keskiviikko 4. elokuuta 2010

Yllättävän hyvä radiokanava (mainosvaroitus!)

Kannettavani toimii taas. Takuu korvasi rikkoutuneen kovalevyn joten haveri ei tuonut kulunkeja. Sen sijaan yli kahden viikon osittainen nettipaasto otti koville. Asiaa ei helpottanut sekään, että televisiostani katosi muutamaksi päiväksi signaali, niin että sähköisen median osalta kulutukseni rajoittui jonkin aikaa radioon. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen näköjään kehittänyt itselleni jonkinasteisen addiktion sekä televisioon että Internetiin.

Toisaalta eihän sitä nyt kuuttatoista tuntia vuorokaudessa jaksa työtäkään tehdä, mikä minulla merkitsee lukemista ja kirjoittamista. Olen tottunut yleensä noin kello 19:30 luopumaan noista ”henkisemmistä” aktiviteeteista television hyväksi ja tavallisesti myös pysyttelemään vastaanottimen äärellä (vaikka ehkä muutakin siinä katselemisen ohessa puuhaillen) ainakin puolille öin. On noloa, että luopuminen tästä tottumuksesta edes muutamaksi päiväksi oli niin ahdistavaa.  

Yritin siis lääkitä vieroitusoireitani radiota kuunnellen. En yleensä paljoakaan perusta radiosta, koska sen ohjelmatarjonta on vuosikausien ajan ollut niin tyhjänpäiväistä. En ollut aikoihin oikeastaan kuunnellutkaan koko toosaa enkä kunnolla edes tiennyt missä siellä mennään. Melkein katkeamatonta ylikansallista musiikkimattoa soittolistoilta (jokaisella kanavalla jokseenkin samanlaista), juonnot infantiilia kikatusta ja vitsailua, välissä vähä-älyisiä mainosspiikkejä, siinä kuva joka minulla oli suomalaisesta nykyradiosta. Kuva osoittautuikin pääpiirteissään oikeaksi.

Löysin aalloilta kuitenkin muutamia pieniä helmiä. Tiesinhän minä, että varsinkin yöaikaan voi kuulla myös pelkästään klassista musiikkia, samoin olin jotenkin selvillä tasokkaasta ruotsinkielisestä paikallisradiostamme. Uskokaa tai älkää mutta minulle oli kuitenkin täydellinen yllätys, että löytyy sellainenkin ihme kuin valtakunnallinen suomenkielinen, kokonaan puhuttuun asiaohjelmaan keskittyvä kanava. Yle-Puhe -kanavan (no niin, tässä tulee nyt ilmainen mainos…) ohjelmien korkea taso sekä toimittajien asiallisuus ja enimmäkseen hyvä suomenkielikin omalta osaltaan pakottivat minut arvioimaan uudelleen pessimistisiä jeremiadejani tämän kansakunnan tulevaisuudesta. Näin vähästä se voi olla kiinni.

Yle-Puheessa näkyy tosin olevan tilaa myös jonkun Kirsi Virtasen ”toisinajattelulle” (lue: oikeinajattelulle), mutta hänen pakinoitaan voin sietää jo ihan sananvapaudenkin nimissä. Puhukoon Virtanen roskaa jos tahtoo, omapa on häpeänsä. Se että radiossa ylipäätään puhutaan ja keskustellaan, sanotaan sanoja, lauseita, virkkeitä, pitkiä asiakokonaisuuksia, vaihdetaan ajatuksia, se tuntui pieneltä ihmeeltä varsinkin ennakkokuvani yönmustaa taustaa vasten. Voisi tuota radiota ryhtyä ainakin illan tunteina kuuntelemaan enemmänkin.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti