt. Tällä puolen Pohjanlahden ruotsalaisten reaktioiden rajuus puolestaan näyttäisi hienoisesti hämmästyttävän jopa muutamia meikäläisiä mokuttajia.

Tämä herätti minut ihmettelemään ristiriitaa, josta aikaisemmin olen ollut vain epämääräisesti tietoinen. Ruotsalaista kulttuuriahan on perinteisesti pidetty hyvin pehmeänä ja kompromissihakuisena. Sanottu koskee erityisesti yrityskulttuuria; neuvotteluissa vältetään jyrkkiä vastakkainasetteluja ja asiaa hinkataan niin kauan että taatusti kaikkia miellyttävä ratkaisu löytyy. Näin ainakin väitetään.  

Luulisi tämän pätevän myös politiikkaan, mutta sillä sektorilla ruotsalaisen suvaitsevaisuuden rajat tulevatkin vastaan selvästi nopeammin kuin vaikkapa Suomessa. Ruotsi-demokraattien ennen vaaleja establishmentin taholta osakseen saama systemaattinen hyljeksintä ja nyt vaalien jälkeen ilmenevät hysteerisyyttä hipovat reaktiot näyttävät suomalaisesta näkökulmasta kielivän omituisen fanaattisesta asenneilmastosta.

Eikä tässä vielä kaikki. Ruotsalaisen yhteiskunnan oletettu pehmeys näyttäytyy uudessa valossa myös kun muistaa, että sikäläisen politiikan molemmat äärisuunnat ovat paljon kovempia kuin meillä. Ruotsalaiset natsit (oikeat natsit siis, ei SD:n porukka) ovat kurinalaisia ja järjestyneitä, todella vaarallisia tyyppejä joiden rinnalla meidän harvalukuiset kiljuskinimme tai jonkun Kuisman kaltaiset pellet ovat lähinnä camp-hahmoja. Myös ruotsalainen äärivasemmisto pesee sekä kurinalaisuudessa että valmiudessa väkivaltaan meikäläiset anarkomarkot mennen tullen. Mikähän tähän lienee syynä? Olisiko liioiteltua kutsua tilannetta ruotsalaiseksi paradoksiksi? Kertokoon joku joka tuntee Ruotsia minua paremmin.   

5 kommenttia:

  1. Meidän tulevia vaalejamme ajatellen media täälläkin näyttää uhkaavasti edustavan vallanpitäjiä. Täysin suruttomasti Yle ja Hesarikin käyttävät SD:stä lennokkaita ilmaisuja ja heiluttavat avoimesti natsikorttia. Minusta tämä on vallanpitäjienkin kannalta typerää. Protestiliikkeet pitää ottaa kaikella vakavuudella. Kun vihreät aikoinaan täällä järjestyivät, niin kas miten vanhat puolueetkin alkoivat vihertyä!

    VastaaPoista
  2. Seurasin noita vaalivalvojaisia "livenä" SVT:ltä, kun olin ehtinyt Kouvolasta kotiin. Koko ilmapiiri vaikutti jotenkin järkyttävän sentimentaaliselta ja toisaalta koomiselta. Ehkä se, että keskiö, jossa älykkäämmät ihmiset kuitenkin ovat, on vapaa kaikesta rationaalisuudesta ja vetoaa vain tunteellisuuteen kovettaa laitoja. Tiedä häntä.

    VastaaPoista
  3. Ruotsalaiset natsit eivät ole hyvissä väleissä SD:n kanssa. Heillä on perustavanlaatuisia ideologisia eroja. Ruotsalaiset natsit ovat jonkinlainen AFA:n toinen Januksen-kasvo.

    Ehkä heidän ongelmansa on siinä, että Ruotsi ei ikinä kokenut kansallissosialismia - sen enempää uhrina, vihollisena kuin liittolaisenakaan eikä heillä ole ensikäden kokemusta asiasta.

    VastaaPoista
  4. Ruotsissa natseilla tai kansallismielisten äärilaidalla on oikeasti katkeamaton traditio 40-luvulta: eri nimillä suunnilleen samat tyypit ovat jatkaneet ideologian kehittelyä.

    Äärilaitojen olemassaolosta ylipäätään: Ruotsissa enemmän toimineet tuttavani jaksavat aina muistuttaa, kuinka hierarkkisesti järjestäytynyt luokkayhteiskunta se vastoin julkisuuskuvaansa on. Vaikka kaikki leikkivät olevansa keskiluokkaa, päätöksenteko on keskittynyt itsetietoisen eliitin käsiin (ennen aateli ja kapitalistit, nykyään poliitikot ja media). Asemastaan tietoisen eliitin statussymboli on alemman keskiluokan halveksiminen. Tällainen eliitti voi asenteilaan ruokkia AFA:n kaltaista vasemmistoterrorismia: se kohdistuu vain "taviksiin" ja pitää heidät nöyränä, mediapellet tai poliitikot eivät itse katso olevansa uhattuina.

    VastaaPoista
  5. Onko ruotsissa siis oikeasti vakavasti järjestäytyneitä tyyppejä. Vaikea minun on kuvitella, että kyseessä olisi vaikka jotain koivuniemen kulttia merkittävämpi liike.

    Anarkomarkot ja kiljuskinit paljastavatko jotain kirjoittajan iästä. Markoja tai kiljua kun nuoriso tuskin tuntee. Etunimi ja elintasokorjatusti pitäisi kai puhua anarkoalekseista ja kossuskineistä.

    VastaaPoista