tiistai 8. kesäkuuta 2010

Mea culpa, mea maxima culpa!

Viimeisintä Gaza-jupakkaa en viitsi ryhtyä yksityiskohtaisemmin kommentoimaan. Sen sijaan tämä hulabaloo on herättänyt muutamia yleisemmän tasoisia ajatuksia.

On aivan ilmeistä, että Israelin kansainvälisessä uutisoinnissa saama kritiikki on ollut kohtuuttoman kovaa, mutta niinhän se aina. Sionistit (niin juutalaiset kuin muut) kernaasti pistävät tämän ylikriittisyyden antisemitismin piikkiin. Tuollainen puhe on joko vainoharhaista pötyä tai kyynistä ja tietoista yritystä manipuloida omantunnonaran länsimaisen yleisön mieliä.

Ei Israel ole länsimaisten intellektuellien hampaissa siksi, että se on juutalainen valtio, vaan siksi että se on kaikessa oleellisessa länsimainen valtio. Israel toisin sanoen tunnistetaan omaan sivilisatoriseen perheeseen kuuluvaksi samalla tavoin kuin aikoinaan koettiin buurien hallitsema Etelä-Afrikka ja sammalla tavoin kuin edelleen koetaan Amerikan Yhdysvallat. Näitä valtioita kohtaan tunnettu rabies theologorum on ennen muuta länsimaisen elämänmuodon kritiikkiä, mikä on viimeistään Voltairesta lähtien ollut intellektuellin velvollisuus numero yksi. Vierasta, toista, kohtaan ollaan sitten sitäkin ymmärtäväisempiä.

Kulttuurinen itsekritiikki, omien vikojen armoton ruotiminen ja lakkaamaton mea culpa, on länsimaisen sivilisaation ainutlaatuinen ominaispiirre. Se on aivan selvästi kristinuskon perintöä, oltiin siitä tietoisia tai ei. Saksan monikymmenvuotinen katumuksenteko toisen maailmansodan synneistä itse asiassa noudattaa melko tarkasti ripin kaavaa. Kirkollisessa ripissä eli parannuksen sakramentissa on kolme osaa, nimittäin sydämen katumus (compunctio cordis), suun tunnustus (confessio oralis) ja hyvitysteko (satisfactio operis). Kaikki nämä ovat nähtävissä myös Saksan tapauksessa, ja maa onkin yleisesti ottaen saanut absoluutionsa (synninpäästön). Ja hyvä niin.

Saksaa kannattaa verrata Japaniin, joka myös oli toisen maailmansodan ”pahoja poikia”. Keisarillisen armeijan sotarikokset ovatkin kiistattomia ja lukuisia. Mutta entä katumus? Vielä mitä! Siinä missä Saksa on pukeutunut säkkiin ja tuhkaan japanilaiset ovat kunnioittaneet rikollisiaan palvomalla näiden muistoa temppeleissään. Olisivatko ne kaksi atomipommia syynä siihen, että jos Japani ylipäätään muistelee sotaa, se muistaa sitä oman uhriutensa kautta? Mutta yhtä hyvin saksalaiset voisivat viitata Hampuriin, Dresdeniin ja muihin terroripommitusten kohteeksi joutuneisiin kaupunkeihinsa yrittäen mitätöidä näillä oman syyllisyytensä. Näin ovat kuitenkin Saksassa menetelleet vain pienet äärioikeiston ryhmät.

Todellisena syynä Saksan ja Japanin tahoillaan harjoittamien menneisyyspolitiikkojen erilaisuuteen on siinä, että Nousevan Auringon valtakunta ei kuulu länsimaisen kulttuurin piiriin ja siten siltä puuttuu katumuksen perinne. Länsimaisissa yhteiskunnissa ensi sijaisena sosiaalistamisen välineenä on kristinuskon vaikutuksesta toiminut syyllistäminen. Japanissa (kuten muuallakin Itä-Aasiassa) samaa tehtävää on hoitanut kasvojen menetyksestä seuraava häpeä; ei ihmekään että tv:n erilaisten nolaamisohjelmien perusformaatti on lähtökohdiltaan yhtä japanilainen kuin karaoke.

Minä en näe syyllistämisessä ja syyllisyydentunteessa yksilötasolla mitään ongelmaa. Olen kristitty, tiedän olevani syyllinen ja jatkuvassa parannuksen teon tarpeessa. On hengellisesti terveellistä pitää itseään pyhän Paavalin tapaan ”syntisistä ensimmäisenä” (vaikkei se objektiivisesti ajatellen olisikaan totta). Mutta jos sama periaate nostetaan kollektiiviselle, ehkä peräti kansainvälisen politiikan tasolle, saattaa tulla ongelmia. Ja aivan varmasti tulee ongelmia silloin, jos vastapuolella on sellainen valtio tai muu yhteisö jolla ei ole pienintäkään halua katsoa peiliin ja miettiä omia syntejään.

Eurooppa on tällä hetkellä hitaan mutta varman islamilaisen invaasion kohteena. Mikä tahansa muu sivilisaatio olisi ajat sitten ryhtynyt asianmukaisiin toimiin. Mutta ne toimet ovat sellaisia, ettei kristillistaustainen – vaikka pitkälti maallistunutkin – sivilisaatio voi niitä edes ajatella. Islamilaisella maahantunkeutujalla ei ole itsekritiikkiä eikä moraalisia epäilyksiä omasta arvostaan. Ei ole ainoatakaan sellaista lännen ja islamin välistä konfliktitilannetta, jossa viimeksi mainittu osapuoli olisi valmis tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti. Täten se viime kädessä voittaa aina.

Niin että kusessa ollaan.

1 kommentti:

  1. "Todellisena syynä Saksan ja Japanin tahoillaan harjoittamien menneisyyspolitiikkojen erilaisuuteen on siinä, että Nousevan Auringon valtakunta ei kuulu länsimaisen kulttuurin piiriin ja siten siltä puuttuu katumuksen perinne."

    Myöskään Israel ei kuulu - toisin kuin länsimaiden vasemmistolaiset ja liberaalit (ja konservatiivit! - sinäkin?) asian näkevät - länsimaisen kulttuurin piiriin ja siten siltäkin puuttuu katumuksen perinne.

    "Eurooppa on tällä hetkellä hitaan mutta varman islamilaisen invaasion kohteena."

    Muslimit vain täyttävät meidän tyhjäksi jättämämme tilan.

    "Mikä tahansa muu sivilisaatio olisi ajat sitten ryhtynyt asianmukaisiin toimiin."

    Eurooppa ei ole enää mikään sivilisaatio vaan sivilisaatiotyhjiö, joka kyllä täyttyy, kun aikamme odotamme.

    VastaaPoista